Kun nuor on ylioppilas…

0
50 vuotta sitten ylioppilaaksi Someron yhteiskoulusta päässeet juhlistivat päivää Hovilassa. Riemuylioppilaat istumassa vasemmalta: Leena Veikkola (o.s. Koski), Sirpa Kleme (Saari), Kaarina Randell (Vikstedt), Karin Nygård (Herla), Tuula Friman ja Arja Torkkomäki (Korvenoja). Seisomassa vasemmalta: Peter Wahl, Markku Nurmi, Jukka Nurmi, Hannele Salo (Talonen), Ari Lehtinen, Vuokko Kullanen (Anttila), Heikki Mäkelä, Ansa Ruponen, Anne Hagedorn (Lukumies), Juha Tammi, Riitta Hiden, Lars Haggrén ja Eija Valtonen.

”Oi kulta-aika riemukas, suloisin armahaisin, kun nuor on ylioppilas ja puutetta ei laisin.”

Näillä kansallisrunoilija Runebergin sanoilla haluan tervehtiä ja onnitella viime lauantaina Someron lukiossa ylioppilaslakkinsa saaneita nuoria. Samalla kiitän kuusi vuosikymmentä sitten ylioppilaaksi tulleiden puolesta teitä ylioppilaita, koko kouluanne ja erityisesti rehtori Merja Klemolaa siitä, että saimme mahdollisuuden olla mukana arvokkaassa juhlassa. Saimme tilaisuuden aikamatkata vuosikymmenten taakse, omaan kouluaikaamme.

Noista Runebergin nuoruutensa muisteluista on kulunut aikaa lähes kaksisataa vuotta. Ylioppilaaksi yltäminen on silloin ollut todella harvojen herkkua ja herättänyt suurta arvostusta ja kummastelua kansan keskuudessa.

”Min olin ylioppilas, mainittiin maisteriksi,” runoilee Runeberg.

Meidän ikäryhmämme koulupolku on alkanut 1940-luvulla, 2–3 vuotta Suomen sotien päättymisen jälkeen. Meidät on kansakoulussa kasvatettu Markus-sedän mainostamalla kaurapuurolla, koulutettu kurilla ja herrannuhteella. Kun kyläkansakoulun oppilas pääsi oppikouluun, voi hän hyvinkin olla ihan koulunsa ensimmäinen sinne lähtevä. Lähdössä voi arveluttaa koulumatkan vaikeus ja se, että uudessa koulussa kaikki oli itse maksettava, koulutarvikkeista lukukausimaksuihin. Ruokailukin oli hoidettava omin eväsleivin.

Kovin tavanomaista ei ollut aikanamme oppikouluun siirtyminen, puhumattakaan ylioppilaaksi valmistuminen. Saattoi joku meistä olla jopa oman kyläyhteisönsä ensimmäinen ylioppilas. Osalta se koko oppikoulu-urakka onnistui kahdeksassa vuodessa. Moni nautiskeli opetuksesta yhdeksän, jotkut jopa kymmenenkin vuotta. Muutamalla ”luokan kertaamisella” varmistettiin ylioppilaskokeiden onnistuminen. Ei reputtanut meidänkään joukosta yksikään keväällä 1960. Koulumme maine oli pelastunut. Olimme osa sitä uusien ylioppilaiden joukkoa, joka ensi kertaa Suomessa nousi yli kymmenen tuhannen!

Koronasta johtuen lakkiaiset jouduttiin eri kouluissa järjestämään kovin erilaisissa puitteissa. Oli todella arvokasta, että Somerolla juhla voitiin toteuttaa perinteitä vaalien. Ylioppilaiden omaiset ja läheiset mukana juhlatunnelmaa luomassa. Kiitos, että mekin 60 ja 50 vuotta sitten lakkimme saaneet pääsimme vielä kerran kokemaan tuon aidon tunnelman. Kiitos koululle joustavasta järjestelystä.

Someron lukion valkolakeille toivotan ja toivon kaikkea hyvää, onnistuneita valintoja seuraavalle ”koulupolulle”. Menestystä elämässänne eteenpäin. Kiitos, kun saimme olla mukana.

Reijo Siltasaari
yo 1960