Kasiluokkalaiset kirjoittivat: Terveisiä rintamalta kotiin tai kotijoukoilta sodan melskeeseen

0
Keskellä palkittu kirjoittajanelikko: Sasu Päivärinta, Emmi Luoto, Elmeri Siviranta ja Mikael Mako. Oikealla Sari Pekonen Someron Karjalaseurasta ja vasemmalla äidinkielen opettaja Helena Jalo.

Miten teillä siellä kotona sujuu? Viime yönä pommit lauloivat. Vaikka jokainen päivä onkin raskas, niin silti mielessäni elää toivo siitä, että yhdessä tästä selvitään. Monet ovat haavoittuneet, ja osa vanhoista kavereistani makaa nyt hangessa elottomana. Älkää siellä kotona huolestuko.

Siinä lauseita, joita Someron yläkoulun oppilaat olivat kirjoittaneet kuviteltuihin kirjeisiinsä talvisodan ajalta.

Someron Karjalaseura järjesti kirjoituskilpailun 8.-luokkalaisille viime keväänä. Aiheena oli talvisota ja tekstilajina kirje: joko rintamalta kotiin tai kotijoukoilta rintamalle.

Koronakevät viivästytti palkitsemista; nyt kirjoittajat ovat jo yläasteen yhdeksännellä luokalla.

– Kirjoitukset olivat hyvin todentuntuisia. Ne voisivat olla ihan oikeasti kirjoitettu ja lähetetty, pohti Someron Karjalaseuran sihteeri Sari Pekonen kilvan palkitsemistilaisuudessa.

Nuoret kertoivat, että kirjeen kirjoittamisen alkuun oli vaikea päästä. Auttoi, kun yritti eläytyä sotilaan asemaan ja kovaan, raskaaseen aikaan.

Nuoria helpotti myös, kun koulun historian tunnilla oli juuri käyty läpi talvisotaa. Kirjallisuus ja elokuvat, kuten Tuntematon sotilas olivat tukena. He kuulivat myös kertomuksen opettajan sodassa kuolleesta isoisästä.

Kisan voittajaksi Karjalaseuran johtokunta valitsi Emmi Luodon tekstin. Siinä kuviteltu Urho Honkala kirjoitti kotiväelle. Tuomaristo kehui tekstiä selkeäksi, herkäksi ja todentuntuiseksi.

Kakkospalkinnon pokkasi Elmeri Siviranta. Mikael Mako ja Sasu Päivärinta jakoivat kolmannen sijan.

Sari Pekonen kuvaa kirjoituskisan neljän kärkeä hyvin tasaväkiseksi.

– Teidän kirjoituksenne olivat kaikki hyviä. 11-jäseninen johtokuntamme äänesti. joten teistä kuka vain olisi voinut olla ykkönen.

Ohessa ovat kirjoituskilvan neljä palkittua tekstiä: kisan voittaneen Emmi Luodon, toiseksi tulleen Elmeri Sivirannan sekä kolmossijan saaneiden Mikael Makon ja Sasu Päivärinnan kirjoitukset.

 

Emmi Luodon voittoteksti:

1. helmikuuta 1940

Rakas kotiväki
Täällä sodassa olot ovat olleet raskaita, niin kuin uskoa saattaa. Kuitenkin joka päivä mielessäni pyörii kysymys siitä, kuinka siellä kotona pärjätään. Lapsia ja sinua, vaimoni Kerttu, on totta kai kamala ikävä. Kuulin, että monet ovat joutuneet jättämään kotinsa Karjalan kannaksella. Kun kuulin siitä, aloin heti murehtia, kuinka te olette päässeet siirtymään sotaa pakoon. Tiedän, että te kyllä jaksatte. Mutta enemmänkin olen huolissani vanhemmistani. Äidin kuntohan ei ole ollut viime aikoina kovin hyvä. Tiedän, että isä puskee matkan läpi kovalla sisullaan, mutta äidille matka on kuitenkin erittäin raskas. Joten jos vain mitenkään pystytte, niin voitteko auttaa äitiäni siirtymisessä?

