Vuonna 2000: Voiko humalaisesta lapsesta ilmoittaa kotiin?

0
Pia Maavirta osti kampanjajulisteen.

Vanhempainillassa keskusteltiin aikuisten pelisäännöistä

Somero-lehti 8.9.2000

Teksti ja kuva Seppo Kummala

Someron Oman jutun yhteisessä vanhempainillassa keskusteltiin vanhemmuuden roolista ja turvallisesta kasvattamisesta. Illan esitelmöitsijän yleisöä keskustelutti lastenpsykologi Hilkka Hemminki.Tampereen yliopistollisen keskussairaalassa työskentelevä Hilkka Hemminki listasi lapsen psyykkisen kehityksen kannalta tärkeimpiä tekijöitä.Tärkeimmät niistä ovat perusturvallisuuden tunteen kehittyminen, riittävän joustava ja vapaa itsenäisen tahdon synnyttäminen sekä omantunnon ja sisäisen normiston kehittyminen.- Hyvän perusluottamuksen saavuttaminen on korvaamaton voimavara kuohuntatilanteissa, kuten uhmaiässä ja puberteetissa, Hilkka Hemminki korosti.Hän kiitteli somerolaisia, jotka ovat lähteneet puuhaamaan yhteisvastuullisen kasvattamisen projektia.- Kysymys yhteisvastuullisuudesta kuuluu, kuka tai ketkä lapset kasvattavat. Kasvattamisesta puhuttaessa on eroteltava toisistaan koulussa ja elämässä suoriutuminen. Koulun tehtävä on valmistaa ammattiin, ei elämään.Yhteistyötä vanhempien, koulun, naapureiden ja koko kaupungin kesken tarvitaan. Somerolaisvanhemmat keskustelivat vilkkaasti tilanteista, joissa yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan.

Ilmoittaja välittää

Keskeisiksi keskustelunaiheiksi esiin nousi nuorten alkoholin käyttö ja miten suhtautua humalaiseen lapseen.- Projektin yhtenä tavoitteena oli, että voisimme sopia yhdessä, miten toimia tietyissä ongelmatilanteissa myös naapurin lasten kanssa. Onko meillä lupa puuttua toisten tekemisiin, projektin yksi vetäjä Maija Soini-Ruohonen kyseli.

– Vanhemmilla on luonnollisesti oikeus määrätä itse lapsestaan, mutta on hyvä, että asioista keskustellaan. Monesti vanhemmat ovat päätöksissään hyvin yksinäisiä ja kaipaavat toisten vanhempien tukea, Hilkka Hemminki sanoi.

Eräs vanhemmista oli joutunut vaikean tilanteen eteen, kun hän kotiisa oli tullut nuoria maistamaan viinaa ja iloittelu meni liian pitkälle. Hän ilmoitti lasten vanhemmille asiasta ja pyysi apua. Suhtautuminen vaihteli haistattelusta kiitollisuuteen.

– Otin tietoisen riskin lähtiessäni ilmoittamaan lasten vanhemmille. Uskon, että paikalle tulleista vanhemmista ne, ketkä olivat itse lapsilleen siiderit ostaneet, eivät sitä tee enää, äiti kertoi.

Hemminki pyysi jokaista ajattelemaan asiaa omakohtaisesti. Miten minä toivoisin toisten vanhempien toimivan, mikäli lapseni tavattaisiin esimerkiksi humalassa?

– Toivoisin kaikkien muistavan, että asiasta ilmoittavat eivät tee sitä kiusallaan, vaan koska välittävät, eräs äiti kehotti.

Viiden lapsen äiti Pia Maavirta piti illan keskustelua antoisana.

– Keskustelu asiasta on oikein hyvää. Yhteisten sääntöjen laatimiseen pitäisi vain saada kaikki mukaan. Yleisesti ottaen Someron nuoriso on tavattoman fiksua, kiitteli Pia Maavirta, joka työssään ambulanssinkuljettajana näkee nuorten yöelämää.