Mitä ostan omasta maasta?

0

Mitä kaikkea Suomessa tuotetaan ja osataan tehdä ja miten tuotteet ja palvelut entistäkin paremmin löytäisivät kuluttajat ja ostajat?

Mistä tietoa saadaan ja mitä kaupan tai esimerkiksi tuottajien itse pitäisi kertoa? Mistä paikkakuntasi tuotteesta tai yrityksestä olet niin ylpeä, että olet kertonut siitä myös muille?

Näitä asioita kysytään paikallislehtien yhteisessä kyselyssä.

Kyselyn tulokset julkaistaan suomalaisissa tilattavissa paikallislehdissä syys-lokakuun vaihteessa ilmestyvässä Omasta maasta -liitteessä ja Suomen Paikallismediat Oy:n nettisivuilla.

– Paikallislehdissä nostetaan esiin paikallisia tuotteita, niiden tekijöitä ja osaamista, sillä on tärkeää, että palveluita, työpaikkoja ja yrityksiä on eri puolilla Suomea.

Koronakriisikin juuri näytti, että kotimaisia yrityksiä ja niiden osaamista tarvitaan, SuomenPaikallismediat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Alpo Ohtamaa sanoo.

Linkki kyselyyn löytyy täältä: https://forms.gle/AX2z691fJTjw1rPZA

Kyselyyn voi vastata 10. syyskuuta saakka. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja (á 50 euroa).