20 vuotta sitten: Härkä evakkoon tietyön alta

0
Kaltoin kohdeltu härkä vietiin korjattavaksi. Arkistokuva Somero-lehti / Sauli Kaipainen

Somero-lehti 3.10.2000

Teksi Salli Lehtinen

Torin härkä sai siirtyä sivuun kaivinkoneiden ja kuorma-autojen tieltä. Patsas olisi jäänyt Hämeentien alle.

Sekä härkäpatsas että nakkikioski saivat siirtyä syrjään työkoneiden tieltä maanantaiaamuna. Hämeentien kakkosvaiheen rakentaminen oli alkanut. Samaan projektiin kuuluu myös Urheilutien yhdistäminen toriin.

Läpikulku Joensuuntieltä torin suuntaan on suljettu rakennustyön takia. Maanantaina torille ei ollut asiaa myöskään Urheilutien kautta.

Urakoitsija Arto Isotalo arvioi, että työ kestää syksyllä kuukauden, puolitoista.

Someron tori toimii perjantaisin tutulla nuorisotalo Jukolan edessä.

Torin kulmalla seissyt härkäpatsas lähtee korjattavaksi, koska joku on vienyt siltä uroksen tunnusmerkit.