Kuulun kuvanveistäjän juuret Someron savessa

0
Pekka Paikkari löysi elämänalansa jo nuorena 10-vuotiaana. Muun muassa posliinimaalaus ei suinkaan ole tavallista sen ikäiselle pojalle.

Kuvanveistäjä Pekka Paikkari työskenteli vuoteen 1995 sekä tuolloin vallinneeseen taloustaantumaan asti Arabian taideosaston taiteilijana. Silloin hävisi palkkatyö ja Paikkarista tuli monen muun taiteilijan tavoin freelancer.

Yrittäjänä olo on sopinut Somerolta kotoisin olevalle Paikkarille. Kun palkka ei ollut enää niin varmaa, piti omaa työtään kiihdyttää ja solmia kansainvälisiä kontakteja.

Keramiikka ja savi ovat Paikkarin eniten käyttämät materiaalit. Edelleen hän myös piirtää. Someron punasaveakin hän on käyttänyt, mutta vähemmän. Juuret ovat olleet työssä aina läsnä.

– Siitähän voisi kirjoittaa pienen kirjan, mutta kyllä Someron tiilisavi on ihan omaa luokkaansa. Someroahan on rakennettu paikallisesta materiaalista, joka siitä maasta on kaivettu. Se on ajatuksena tosi hieno.

Kultelaan Pekka Paikkari rakensi keramiikkasymposiumissa 90-luvulla tiilimiilun ja teki siitä veistoksen.

– Someron savi on ollut yksi luonnollinen materiaali muitten joukossa.

—————————————

Pekka Paikkari, Curiosity Bottles, 1993.

Sarjatuotannon ja uniikkikeramiikan tekijä – Kädenjälki esillä monissa suurissa julkisissa teoksissa

Sunnuntaina 60 vuotta täyttävä kuvanveistäjä Pekka Paikkari syntyi Somerolla. Ensimmäiset pari kasvuvuottaan hän varttui Härkälässä, jota seurasi muutto Karkkilaan. Hänen äitinsä sai apuhoitajan töitä sieltä.

Karkkilan kauppala oli Someroa pienempi. Lapsuutensa kesät Paikkari vietti silti edelleen Härkälässä, jossa asui hänen ottoisoäitinsä, joka oli pitänyt huolta myös hänen isästään Antti Paikkarista.

– Isä oli adoptoitu ja sai sitä kautta nimensä. Tyyne Paikkarin luona, joka mulle oli aina mamma, oltiin aina kesät. Isän uuden avioliiton kolme sisarusta myös asuivat Somerolla.

Myöhemmin äidillä Pirkko Paikkarilla oli kesämökki Tammelassa, jolloin Somero oli lähellä sydäntä siitäkin syystä.

– Hirveän voimakkaat muistot minulla on Somerosta ja siitä pienestä kylänraitista. Joensuusta, Härkälästä ja Kirkkojärvestä. Paikallisten lasten kanssa tapasimme pelata Härkälän uimarannalla iltamyöhään lentopalloa.

Reilun 10 vuoden ikäisenä Pekka Paikkarille alkoi tulla harrastuksia. Käynnit Somerolla harvenivat. Suhde mammaan säilyi yhä lämpimänä.

– Aloin käydä kuvataideleireillä ja piirsin paljon, joten ylimääräinen vapaa-aika pikku hiljaa jäi. Kesäisin olin Oriveden kansanopistossa, jonka kuvataideleireillä oli nimekkäitä vetäjiä. Syystä tai toisesta – en tiedä miksi minun äitini minut sinne aina laittoi.

– Piirsin aina, paperit ja lehtiöt täyttyivät koirankuvista ja milloin mistä. Se oli intohimo, joka ohjasi valintojani myöhemminkin. Posliinimaalaus ei ole yleinen harrastus 10-vuotiaalle pojalle, mutta jostain syystä olin siitäkin kauhean kiinnostunut.

Kotoaan Pekka Paikkari lähti varhain, 16-vuotiaana, ja meni Orivedelle vuoden kuvataidelinjalle.

– Koulutusta veti kuvataiteilija Elsa Ytti. Kesäisin nimekkäitä taiteilijoita riitti: oli Tapani Mikkosta ja Hannele Kylänpäätä. Myös Karl Varg ja Erkki Hirvelä vetivät kursseja. Olin tosi otettu, että pääsin tällaisten opettajien piiriin.

– Se oli varsin intensiivistä. Nuori poika on aika altis imemään kaikkia vaikutuksia ja kuvataidetta.

Alle 18-vuotiaana Paikkari pääsi Kankaanpään Taidekouluun sekä Kuopion Kuvataide-Muotoiluakatemiaan. Hän valitsi Kuopion, jossa aloitti viiden vuoden opiskelun keramiikan parissa.

Kuopiosta hän pääsi harjoittelemaan Arabian kuululle taideosastolle.

– Kuopiossa oli menty ensimmäinen puoli vuotta läpi materiaaleja: puu, metalli, keramiikka ja kultasepän opinnot. Niistä valittiin se, mikä itseä kiinnosti. Valmistuin keramiikan ohjaajaksi.

– Arabialla sain hyvin mentorin ja kävin läpi tehtaassa erilaisia tuotantopaikkoja. Olin mallivalmistuksessa, muottivalimossa ja muovauksessa. Sai tutustua laajasti tehtaan tuotantoihin.

Arabian vanha mallimestari Kauko Rajala oli kehittänyt menetelmiä, joissa käsin dreijaamalla ja valmistamalla tehtiin prototyyppien ensimmäiset mallit taiteilijoille.

– Työ oli mielenkiintoista. Millimetripaperilla piirrettiin esineet, jotka kopioitiin käsin tekemällä ja dreijaamalla kolmiulotteisiksi malleiksi.

