Vuonna 2010: Heitä järki narikkaan, anna kehon viedä ja liikuttaa

0

Somero-lehti 20.8.2010

Teksti ja kuvat Merja Ryhtä

Essential Motion on amerikkalaisen keho- ja tanssiterapeutti Karen Roeperin kehittämä lähestymistapa kohti liikkumisen vapautta ja itsetuntemusta. Se herättelee aitoa, spontaania ilmaisua, jolla olemme liikkuneet lapsina ja jonka kehomme myös muistaa luonnollisena olotilana.
Somerolaisen Ulla Hautamäen tie Essential Motioniin lähti väsymyksestä viisi vuotta sitten. Hän koki tehneensä rajusti töitä isossa projektissa, mutta tunsi silti olevansa jotenkin jarrut päällä. Hän hakeutui Rosen-terapiaan ja sitä kautta löytyi taideterapeuttinen kesäkurssi. Siellä puhuttiin jostain essential motionista. Hautamäki osallistui näytekurssille ja koki heti, että juuri tämä on hänen juttunsa.
– Sain olla vapaassa liikkeessä; sellaisessa, mikä minusta tuntui hyvältä ja turvalliselta. Liike lähti minusta itsestäni. Juuri sallivuus tuntuu mukavalta, toteaa Hautamäki.

Ulla Hautamäki

Liikkeelle lähdetään hiljentymisestä ja oman kehon kuuntelusta. Ikään kuin laskeudutaan omaan kehoon, kuunnellaan musiikkia ja annetaan sen jälkeen liikkeen viedä.
– Tässä ei ole järkeilyä. Järki jätetään narikkaan. Eletään tässä hetkessä. Aluksi liikuin pienellä alueella. Olen tullut rohkeammaksi käyttämään tilaa ja olla se, mikä olen. Torikammoni on vähentynyt. Mutta mikään ei tapahdu hetkessä, vaan pikku hiljaa.
Musiikki lähtee viemään ihmistä, jokaista eri tavalla. Kaikki tavat ovat oikeita. Ohjaaja saattaa ehdottaa, mistä lähdetään liikkeelle, esimerkiksi: aloita sormista.
Menetelmän peruselementtejä ovat liike- ja tanssi-improvisaatiot, hiljentyminen omien kehollisten impulssien aistimiseen ja seuraamiseen, kokemusten jakaminen ja parityöskentely. Ohjatussa yksilötyöskentelyssä seurataan kehon vapautuneisuutta, pidäkkeitä ja sitä, mitä keho haluaa spontaaneilla, tähän asti tiedostamattomilla asennoilla ja eleillä ilmaista. Sallivassa, lempeässä ilmapiirissä oman kehon asennot, eleet ja halu liikkua saavat aikaan ahaa-elämyksiä ja oivalluksia.
Ulla Hautamäki huomasi, että hänellä on esteitä. Hän lähti selvittämään, miksi tekee asioita aina tietyllä tavalla ja miksi, jokin asia tuntuu vastenmieliseltä ja pahalta.
– Meillä kaikilla on lukkoja kehossa. Meidät on kasvatettu pois luonnollisuudesta. On pitänyt olla paikoillaan, hiljaa ja nätisti. Kuitenkin meillä kaikilla on alkukantainen tarve liikkua ja ilmaista itseämme kehomme avulla.
Essential Motion on kuin leikkimistä.
– Leikkihän on ihana juttu ja turvallinen tapa ilmaista tunteita. Tällaista turvallista tilaa Essential Motionissa pyritään luomaan. Turvallisuus herättää luovuutta ja rohkaisee rehelliseen ilmaisuun.
Optikko Hautamäen mielestä kovassa bisnesmaailmassakin pärjää, kun on rohkeasti ja rehellisesti oma itsensä.
Kurssit sisältävät ohjattuja liike- ja rentoutusharjoituksia, kehotietoisuus- ja liikeimprovisaatioharjoituksia, vuorovaikutus- ja luottamusharjoituksia sekä rentouttavia keskusteluja.
Ulla Hautamäki sanoo, että liikkeelle voi lähteä yksinkertaisesta harjoituksesta. Joka aamu ylösnoustuaan ottaa hyvän ryhdin, tuntee maan jalkojensa alla, hengittää syvään ja keskittyy vain siihen hetkeen. Siinä ei ajatella mitään suuria eikä päivän työlistaa, ollaan vaan ja vedetään henkeä. Sillä lailla herätetään keho päivään.
– Kun pysähtyy ja hiljentyy, olo tuntuu virkeämmältä kuin jännittyneenä. Sitä paitsi omaan kehoon voi aina luottaa, se ei valehtele.
Myös omat pimeät puolet, ne negatiiviset ominaisuudet, tulisi rohkeasti kohdata.
– Esiin nostaminen vaimentaa niitä.