– Isäni oli kunnanlääkärinä. Vanhempien eron jälkeen muutimme äidin kanssa ennen kouluun menoani Turkuun. Mutta en minä muuten olisi päätynyt metsäalalle, ellen olisi Nummelta kotoisin, Munter toteaa painokkaasti.
Ansio tähän löytyy nummelaisten syvästä yhteisöllisyydestä, jolla on pitkät perinteet. Lähellä pienen maalaispitäjän keskustaa oli Haarlaan tila, jossa Kuisma Munter oppi maatilan töihin pienestä pitäen. Ei oltu sukua, mutta sinne johti Munterin polku.
– Tein kaikkea, mitä pikkupoika pystyi tekemään, pelto- ja metsätöitä. Haarlaan Markku aloitti mökkibisneksen ja hänen kauttaan omaksuin mökinrakentajan taidot.
Haarlaat olivat kanssakäymisissä lähellä sijaitsevan Kovelan tilan kanssa, jossa myös alettiin rakentaa vuokramökkejä. Mökkirakentaminen oli tuolloin varsin uutta.
– Ensin opin lautamökin ja sitten hirsirakentamisen. Loveaminen onnistuu ja myös lohenpyrstöliitos. Ei se ole vaikeaa, vain matematiikkaa ja mittaamista!
Haarlalla ja Kovelalla oli yhteinen kenttäsirkkeli. Munter vietti sahurin takamiehenä kaikki hiihtolomansa. Mökit rakentuivat 5×7” hirrestä.
– Vaikka asuimme Turussa, niin veli Eero kävi myös Nummella. Lisäksi metsästettiin. Ensin jänismetsällä ja isompana opin peura- ja hirvimetsällä kulkemiseen.
– Olen hyvin kaksoiskuntalainen. Kaikki lomat ja viikonloput olin Nummella. Vasta lukiossa alkoi jalkapallo viemään aikaa. Puolet minusta on nummilaista, en niinkään tunne itseäni turkulaiseksi.
Hirsirakentaminen palasi elämään vielä myöhemmin.
– 1990-luvulla pidettiin Pitkustalla pyöröhirsirakentamisen kurssi, jossa ala opiskeltiin metsästä asti mökiksi saakka. Minä olin järjestelijänä, ja somerniemeläisillä Toivosen Jaakolla ja Hamppulan Niilolla oli taito tehdä ja opettaa. Tarkoitus oli, että taito säilyy tuleville polville.
– Ne rakennettiin kurkihirteen saakka. Heikkarin Tauno ja Pentti rakensivat loput. Heillä myös on mökkibisnestä.
Koulut Kuisma Munter kävi lukioon asti Turussa. Ennen armeijaa meni vajaa vuosi Huddingen sairaalan lähihoitajana veljensä Heikin kanssa. Sairaala oli Euroopan suurimpia, Tukholmasta 30 kilometriä etelään.
– Siellä opin arvostamaan hoitotyötä tekeviä ihmisiä.
Metsäpuolen kouluja tuli käytyä pitkään ja hartaasti.
– Nykyisessä työssä on ollut iso hyöty, että on opiskellut aikoinaan metsuriksi. Rauma-Repolalla tein niitä töitä.
Metsäopistoon hän toteaa olleen tosi vaikea päästä.
– Ähtärissä oli aloituspaikkoja 16 ja 6 prosenttia hakijoista pääsi. Ja nyt ei meinaa saada paikkoja täytetyiksi. Työpaikkoja on harvassa. Metsäala on edelleen arvostettu ja on Suomen kivijalka tulevaisuudessakin, vaikka suhdanteet vaihtelevatkin.
Somerolle Munter tuli 1988 Somerniemen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajaksi. Työpareina olivat Pentti Ahola ja Rauno Hakala . Tuula Heinonen oliSomeron yhdistyksen kanssa yhteinen toimistosihteeri.
Sitä jatkui vuoteen 2004 asti, jolloin tuli fuusio Salometsän kanssa. Munterin alueena on Somerniemi ja Lautelan-Terttilän kulmat Salontiehen asti.
