Nevalaisten projekti: Taloa laajennetaan, pihalle terassi ja uima-allas

0
Henri Nevalaisen perheen oli tarkoitus saada terassi valmiiksi kesäksi, mutta uima-altaan toimitus viivästyi ja samalla terassin rakentaminen. Nevalainen täryttää altaan reunoille maata.

Pia ja Henri Nevalaisen omakotitalossa Ollilassa on meneillään laajennus. Pariskunnan yritystä Perhekoti Peikonpesää laajennetaan. Jatkossa paikkoja on seitsemälle sijoituslapselle. Makuuhuoneita tulee lisää ja väljempiä tiloja työntekijöille.

Remontti alkoi huhtikuussa, kuten oli suunniteltukin. Työn hoitaa kirvesmies Esa Timperi, joka on aikoinaan ollut rakentamassa taloa, jota nyt laajentaa.

Tavarantoimituksissa tuli hieman viivästyksiä. Tarvikkeita on hankittu pääosin Someron liikkeistä, mutta myös lähipaikkakunniltakin, jotta työt etenevät.

Henri Nevalainen kehuu paikallisia palveluita. Someron Rautanetin asiantuntevasta ja asiakaslähtöisestä palvelusta oli tavaraa tilattaessa suuri apu, samoin Someron Konevuokraamosta ja RP-Elementistä, jolta kattotuolien tilaus ja toimitus oli nopeaa ja mahdollisti katon valmistumisen ajoissa.

Talon laajennus on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden puolella.

– Kun vanhaa ja uutta yhdistää, niin siinä on aina omat kiemuransa, toteaa Henri Nevalainen.

Talon laajennuksen yhteydessä päätettiin rakentaa terassi ja uima-allas kesäksi. Sen pykääminen piti olla pääosin Henri Nevalaisen hommia kesäloman aikana.

Altaan toimitus viivästyi, ja samalla terassin rakentaminen. Nyt allas on jo paikallaan, muttei vielä käyttövalmis. Ulkopuolelle on kärrätty maa-ainesta ja tärytetty sitä.

– Jos saataisiin terassi kuntoon ensi kesäksi, arvioivat Nevalaiset.

He kertovat homman karanneen lapasesta terassin laajuuden suhteen. Siitä tulee liki parin sadan neliön suuruinen.