Elämä jatkuu

0
Kuva Raija Erosesta on otettu 2018, jolloin hän oli seurakuntavaaliehdokkaana. Nykyisessä tilanteessa, rankan sairauden jälkeen, Eronen kokee olevansa edelleen liiankin erinäköinen. Tästä kuvasta ihmiset edes tunnistavat hänet.

Yli puoli vuotta jälkeen koronatartunnan – Toipumisen aika

Raija Eronen kertoo olevansa miehensä Pentin kanssa edelleen hämmennyksissään. Kuinka se kaikki kävi? Mistä tuo kammottava Covid-19 löysi juuri heidät? Se kaikki jää arvelujen varaan, eikä sillä tiedolla olisi tapahtumia voinut mitenkään muuttaa.

– Edelleenkin kiitos TYKSin kymmenen hoitopäivän hyvän ja monipuolisen hoivan, pääsin takaisin kotiin. Siellä puolisoni oli selvinnyt veljensä ja hänen vaimonsa kotiin toimittamien elintarvikkeiden avulla jo liki terveeksi, Raija Eronen sanoo nyt.

Hänen keuhkojensa kuntoa seurattiin hoitojakson aikana kolme tai peräti neljä kertaa. Tiedossa oli alusta alkaen, ettei ihan kaikki ollut kohdallaan.

Päinvastoin tilanne huononi sairaalaan kirjautumisen jälkeen, joten happilisää pidettiin yllä miltei kotiuttamiseen saakka. Tehohoitoa ei tarvittu, eristys riitti. Päivät etenivät ”sumussa”, korkean kuumeen ja happivajeen vuoksi.

Sairaalasta lähtiessä häntä neuvottiin poikkeamaan laboratoriossa tarkistuttamassa veriarvoja. Hemoglobiini oli pudonnut viitearvojen alle ja maksa-arvoja oli hyvä seurata.

– Aloitimme oman karanteenimme jälleen mökillämme Somerniemellä. En käynyt kahteen kuukauteen edes kaupassa, vain kerran terveysasemalla.

Elämä ei muuttunut normaaliksi moneen viikkoon. Hengästyminen pienestäkin liikunnasta pakotti Raija Erosen haukkomaan henkeä. Syke tuntui nousevan kuin kuntosalilla.

– Vaiva oli meillä molemmilla yhteistä. Istuimme mökin kuistilla tämän tästä huokumassa pienenkin askareen jälkeen.

Raija Eroselle ilmeni myös omituisia muistikatkoja. Puhuessa hävisivät välillä hetkeksi jopa omien perheenjäsenten nimet.

– Taisin jopa änkyttää oikeita sanoja hakiessani. Kolmisen kuukautta meni, ennen kuin olo alkoi tuntua melko normaalilta.

Sairastamisesta on kulunut yli puoli vuotta. Mutta sekin on vielä liian lyhyt aika unohtaa kova kokemus.

– Veriarvoni ovat palautuneet normaaleiksi. Hiuksetkin näyttävät jo toipuneen eikä hengästyminenkään enää ihan hurjaa ole, normaalia ikään sopivaa vain.

– Toivon silti meidän, ihan jokaisen, ottavan vakavasti pandemiasta johtuvat varotoimet ja suositukset, vaikka ne kuinka ottavat lujille. Ei todellakaan voi sanoa, ettei tämä tauti ole kausi-influenssaa kummempi, vaikka monet niin rohkeasti väittävät. Ainakaan riskiryhmien ei pidä uskoa ihmemies- Trumpin ”ilosanomaa”!

Eroset ovat iloissaan ja tyytyväisiä, ettei yksikään somerolainen sairastunut heidän koronatartunnastaan. Heidän karanteeninsa kannatti!

Niin erikoista on elämä, että jotain hyvääkin toi sairastaminen.

– Olin jo liki kaksi vuotta kipuillut rankasti alaraajojen, selän ja lonkkien oireillessa. En pystynyt ilman kyynärsauvoja kunnolla kävelemäänkään.

– Toukokuussa sain lähetteen mennä kiireellisesti TYKSin ortopediseen tutkimukseen. Lähetteen antaja arveli sairastetun koronan olevan ehkä eduksi hoitoon pääsylle.