– Alue on laaja, mutta tietokoneiden ja tehostettujen työtapojen avulla pärjää. Työhön kuuluu lisäksi Salometsän tietojärjestelmien ylläpito. Opiskella pitää jatkuvasti. Mutta kun jonkun pähkinän ratkaisee, seuraa hyvä onnistumisen tunne.
Omaa metsää ei ole, kun töiden puolesta siellä saa olla riittävästi. Metsästys alkoi tauon jälkeen Kappelin Pojissa.
Työ on välillä sosiaalista, välillä yksinäistä.
– Pitää olla sosiaalinen ja rohkea puhumaan. Hiljaiset ovat tässä työssä väärällä alalla. Se antaa väriä elämään, kun saa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Hanna-Mari ( Parviainen ) tässä Someron toimistolla on puhelias ihminen myös. Tätä työtä olen tehnyt yli 30 vuotta ja edelleen se on mun oma juttuni.
Lapset syntyivät ja tuli myös ero, jonka jälkeen Kuisma lapsineen eleli keskenään kuusi vuotta. Harjulan Hannan tapaamisen ja 2007 tapahtuneen vihille menon myötä elämään kuului myös ravintola Punainen Lumme.
–Ravintolahommat loppuivat, mutta Hannan ( Munter ) synnyinkotia ei jätetty. Asumme edelleen Somerniemen entisessä, 1912 rakennetussa kunnantalossa, joten hommaa talossa riittää.
– Hannan kanssa meillä ei ole lapsia. On vain mäyräkoira Roki, joka seuraa kaverina autossa työmaille ja pääsee päivittäin metsään. Minulla on aina ollut koiria ja tätäkin yritän kouluttaa metsästykseen.
– Hanna on ollut lapsille ihan täysäiti. Ruuhkavuodet kuluivat vilkkaasti. Pojat pelasivat jääkiekkoa ja tytär ratsasti. Kuskina sai olla. Se vei, mutta se myös toi. Heidän suorituksiaan on ilo käydä katsomassa edelleen.
Perhe on elänyt urheilun ehdoilla.
– Tuomas pelaa jääkiekkoa ja Teemu valmentaa lätkän ja sählyn peluun ohella. Susanna ratsastaa. Liikunnallinen elämäntapa on jäänyt lapsille perinnöksi.
Kuisma Munter liikkuu metsässä. Jos siellä on koko päivän, kertyy matkaa helposti yli 10 kilometriä.
– Mutta ei siinä toisaalta tule hiki. Siksi olen käynyt uimassa ja kuntosalilla. Miesten saunajuttuihin osallistuessa tulevat tuntemattomatkin tutuiksi.
Lomat kuluvat yleensä mökkeillen Suomusjärven Arpalahdella. Joskus matkustetaan, eikä talvella lomaa oikeastaan pidetä. Kesäisin tehdään aina jokin pieni rakennusprojekti.
– Viime kesänä maalattiin kotitalon seinää. Susanna on rakennussuunnitteluinsinööri ja suunnittelee innokkaasti mökille ja kotiin uudistuksia, joita yritämme toteuttaa. Tuomas on ilmavoimien pelastusaliupseeri ja myös sähkömies ja Teemu on lääkäri.
Kuka?
Matti Kuisma Munter
synt. 13.10.1960 Nummella
vanhemmat Jussi, kuoli 2002 ja Eila Munter (o.s. Immonen) 95 vuotta
sisarukset Manu 1950, Heikki 1952, Eero 1954 ja Heli Trapp 1964
metsätalousinsinööriksi Ähtäristä 1987, jota edelsivät metsätalouden perusjakso ja metsurikurssi Paimiossa sekä metsätyönjohtajakoulu Kullaalla
metsänhoitoyhdistys Salometsän alueneuvoja
ens. puoliso Elina, jonka kanssa lapset Teemu 1990, Tuomas 1992 ja Susanna 1994
nykyinen puoliso Hanna Munter o.s. Harjula
asuinpaikka ent. Punainen Lumme Somerniemellä
motto: ”Ei sitä tarvita, suu käy ihan tarpeeksi muutenkin.”