Päivät ovat olleet raskaita niin kunnon puolesta kuin myös henkisen jaksamisen vuoksi. Olen nähnyt monien ystävieni kaatuvan, mutta silti on täytynyt jaksaa. Täällä komentaja, everstiluutnantti Kääriäinen, on antanut moitteettomia ohjeita, ettei sota siitä ainakaan jää kiinni. Polttopullot ja mottitaktiikka ovat antaneet meille paljon toivoa. Toissapäivänä olin mukana neuvostoliittolaisten panssarivaunun piirityksessä. Piiritys onnistui ja saimme lisävoimia. Komentaja Kääriäiseltä olemmekin saaneet mainiota palautetta.

Yöt täällä tuntuvat ikuisuudelta. Pakkanen nakkaa päälle ja päivän jälkeen sormet ovat aivan siniset, mutta kylmyys tässä on kuitenkin pienin murheemme. Jaan telttani 18 sotilaan kanssa. Tulemme hyvin toimeen ja leirissä työtkin jakautuvat tasapuolisesti. Yritämme nauraa aina kun mahdollista, mutta välillä se on vaikeaa olosuhteista johtuen.

Lotat ovat olleet suurena apuna. Heidän ansiostaan saamme ruokaa ja meistä pidetään erittäin hyvää huolta. Tänään saimme ruispuuroa. Vaikka jokainen päivä onkin raskas, niin silti mielessäni elää toivo siitä, että yhdessä tästä selvitään.

Kaipaan jo oloa kanssanne. Kun palaan täältä, aion veistää pojille kummallekin omat pienet puulaivat. Toivoisin myös, että voisit kertoa kaikille terveisiä minulta täältä rintamalta. Te kyllä selviätte niin kuin minäkin. Tällä hetkellä minua tarvitaan kuitenkin täällä ja aion taistella maamme puolesta. Odotan jo seuraavaa kirjettänne.

Rakkain terveisin,
Urho Honkala

Kakkoseksi tulleen Elmeri Siviran nan kirjoitus:

Muolaassa 8. helmikuuta 1940

Rakas Maire ja pojat!
Terveiset täältä Muolaan rintamalta. Täällä on kovin kylmä
ja raskas keli liikkua.

Viime yönäkin tuiskutti kovasti lunta. Onneksi on lämpimät teltat ja nämä sinun tekemäsi vaatteet lämmittävät ja tuntuvat niin mukavilta päällä, kun tiedän sinun tehneen nämä minulle. Kiitos niistä!

Saitko sinä sen minun viime kirjeeni, jossa kerroin, miten tulee toimia, jos tulee pommituksia? Tehkää vaan niiden ohjeiden mukaan, niin teille ei tapahdu mitään. Tämä on kuitenkin kohta ohi ja näemme taas uudelleen. Te lotat voisitte lähettää tänne jotain lämmikettä pään ja jalkojen seudulle.

Miten teillä siellä kotona sujuu? Ovatko Eino ja Väinö kasvaneet kovasti? Toivottavasti saat Maire heistä apua kotihommissa ja eläinten hoitamisessa. Muista sinäkin Maire levätä ja syödä tarpeeksi, jotta jaksat tehdä kaikki hommat. Onko naapurin Verneri-pappa jaksanut käydä vielä antamassa neuvoja metsätöiden tekemiseen?

Meillä on täällä hyvä ja jämäkkä upseeri. Laittaa itsensä aina vaarallisimpiin tehtäviin ja on isänmaallinen kuin mikä. Kaikki luottavat häneen täällä, ja se luo turvallisuuden tunnetta joukkoomme. Minulla on teltassa mukavat ja veikeät kaverit, joilta eivät jutut lopu.

Tänään täällä oli vähän rauhallisempi päivä, emmekä tehneet muuta kuin rutiinitähystelyt. Toissapäivänä jouduimme ilmatulituksen kohteeksi, mutta kukaan ei menehtynyt ja teltatkin pysyivät onneksi ehjinä.

