On varsin hilpeän näköistä, kun tempun tekee elopainoltaan 159-kiloinen kaveri. Ainoa harmi on, että videotallennetta tilanteesta ei ole riittävästi.
– Ennen nostoa lyödään ammoniakkia ja Emma ( Kananen-Sirén ) antaa mulle litsareita. Yleensä vielä huudan ja karjun, että saa itseään vihaiseksi. Show-juttu auttaa itseä, ja auttaa myös sponsorien hankinnassa. Vähän viihdettä ihmisille, ettei ole turhan vakavaa, Kananen naureskelee.
Hänen mukaansa painoa olisi saanut laittaa lisääkin.
– Ennen nostoa aina jännittää, saako sen ylös. Sitten kun se tuleekin helposti, niin ihmettelee, että painoa olisi pitänyt olla enemmän.
Kotiin tuotaviksi viime viikonlopulta Turusta tuli kaksi SM-kultaa. Avoimen luokan yli 140-kiloisten nostajien superraskaassa sarjassa Kananen nosti raaka penkistä 190 kiloa ja varustepenkistä 225 kiloa. Menestys täydensi elokuussa Mikkelissä pidettyjä WPC:n ( World Powerlifting Congressin ) SM-kisoja.
– Molemmista ammattilaisliitoista voitin tänä vuonna kummatkin kilpailut eli raaka- ja varustepenkit. Kukaan muu ei tänä vuonna tehnyt samaa, Kananen kehaisee.
MM-kisoja ei tänä vuonna järjestetty koronan takia lainkaan. Jos olisi, niin niihin Kananen olisi mennyt.
– SM-kisoihin oli kiva mennä. Vähän vaihtelua koronaan ja näki tuttuja. Kisat oli järjestetty hyvin ja porrastettu koko päivän mitalle. Ryhmiä oli nostamassa pitkin päivää. Yleisöä oli hyvin vähän.
Tulostasoltaan sekä FPO:n että WPC:n kisat menivät somerolaiselta suunnilleen samalla tavoin.
– Lokakuinen ehkä pikkuisen paremmin, vaikka ei niin hyvin kuin viime vuonna. Suomessa on muutoinkin aika kova taso. Siitä huolehtii kaksi ammattiliittoa sekä yksi amatööriliitto (Suomen Voimanostoliitto), mikä saa huomiota eniten.
Kananen toteaa, että kun kerran kisaa ammattilaisliitossa, ei enää ikinä voi mennä takaisin amatööreihin.
– Maailmalla olen kisannut kuitenkin yhteensä seitsemässä eri ammattilaisliitossa. Voimannoston ammattilaisliitoissa saa onneksi kisata kaikissa ristiin rastiin.
– Se on ollut vähän sellaista itselle todistelua: ei voi ainakaan sanoa, että olisi vahingossa voittanut! Muutoin en enää ihan hirveästi jaksa intoilla SM-kisoista, mutta mukana oli kaveri, joka auttoi, sekä vaimo, joka huolsi. Ja lisäksi sain kuulla, että olen ainut, joka on voittanut sekä raaka- että varustepenkin, niin se oli aikamoinen bonus.
Pari viikkoa sitten Jussi Kananen kertoo treeneissä hieman loukanneensa vatsalihaksia.
– Ajattelin nostaa sen verran, että kehtaa käydä palkinnon noutamassa, enkä yritä mitään ennätyksiä. Vähän kipeää teki nostaa ensin raakana ja sitten paidalla. En tiedä, onko se venähdys vai revähdys, mutta vähän ilkeältä se tuntui. Muitakaan kisoja ei nyt juuri ole tulossa, joten annoin mennä.
– On kivaa kun voittaa, niin vaimokin on tyytyväinen. Sitten hän jeesaa myös sponsoriasioissa, mikä on aina bonus.
Jotkut kisaavat vain silloin kun ovat parhaassa kunnossa. Vaikka se olisi parin vuoden välein.
– Mä kilpailen oikeastaan aina. Aina kun on jotkut kisat, niin menen kisaamaan. Varmaankin vain noin 10 prosentissa kisoista olen ollut sellaisessa kunnossa kuin pitäisi olla, mutta kun on vanha ukko, niin mieluummin hankkii reilusti saavutuksia, 36 vuotta lokakuussa täyttänyt Kananen sanailee.
Kanasen ensimmäinen voimannostokisa oli 31-vuotiaana. Nuoruudessaan hän kilpaili useassakin lajissa.
– Kreikkalais-roomalaista sekä vapaapainia harrastin ja kilpailin 16 vuotta. Joitain SM-mitaleja niistä tuli. Taekwondoa harrastin, valmensin ja kilpailin samaan aikaan. Siitä mulla on yksi SM-pronssi.
Kamppailu- ja taistelulajeja Kananen on harrastanut varsin paljon lapsesta 25-vuotiaaksi asti.
– Mutta sitten loukkasin polvet töissä. Sen jälkeen voimailu on jäänyt ainoaksi lajiksi. Painoa on tullut, kun ruoka on maistunut samalla tavalla kuin ennen, eikä ole tullut hirveästi juostua ympäriinsä. Mutta pakko on urheilla, kun kilpailuvietti on niin kova.
