Teksti Salli Lehtinen
Leivinuuni hohkaa lämpöä keittiöön. Enää Nana Hjelt ei yritä lämmittää uunia lykkäämällä jatkuvasti lisää puuta. Naapuri opetti, että ei niin. Uunipuut poltetaan alussa, sitten pannaan pellit kiinni ja annetaan lämmön levitä huoneeseen.
Nana Hjelt muutti tammikuussa keskellä pimeintä talvea Helsingistä Somerolle, ja aloitteli avoimin mielin elämäänsä maalla. Maalaistaidot ovat karttuneet. Jos vettä ei tule keittiöön, hän tietää mikä on pääkytkin. Ensimmäisenä iltana, kun hän saapui ilmapatjansa kanssa uuteen kotiin, vettä ei tullut. Mielessä jo kävi, että oliko maalle muutto sittenkään fiksu päätös.
Talven pimeydessä on hyvätkin puolensa. Voi tarkkailla omalta pihalta tähtitaivasta. Ei kuulu kaupungin kohinaa, ympärillä on hiljaisuus. Se rauhoittaa mieltä.
Somerosta muistui vain Badding
Lapsi oli muuttanut omilleen ja pitkä avioliitto ohi.
Aina suurkaupungeissa asuneena Nana Hjelt alkoi etsiä kiinteistöä maaseudulta, vaikka ei ole koskaan yksin asunut, saati maaseudulla.
Salon ympäristöstä haku laajeni kauemmas. Somerosta tuli mieleen vain sana Badding , mutta Saarelan tilan rakennukset ja pihapiiri Talvisillan kylässä, Salontien tuntumassa ratkaisivat. Kaupat tehtiin marraskuussa.
– Tajusin, että tämähän on keskellä kaikkea, sata kilometriä Turkuun ja Helsinkiin sekä Tampereelle. Ajan Saloon rautatieasemalle, hyppään junaan ja juna vie työpaikkani ovelle Pasilaan.
Nana Hjelt työskentelee Elisan palveluksessa b2b- eli yrityspuolen verkkokaupan myyntipäällikkönä. Hän on tehnyt pitkän uran digitaalisessa markkinoinnissa, toi jo 20 vuotta sitten tulospohjaisen markkinoinnin Suomeen. Kollegat kutsuvatkin häntä alan konkariksi.
Työnantaja hyväksyi, että hän voi tehdä osan työpäivistä etänä kotoa. Työtahti on kiivastempoinen molemmissa. Erona on, että kotona voi kahvitunnilla nollata ajatukset menemällä ulos ja ottamalla silkkikanan syliin.
– Uskon, että teen enemmän töitä etäpäivinä. Ei mene aikaa työmatkoihin.
Alpakoita ja silkkikanoja
– Pohjimmiltani olen maalaistyttö. Olen aina tykännyt eläimistä. Aina minulla on ollut eläimiä hoidettavana.
Olohuoneen lämpölampun alla sirkuttaa neljä tipua, jotka kuoriutuivat kahdeksan kappaleen luomumunapakkauksesta. Voi olla, että jonain päivänä ne ovat munivia kanoja.
Mikrovillakoira Kenzo ja pomerian Fendi pyörivät terhakkaina emännän jaloissa.
Alpakat Lilja, Shannah, Adrienne ja Peach tarkkailevat aitauksestaan saunarakennuksen luota. Kahdelta odotetaan jälkikasvua ensi kesänä.
Haaveena on ryhtyä kasvattamaan jalostukseen sopivia alpakoita. Terapiaeläimiksi hän ei niitä opeta.
– Ennen kuin olen ottanut eläimiä, olen hankkinut tietoa netistä ja kursseilta.
Eläimiin pitää pystyä sitoutumaan ennen kuin niitä hankkii, esimerkiksi alpakat saattavat elää 20 vuotta.
– Myöskään mikään hetken mielijohde tämä ei ollut, haaveilin alpakoista kymmenen vuotta.
– Ja vihdoin pystyin haaveeni toteuttamaan.
– Ensi kesänä ehkä hankin mehiläisiä, kunhan ensin käyn mehiläisenhoitokurssin.
Kaupungin kasvattia viehättää, että omalta takapihalta voi kerätä marjoja, yrttejä ja kasveja ruoaksi.
Netistä löytyy valtava määrä tietoa esimerkiksi kuusenkerkkäsiirapin valmistukseen tai kuinka hyödyntää horsmaa usealla eri tavalla.
Yhteisöllisyys yllätti
Naapurien merkitys avautui Nana Hjeltille heti muuton jälkeen.
Kaupungissa asuessaan hän ei ollut ajatellut, kuinka tärkeitä naapurit ovat maaseudulla.
Pitää olla ihmisiä, joihin voi luottaa.
– Ovelleni ilmestyi naapureita, jotka ottivat avosylin vastaan, kertoivat kuka mitäkin osaa ja mistä saan apua. Olisin mennyt monta kertaa metsään ilman heitä.
Kun toimelias uudisasukas päätti remontoida taloaan, avuksi löytyi osaavat ammattimiehet omasta kylästä. Hjelt hoiti sisätilojen maalauksen.
Keittiö hankittiin paikalliselta yrittäjältä. Omakotiyhdistyksen jäsenyyttä kun suositeltiin, hän oli valmis. Aina voi tarvita apua.
– Täällä on parasta, että voi toteuttaa itseään. Näkee koko ajan kättensä jäljen.
– Nautin oppimisesta. Joka päivä on uutta opittavaa. Tunnen eläväni ihan toisella tavalla.
– Tekemistä riittää, mutta pitää olla itselle armollinen. En halua tehdä tästä työleiriä. Ystävät kyselevät, miten minä pärjään. Sanon, että ei tämä ole mikään taakka. Tämä on elämäntehtävä.
