Hei seinänaapuri, missä sinä olet?

0
Michael Fahmy

Mistä maasta olen kotoisin? Missä olemme tavanneet toisemme?
Ensimmäinen kysymys on minulle henkilökohtaisesti ja toinen kysymys on vaimolleni. Niitä kysymyksiä saamme kuulla koko ajan ja jatkuvasti ja ne herättävät tunteita meillä molemmilla.
Meidän käsityksiemme mukaan tarkoitus on aina painottaa, että minä olen ulkomaalainen ja myös erilainen. Ulkomaalaisuuteni ja erilaisuuteni on näin ylimitoitettu ja samalla on päätelty avioliitomme olevan erilainen kuin suomalaisten avioliitto.
Luulen, että minä olen enemmän samanlainen kuin erilainen suomalaiseen verrattuna.
Uusia ajatusmalleja kuitenkin tarvittaisiin värillisiin ihmisiin liittyvissä kysymyksissä. Olen ollut naimisissa Leenan kanssa yli 40 vuotta. Keskustelut kotona ovat enimmäkseen suomalaiseen yhteiskuntaan liittyviä. Ne ovat jokapäiväisiä asioita, niin kuin muissakin perheissä. Kuuntelemme suomenkielistä radiota ja katsomme suomenkielisiä televisiokanavia.
Minulla on ollut opettajaura Suomessa. Olemme senioriopettajia Somerolla ja olemme myös Suomen Eläkeliiton jäseniä. Eläkeliiton julkaisema EL-sanomat tulee meille säännöllisesti.
Meillä on kaksi lasta, jotka ovat syntyneet ja jotka olemme kasvattaneet Suomessa, eli asuneet täällä päiväkodista yliopistoon ja siitä eteenpäin. Äidinkielenä he puhuvat suomea ja uskovat, että he ovat ennen kaikkea suomalaisia.
Sukulaisia on äidin puolelta paljon. Meillä on myös lähes 3-vuotias tyttärenpoika nimeltä Theo Marko , josta olemme ylpeitä. Hän tuli Somerolle ensimmäisellä vierailulleen aivan äskettäin.
Olen asunut Suomessa pysyvästi vuodesta 1985 lähtien. Suomen yhteiskunta ja politiikka kiinnostavat minua kovasti. Ymmärrän jopa ystäviäni perus-suomalaisia. ”Perus” en ole, mutta olen jonkinlainen suomalainen kuitenkin. Ehkä olen uus-suomalainen.
Kaipaan lähikontakteja. Hei seinänaapuri S, missä sinä olet? En ole nähnyt sinua moneen vuoteen.
Yleisesti tarvittaisiin enemmän vieraanvaraisuutta ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia kohtaan. Suomalaiset pelkäävät meitä ihan turhaan.

Michael Fahmy
maailmankansalainen