Laulaako vai eikö, siinä vasta pulma

0

Kello on nyt puoli viisi. Helsinkiläisen kotikuoroni viikoittaisten harjoitusten alkuun on puolitoista tuntia. Menenkö vai jätänkö väliin?

Kuoromaailmassa on viime viikot tuskailtu koronapandemian aiheuttamien rajoitusten ja varotoimien kanssa.

Pitäisikö laulamista välttää kokonaan? Leviävätkö koronavirusta sisältävät hiukkaset tehokkaammin, jos ne laukaisee ilmoille laulamalla?

Entä lentääkö virus pidemmälle, jos sen lähtöalustana on ykkössopraanon kajauttama kaksiviivainen g-sävel? Vai onko basson pitkä, matala urkupiste ihan yhtä vaarallinen?

Omassa kuorossani pandemiaan ollaan reagoitu kevään täydellisen pakkoloman jälkeen siirtämällä harjoitukset kirkkotilaan. Siellä jokaisella kuorolaisella on paremmin mahdollista huolehtia turvavälistä kollegoihin.

Monessa muussa kuorossa ollaan jo menty tästä paljon pidemmälle. Kuorojen Facebook -profiileissa vilahtelevat kuvat visiirien ja kangasmaskien takana lymyilevistä laulajista sekä etäharjoituksia pitävistä kuoronjohtajista.

Niin kuin vähän kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa, kuoroissakin eletään nyt Suomessa viikko kerrallaan. Sellaisissa olosuhteissa on vaikea ylläpitää tavoitteellista toimintaa. Treenaaminen on tällöin enemmänkin ylläpitävää hoitoa.

Kuorolaulamiseen olennaisesti kuuluva yhteisöllisyyden kokemus on koetuksella, kun stemmatoverit istuvat metrien päässä ja väliaikakahvit kutistuvat nopeiksi hyvästeiksi treenien päätteeksi. Tällaisessa tilanteessa on vaikea puhua yhteissoinnin kehittämisestä tai toisten kuuntelemisesta.

Konsertoinnista ei uskalla vielä edes haaveilla. Kuka uskaltaa tulla kuorokeikalle eturiviin ottamaan aerosolisuihkun?

Nyt lähdönhetki lähestyy. Jos sitä nyt tänään menisi katsomaan, mikä on harjoituksissa meno.

Ensi viikolla pitää taas arvioida tilannetta uudestaan. Se on se aikamme uusi normaali.

Markus Virtanen

säveltäjä