Niin siinä kävi, että noin kuukauden kuluttua Raija Eronen pääsi ortopedisen kirurgin käsittelyyn, jossa lisättiin tukirakenteita selkänikamiin. Kivut jäivät sille tielle.

– Ei minusta tanssijaksi ole, mutta kyynärsauvat vaihtuivat kävelysauvoihin! Kotona pärjään jo ilman tukea, mutta ulkona epätasaisessa maastossa kävelysauvat auttavat. Kivut jäivät leikkauspöydälle. Enää en laahaa perääni kuin sorsa laiturilla, Eronen hymähtää.

Kesä sujui pandemian kannalta rauhallisissa merkeissä. Raija Eronenkin pääsi ja jaksoi, suositusten puitteissa, osallistumaan Eläkkeensaajien ystäväpiirissä erilaisiin aktiviteetteihin. Pääasiassa Eroset olivat mökillään, mitä nyt kävivät kaupassa kerran, pari viikossa. Mies on ehtinyt täyttää 74.

Pandemian nykyinen toinen aalto vetää kuitenkin mielen vakavaksi.

– Pelottaa, pelottaa oikeasti. Keväällä oli vielä uskomus koronan sairastamisen jälkeen tulevasta jonkunmoisesta immuniteetista, joka kuitenkin nykyarvelujen mukaan on enintään 4 kuukautta. Sehän on silloin omalta kohdalta jo mennyt – kauan sitten.

– Siksi pelko iski taas päälle. En mielellään lähde mihinkään, missä ihmisiä on kovin paljon. Jos se tulee toisen kerran, niin toipuminen ei ehkä onnistu. Oli se sen verran kova koulu, Raija Eronen sanoo ääni vähän sortuen.

Influenssarokotuksen hän saa viikon päästä maanantaina. Sen Eroset ovat ottaneet säännöllisesti joka vuosi.

– Se on pieni vaiva yrittää torjua taudin tuloa, vaikka eihän sekään rokote kaikkeen pysty.

Koronarokotteen tulemista ennakoidaan lehdissä jo miltei päivittäin.

– Se vaikuttaa tietysti hyvältä. Mutta onko vielä luottamista, että sitä kaikki saavat ja millä aikataululla? Terveydenhuoltohenkilökunta sen on ansainnut, mutta ketkä ovat seuraavia, Eronen pohtii.

– Toivottavasti ihmiset ottavat koronan torjunnan edelleen hyvin tosissaan. Se vaatii tietysti kaikilta jaksamista, mutta sitä vain nyt meiltä kaikilta tarvitaan. Erilainen on maailma varmasti, kun tästä vielä joskus selvitään.

”Kun korona iskee



– Kokemus joka ei taatusti unohdu”



Maaliskuun 18. päivä Raija Eronen ja hänen miehensä Pentti sairastuivat koronaan. Jostain se heihin tarttui, vaikka he olivat olleet hyvin varovaisia.

Raija Eronen, 73, sairastui samanikäistä miestään huomattavasti vaikeammin. Jo ambulanssissa häneltä hengitysvaikeuksien keskellä kysyttiin: ”Onko teillä elvytystahtoa”. Se ei helpottanut sairaalassa koittavaa kuolemanpelkoa, joka iski vavisuttavana. Kova huoli oli 56 vuoden yhdessäolon jälkeen myös kotiin jääneestä puolisosta, kuinka tämä siellä selviää.

10 päivän sairaalajakson jälkeen Raija Eronen kotiutettiin 4. päivä huhtikuuta. Sairastumisesta oli kulunut 16 päivää. Yhä oli jäljellä hengitysvaikeuksia.

Raija Erosen tarina ja selviytymiskertomus ilmestyi Somero-lehden Pääsiäis-digilehdessä tuoreeltaan 10.4. ja sen jälkeen paperilehdessä 17.4.

Monien lehteen saapuneiden lukijapyyntöjen jälkeen Raija Eronen kertoo, mitä hänelle kuuluu nyt, kun koronaan sairastumisesta on kulunut yli 7 kuukautta.

Sauli Kaipainen