Portista, peltikatoksesta, sienistä ja kaupungintalosta

0

Sanonta tulee kuin sieniä sateella, alkaa tältä syksyltä pitää paikkansa. Metsäruohikoihin on putkahdellut keltaisia ihania kantarelleja. Kuusimetsien sammalilta löytää myös toista suosikkiani, suppilovahveroa. Lähteekäpäs metsiin etsimään vaikkapa noita kahta: kantarellia ja suppilovahveroa. Niistä saa maukasta kastiketta ja muhennosta. Kantarellille riittää pannulle kaveriksi voi ja sipuli. Sitten tuo koko komeus ruisleivän päälle, niin makunystyrät ja massu hyrräävät kiitosta.
Kantarellin ja sipulin liitto

Someron kaupungin palkanlaskentakin siirtynyt Forssaan… Huoneita on varmaankin jäänyt tyhjiksi. Sitten kun tarvitsee siirtää koko kaupungintalo, niin ottakaa yhteys paikallisiin lavettirekkafirmoihin.
Pitääkö olla huolissaan?

Älkää kaupungin työmiehet enää korjatko Okkerinsillan porttia. Portti on monta kertaa rikottu, sitä ei sinne halua kukaan. Liikenteenvalvonta kuuluu poliisille. Pitää soittaa poliisi aina paikalle, kun mopoilija sitä kevyen liikenteen väylää sillalta ajaa. Portti haittaa väylää laillisesti käyttäviä pyöräilijöitä yhtä lailla, kuin laittomasti liikkuvia ja keulat pystyssä ajavia mopokuskeja.
Kohtuus kaikille

Kirkon pääoven mahtipontinen peltikatos on ehkä nyt tarpeellinen, mutta ei se kaunis ole. Olisihan Chiewitz sellaisen siihen suunnitellut, jos kauneussyitä olisi! Pois vaan, kun sitä ei enää tarvita.
Arvoa vanhalle

Eikö enää ole muuta puheenaihetta kuin korona? Alan kyllästyä. Mihin on jäänyt sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, sote tai lapset ja nuoret maahanmuuttajat? Entä vanhusten tilanne hoiva-/hoitokodeissa tai hoitajien jaksaminen? Kyllähän korona vaikuttaa, mutta elämistä on pakko jatkaa, tarttua tärkeisiin asioihin ja uudistaa tätä Suomeamme. Päättäjät, ruvetkaa päättämään asioita. Uskaltakaa, olkaa rohkeita.
Pulinat pois ja hommiin