Opiskelun jälkeen Paikkari muutti 1983 taidekutoja-vaimonsa kanssa Helsinkiin, ja Paikkari pääsi heti töihin Arabialle. Ensin mallintekijäksi ja sen jälkeen taideosastolle taiteilijaksi ja muotoilijaksi vuonna -85.

– Mallintekijän ammatti oli hieno ja tosi harvinainen kun prototyyppejä tehtiin käsin. Opin muodon tekemisen ja työn alusta asti ja sen, miten se isossa teollisuuslaitoksessa tehdään.

Ilmapiiri oli Paikkarista mielenkiintoinen.

– Malliosasto tekee läheistä yhteistyötä taideosaston kanssa. Arabian taideosastohan on ihan ainutlaatuinen maailmassa. Siellä on ollut aina kymmeniä taiteilijoita, jotka ovat pystyneet tuomaan tuotantoon oman näkemyksensä, sekä hyödyntämään tuotannon resursseja. Maailmalla taiteilijan ja teollisuuden suhde ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys.

Suomessa taideosasto perustui tehtaan johdon ideaan, että taiteilijoiden tulee saada vapaasti luoda taidetta ja hyödyntää sekä tuoda tuotannolle uusia näkökulmia.

– Taiteellinen panos oli aikoinaan Iittalan, Nuutajärven ja Arabian vahvuus.

Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Pekka Paikkari sai pitää 1985 Esplanadilla Wärtsilän Arabian lippulaivamyymälässä. Birger Kaipiaiselta hän sai myös kannustuksen jatkaa. Premiäärin myötä Paikkarista tuli kuvanveistäjä.

Näyttely meni hyvin ja Paikkari sai ensimmäisen muotoilusopimuksensa. Hänet palkattiin Arabialle taiteilijaksi tekemään koristeita ja busines to busines -puolen koristelutöitä. Hän teki myös uniikkikeramiikkaa.

Alkoi tulla kansainvälisiä näyttelyitä ja kutsuja. Paikkari sai myös ensimmäisen palkinnon Italian Faenzan kansainvälisessä keramiikkabiennalessa 1993.

1995 kaikki muuttui taloustaantuman myötä. Suurimmasta osasta Arabian taiteilijoita tuli freelancereita. Palkka ei enää ollut niin varmaa, mikä Paikkarin kohdalla entisestään kiihdytti omaa työtä ja kansainvälisiä kontakteja.

Sen jälkeen uraa on luonnehtinut kontaktien laajentaminen. Näyttelytoiminnasta muodostui vilkasta, 1990–2000 saattoi olla 15–20 kansainvälistä näyttelyä vuodessa.

– Niitä on edelleen, mutta ehkä vähän valikoidummin.

New Yorkissa Paikkaria edustaa tänä päivänä Hostler Burrows Gallery. Viime keväänä Paikkarilla oli N.Y:ssa Manhattanilla isossa galleriassa yksityisnäyttely.

– Se oli suuri työrupeama. Minulta lähti sinne merikontillinen uusia veistoksia. Tein näyttelyä vuoden verran ja kontti tuli täyteen. Ne ovat edelleen siellä. Osa on myytyinä kokoelmiin ja loput Los Angelesin ja N.Y.:n gallerioissa.

Viime vuonna Paikkari oli kutsuttuna uudelleen Faenzan juhlanäyttelyyn. Myös Japanissa ja Norjassa oli isot näyttelyt.

– Hirveän hyvä tuuri kävi koronatilanteen kannalta, että tärkeimmät näyttelyt olivat viime vuonna ennen koronaa. Ehdin tehdä työt. Kun keväällä tuli täyspysähdys, sain välihetken, jolloin pystyi keskittymään töiden tekoon tulevaa varten.

– Olin siinä mielessä onnekas. Ellen olisi saanut töitä valmiiksi, se olisi ollut taloudellinen katastrofi.

Viimeksi kuluneet 10 vuotta Paikkari on tehnyt monia julkisia töitä. Ne saattavat olla kooltaan 10 x 5 metriä, kuten Murtunut pinta, historian kerrostumia Lampan talossa Helsingissä. Sen tekemiseen Paikkarilta meni 1,5 vuotta.

Isojen keramiikkatöiden näyttelyihin kuljettamisessa on omat haasteensa. Yleensä kutsuva osapuoli, galleria tai kilpailu hoitaa kuljetukset. Pakkaamisesta taiteilija huolehtii itse.

– Ovathan kuljetuskustannukset hyvin merkittävä osa tätä toimintaa. Rekka ja laivat kuljettaa ja kontteihin pakataan. Veistotaiteessa puhutaan painavista materiaaleista. Näyttelyitä kasattaessa työ voi viedä kolmelta ihmiseltä jopa viikon. Se on osa projektia. Se työllistää ja se pitää suunnitella hyvin etukäteen, kuten ripustuskin.

Parhaillaan työn alla on uusia teoksia ensi vuonna Ranskassa avautuvaan näyttelyyn.

———————————-

Pekka Tapio Paikkari

  • syntynyt Someron sairaalassa 6.9.1960
  • muutti Somerolta Karkkilaan
  • asuinpaikka Sipoo vuodesta 1983
  • puoliso Sirkka Paikkari o.s. Tamminen Turusta , kaksi lasta vuosina 1983 ja 1987, kolme lastenlasta ja neljäs tulossa
  • kuvanveistäjä, opettaja ja kulttuurituottaja
  • IAC:N (International Academy of Ceramics), Arabian taideosastoyhdistyksen ja Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsen
  • motto: Mennään tilanteen mukaan.