Vuonna 2010: Minna Nikkasesta Hyvien Tapojen lähettiläs

0
Minna Nikkasta on fanien helppo lähestyä. Omalla esimerkillään Nikkanen myös opettaa lapsille hyviä käytöstapoja.

Somero-lehti 1.10.2010

Teksti Heli Lehtonen, kuva Sauli kaipainen

Hyvien Tapojen lähettiläinä on vuosien varrella nähty usein muusikoita ja urheilijoita. Valinnat tekee eri koulujen oppilaat.Tänä vuonna valinnoista vastasi Savonlinnan taidelukion opiskelijat.
Tapaseura on vuonna 1996 perustettu yhdistys, jonka toiminta-ajatuksena on hyvien tapojen ja käytöskulttuurin tuntemisen vahvistaminen. Tapaseura järjestää vuosittain Valtakunnallisen Hyvien Tapojen Päivän, jolloin suomalaisten toivotaan kiinnittävän erityisesti huomiota omaan käytökseen kanssaihmisiä kohtaan. Seura valitsee keulakuvikseen eli Hyvien Tapojen lähettiläiksi tunnettuja henkilöitä, joille yhteistä on myönteisyys, esiintymisvarmuus ja toiset huomioonottava käytös.
Tapaseura luonnehtii usein ulkomaillakin Suomea edustavaa Minna Nikkasta hyvin käyttäytyväksi urheilijaksi. Someron Esan kasvatti säteilee ympärilleen Tapaseuralle keskeisiä asioita ja on oiva esikuva myös kaikille nuorille.
Eläkkeellä oleva Urpo Martikainen tunnettiin jo lapsena kilttinä hymypoikana. Martikaisen rauhallisesta äänestä saatiin nauttia monia vuosia uutislähetyksissä.
Nuorten Hyvien Tapojen lähettiläiksi Savonlinnan lukiolaiset valitsivat teräsmummo Aira Samulinin ja sympaattisen muusikon Lenni-Kalle Taipaleen.