Eemeli Salomäki: Tämä on parasta urheilullista yhteisöllisyyttä

0
Eemeli Salomäki

Teksti Aulis Tiensuu

Someron Esan miesten 4×100 metrin pikaviestijoukkue oli kolmatta kertaa peräkkäin mukana SM-viesteissä ja paransi jälleen aikaansa. Joukkue juoksi ajan 45,23, joka oli 0,35 sekuntia alle viime vuotisen ajan. Taso oli nyt parempi kuin viime vuonna ja sijoitus vähän putosi viime vuoden yhdeksännestä. Esa oli omassa alkuerässään seitsemäs ja alkuerien 12. paras joukkue. SM-viestit juostiin tällä kertaa Kotkan Karhulassa.
Joukkueen kokoonpano oli muuttunut viime vuodesta sillä, että jalkaansa vielä säästellyt Tommi Holttinen oli tällä kertaa varamiehen ja huoltajan roolissa. Viime vuonna samassa roolissa ollut vanhempi veli Teemu Holttinen juoksi nyt joukkueen ankkurina.
Viestin aloittaja Eemeli Salomäki kiidätti kärjen tahdissa kapulan toisen osuuden juosseelle Niko Jalavalle , jonka jälkeen viestiä jatkanut Julian Rauhaniemi lähetti ankkurin Teemu Holttisen osuudelleen. Holttinen on tällä hetkellä joukkueen nopein ja on jo lähennellyt 11 sekunnin rajaa.
Eemeli Salomäen mukaan vaihdot sujuivat melko hyvin, pientä parannettavaa toki aina on. Joukkueen tavoitteena ollut Esan ennätysaika jäi vielä noin 0,7 sekunnin päähän.
– Ennätyksen vuoro on sitten ensi vuonna Oulussa ja kyllä meillä on tavoite jo kahden vuoden päähänkin. Tämä on parasta urheilullista yhteisöllisyyttä, mitä vain voi olla ja meillä on koossa mahtava yhteen hitsautunut porukka, sanoi joukkueen kokoava voima Eemeli Salomäki.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here