Ihmisenä olemisen vaikeus

0
Joensuuntie

Yksi vaikeimpia taitoja on yrittää asettua toisen asemaan ja ajatella oikeasti asioita muiden kannalta. Kannattaa kuitenkin yrittää.
Nuorena ja aikuisena oman voimamme ja osaamisemme tunnossa helposti olemme helposti omissa maailmoissamme, pahimmillaan jopa liiallisen itsevarmuuden takia ylimielisiä toisten ongelmille.
Monilla ympärillämme on kuitenkin vaikeutensa selvitä omin voimin jokapäiväisessä elämässä.
Ajattele ihmistä joka aloittaa pankkiyhteyksien hoitoa pakon edessä älypuhelimella 80-vuotiaana kaihin vaivaamana, raskaan työn paksuntamin ja jäykistämin sormin.
Entä rollaattorilla tai pyörätuolilla kulkevaa ihmistä menossa vaikka apteekkiin tai muihin kivijalkaliikkeisiin, jossa ei ole sähköisesti avautuvia ovia. Ensin lähtee kilometrin, parin päästä vapisevin jaloin ja käsin kulkemaan. Ylittää heikoilla voimillaan ajoratoja ja vesikouruja.
No, Somerolla on kyllä kiitettävästi kuunneltu vanhusneuvostoa ja viistetty jalkakäytävän reunoja sekä korjattu vesikouruja paremmiksi. Aika harvassa paikassa muualla on.
Kun pääsee liikkeen eteen, ei saa ovea (omin voimin) auki, jos joku avulias ei huomaa tai satu kohdalle.
Entä jos jalkakäytävälle on tullut kulkua estävä, vaikka putkityökaivanto ilman kunnollista ylitysmahdollisuutta. Ehkä kuormaa purkava tai lastaava pakettiauto, jonka kuljettaja on samalla poikennut kahville. Siinä sitten joko odotat esteen poistumista kylmissäsi tai lähdet etsimään kiertotietä. Pahimmillaan yrität kadun kautta ohi, kompuroit ja kaadut ja joudut terveyskeskukseen.
Vaivoja on monenlaisia. Sairauden tuoma tärinä voi tehdä vaikeaksi baarissa kahvin tai annoksen pöytään viennin. Voisitko sinä auttaa?
Huimaus voi horjuttaa tai kepin kanssa on hankala liikkua, voisitko tarjota tukeasi?
Bussissa seisominen voi olla lähes mahdotonta, jospa nostaisit reppusi pois istuimelta tai antaisit paikkasi vanhukselle?
On helppoa olla terve ja vahva. On helppoa olla avulias ja toisia huomioiva, jos vain hoksottimet ovat tallella. Kun vain muistaisimme tehdä ihmisten elämästä helpompaa.
Pysähdy ajattelemaan, miten voit osaltasi auttaa muita.

Vanhus

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here