Älkää siellä kotona huolestuko: täällä kaikki kulkee hyvin. Pitäkää te vaan huoli toisistanne ja eläimistä. Hoitakaa karjaa ja koittakaa elää normaalia elämää. Kyllä tämä kauheus on kohta ohi, ja sitten olemme taas kaikki yhdessä. Täällä me vain suurimmat osat päivistä pelaamme korttia ja juomme kahvia, jota tosin saa vain aamuisin. Ruokakin on täyttävää, ja sitä on tähän asti ollut riittävästi.

Siunausta teille sinne kotiin. Olette joka ilta mielessäni ja rukouksissani  Kyllä me tästä selviämme. Sitten kun tämä on ohi, pidämme muutaman päivän lomaa ja käymme kaupungissa yhdessä. Nyt vaan keskitytään selviytymään, te rakkaimpani siellä kotona ja minä täällä rintamalla. Usko, toivo ja rakkaus, niiden avulla jaksamme.

Rakkain terveisin täältä Muolaasta,
Vilhonne

Jaetulle kolmannelle sijalle palkitun Mikael Makon kirjoitus:

Karjalan kannaksella 16. helmikuuta 1940

Rakkaat vanhemmat   
Oletan, että olette pelänneet puolestani, mutta kyllä minussa vielä henki pihisee. Toivon, että asiat sielläpäin ovat sodasta huolimatta sujuneet.

Omasta mielestäni on hullua, että suuri Neuvostoliitto käy pienen Suomen kimppuun ja muut maat vain katselevat vierestä. Olette kaikkien muiden tavoin varmasti kuulleet sotamenestyksestämme ja kuinka Neuvostoliitto on kärsinyt raskaita tappioita.

Nyt asiat ovat kuitenkin toisin. Tykistön ammukset sekä polttopullot ovat lopussa, ja muiden sotilaiden mieli on maassa. Puna-armeija ei tunnu väsyvän, vaikka me kuinka taistelemme. Tilanne muuttuu koko ajan tiukemmaksi. Itse asiassa Mannerheim-linja on juuri äskettäin murrettu.

Neuvostoliitto aloitti joitakin päiviä sitten suurhyökkäyksen. Näytti siltä, että sen joukot pystyivät tällä kertaa jonkinmoiseen yhteistyöhön, sillä jatkuvan tulituksen lomassa emme voineet vaihtaa omia joukkojamme. Samana iltapäivänä linjaan saatiin murtuma kuulemani mukaan Summan alueella. Olemme joutuneet perääntymään väliasemalle ja pelkään, että tämäkään linja ei puna-armeijaa pidättele, sillä sen rakennus on vielä kesken. Monet ovat haavoittuneet, ja osa vanhoista kavereistani makaa nyt hangessa elottomana. Itse olen enimmäkseen kunnossa, mikäli jalkaani ei lasketa. Olin juuri poistumassa asemaltani, kun suuntaani alettiin tulittaa, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin ja sain vain yhden luodin jalkaani.

Tämä voi kuulostaa hirveältä, ja minusta saattaakin tulla rampa. Olen kuitenkin itse optimistinen asian suhteen, sillä luoti on parempi jalassa kuin päässä. Tällä hetkellä makaankin sairastuvassa, mutta älkää minusta huoliko, sillä minut on vapautettu asepalveluksesta, ja kun luette tämän kirjeen, olen varmaankin jo junan kyydissä matkalla kotiin.

Olette varmasti huomanneet, että teidänkin pihapiiriinne on saapunut uusia kasvoja. Olen itsekin saanut seurata, kuinka Karjalan asukkaat ottavat kaiken, minkä jaksavat kantaa ja lähtevät jättäen kaiken muun taakseen. Sodan alta pakeneminen ei varmasti ole kenellekään helppoa. Toivon, että he löytävät itselleen uudet asuinpaikat ja pystyvät jatkamaan elämäänsä jokseenkin normaalisti.

Meidän tulee kuitenkin toivoa, että rauha saadaan aikaiseksi, sillä mikäli näin ei tapahdu, niin ehkä paras vaihtoehto on vain paeta. Oletan, että tekään ette halua jäädä Neuvostoliiton hirmuvallan alle. Varautukaa siis pahimpaan ja tulkaa minua asemalle vastaan, sillä minun pitäisi saapua takaisin Haapamäelle viikon päästä noin puoliltapäivin. Toivottavasti en säikäyttänyt teitä näillä hirveillä uutisilla, ja toivoisin teidän levittävän sanaa sodan tilanteesta ja siitä, että olen tulossa kotiin.

Nähdään pian!
Terveisin, poikanne Pekka Kiviharju


Jaetulle kolmannelle sijalle palkitun Sasu Päivärinnan kirjoitus:

Karjalan kannas 18. päivänä helmikuuta 1940

Terveiset kotiväelle!     
Terveiset täältä Karjalasta. En ole kirjoittanut vähään aikaan, mutta parempi nyt kuin ei milloinkaan. Täällä on satanut lunta vaakatasossa ja pakkaset ovat olleet rajuja. Ilmat ovat vaihdelleet äkillisesti lempeästä säästä rajuun myrskyyn. Toissa yönä taivas välkkyi revontulista. Makasin taivasalla, ja vaikka en saanut nukuttua, ei harmittanut, koska sellaisen valonäytelmän taivas antoi.

Sormikkaita voisit kutoa parit lisää ja muista jättää liipaisinsormelle aukko. Villasukatkin olisivat hyväksi, kun entiset ovat menneet jo kannoista puhki. Muuta vaatetta kyllä löytyy. Lähetti toi aamulla pakettisi, jossa oli savuketta, lihaa ja leipää. Kiitoksia. Välillä sitä itsekseen miettii, että kyllä te pidätte minusta hyvää huolta.

Upseerimme Paasio on meidän miehiämme. Paasio ei pelkää. Hän on reilu kaikkia kohtaan, ja siksi kaikkien meistä on helppo luottaa häneen, ja se on tärkeää tässä hommassa. Sain juuri kahvia, kun Vaaranteen Jussilla oli syntymäpäivät. Pöytä oli laitettu koreaksi, ja tarjolla oli leivän känttyä ja maitoa. Nyt on hyvä kirjoittaa täysin vatsoin.

Viime yönä pommit lauloivat, mutta siitä huolimatta sain unen juuri ennen asemavuoroa. Asemassakin oli lopulta hiljaista. Toissapäivänä, kun olimme menossa hakemaan soppaa, sattui ilmapommi osumaan muonakärryihin ja soppakulhot lentelivät siellä täällä. Kaikki me siitä selvisimme, ja lotat lähettivät vielä lisää ruokaa. Ei meistä ole kukaan kaatunut. En tiedä muista joukoista.

Oli hyvä kuulla, että siellä kaikki ovat terveinä. Lapset ovat pärjänneet hyvin, ja kylä on pystyssä. Martta ja Venni ovat rohkeita.

Onhan tämä raskasta, mutta kyllä sitä jaksaa. On se vieläkin vaikeaa ampua. Vaikeinta on nähdä oma sotilas haavoittuneena, mutta siihen pitäisi kai tottua.

Aamuisin meille tarjotaan vellisoppaa. Illalla odottavat kahvit ja päivältä jääneet leivänkäntyt. Paras uutinen kuukausiin oli se, kun sain tietää, että teillä on kaikki hyvin. Päivän päätteeksi olemme vain pelanneet korttia ja laiskotelleet. Sitten on hyvä käpertyä telttaan paksun olkipatjan päälle koisimaan.

Jos ilmahyökkäys yllättää, älkää lähtekö ulos. Huoneen keskellä on turvallisinta. Luoti ei läpäise kattoa. Läheisen metsän puun alle voi mennä, jos vaan ehtii.

Välillä sitä rukoilee monesti päivässä ties milloin mistäkin: välillä hengissä pysymisestä ja välillä teidän terveytenne puolesta.

Lomalle tullaan vasta, kun vihollinen on maassa.

Toivottavasti näemme pian!

Kaipaavin terveisin,

Mikko Suomijoki