Kaskiston Kaasen kantatila – samalla suvulla lähes 500 vuotta

0
Kaskiston Kaasen kolme sukupolvea. Kuvassa vasemmalta: Tarja, sylissä koira Nelli, Riikka-Maria, Annika, Tuula, Seppo, Valtteri ja Oskari Kaase palosta selvinneen luhtirakennuksen edessä. (kuva Julia Kautto)

Teksti Julia Kautto

Kaskiston Kaasen tila esiintyy ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1540. Tila kirjattiin silloin Matti Laurinpojan nimiin. Siitä lähtien tilaa on hallinnut suku, jonka nimi tuohon aikaan oli vielä muodossa Kasei . Alun perin tila kuului Kaskiston kylän vanhan keskustan seitsemän talon rykelmään, mutta 1800-luvun vaihteessa talo siirrettiin Kalliolanmäelle. Myös sukunimi muuttui, kun se lyheni Kaseksi .

Kaskiston Kaasen
viimeiset härät Kaiku ja Vilko, vieressä Oskari Grönberg.

Israel Jaakonpoika lunasti tilan kruunulta verotilaksi vuonna 1791. Siitä lähtien tila on kokenut ”normaalia elämän kulkua”. Sukukirjassa kerrotaan muun muassa toisen Pajarin liittämisestä vuonna 1630, torppien ja mäkitupa-alueiden lunastuksesta vuonna 1918, tilan kahtiajaosta sukupolvenvaihdoksen yhteydessä vuonna 1932 sekä sodan jälkeisistä uudistilojen luovutuksista.
Vuonna 1848 päärakennus paloi.
– Rakennus oli ihan uusi, ja se paloi, kun täällä vietettiin häitä, tilan nykyinen isäntä, Seppo Kaase kertoo.
Kertoman mukaan tuli karkasi epäonnisen piian päreestä ja sytytti kellarin lattialla olleet lastut. Piika sai tulen sammumaan kaatamalla päälle olutta, mutta palo syttyi uudelleen yöllä ja tuhosi koko rakennuksen. Pihan vanhimmassa rakennuksessa, luhdissa, voi yhä nähdä hiiltynyttä hirttä palon jäljiltä. Tapahtuneesta on jäänyt sanonta sukuun isäntä Henrik Israelinpojan lohdutellessa vaimoaan.
– Älä paskaa paru. Jos miehet ja härjät pysyy terveenä, niin rakennetaan uusi.
Nykyinen asuinrakennus valmistui vuonna 1850. Samoihin aikoihin sukunimi ja sitä myötä tilan nimi muotoutuivat Kaaseksi , joka on Suomessa hyvin harvinainen.
– Tätä Kaase-nimeä on ihmetelty. Suomessa ei ole muita Kaaseja kuin tämä suku, kertoo isännän äiti Tuula Kaase .
Talossa on jäljellä alkuperäinen sisäkatto sekä tuohipohjainen ulkokatto.
– Ensimmäinen tuohikatto mikä siellä on. Sitten on huopakatto ja peltikatto, kertoo Seppo Kaase.
Tuvan saliosa ei alun perin ollut lämmitetty, ja siinä oli yksinkertaiset lasit.
– Kun remonteerattiin ulkovuorausta ja ikkunat laitettiin, oli mielenkiintoista katsoa, kun tuohi oli ihan kaunista, kuin se olisi just vasta laitettu, muistelee Tuula Kaase.
Vaikka taloon on tehty remonttia, on sen ulkoasu pidetty ennallaan.
Tilan pitkästä iästä huolimatta Kaasella ei kummittele. Kysymys saakin aikaan hyväntahtoisen naurunremakan.
– Tähän taloon ei liity ollenkaan sellaisia tarinoita. Täällä on ollut hyvin tavallista elämää, Tuula Kaase sanoo.
Sitä vastoin hauskoja tarinoita on, kun väkeäkin on aikojen saatossa ollut paljon.

Karl Kaase ehti olla
46 vuotta tilan isäntänä ennen eläköitymistään.

Suvun persoona: Karl Kaase

Tarina kertoo, että läheisen tilan uusi karjanhoitaja oli mennyt kertomaan emännälleen, että oli nähnyt tiellä kerjäläisen. Tarkemmasta kuvailusta tämä kerjäläinen oli paljastunut Kaasen vanhaksi isännäksi, Karleksi, jonka piika oli nähnyt kulkevan paikatussa lakissa ja eriparin kengissä.
Karl Henrik (suomalaisittain Kalle Heikki) Kaase , joka oli isäntänä vuodet 1886–1932, oli Kaasen tilan ensimmäinen kirjoitustaitoinen isäntä. Hän kävi kansakoulun Someron Kirkonmäen koulussa aikana, jolloin oppivelvollisuutta ei vielä ollut.
– Hän on ollut 13-vuotias, kun hän on ollut jo isäntä, Tuula Kaase hämmästelee.
Koska Karl Kaase oli kirjoitustaitoinen, häneltä on säilynyt muistiinpanoja, kuten maatalouskirjanpitoa ja säätietoja.
– Hän oli jo koulunoppinut. Hän seurasi kovasti aikaansa, Tuula Kaase kertoo näyttäessään otteita muistiinpanoista, joissa on merkintöjä myös muun Euroopan säätiedoista. Karl Kaase arvosti kaikkea vanhaa. Jos tilalla uudistettiin jotain hänen siirryttyään eläkkeelle, hän saattoi olla käymättä muutaman päivän.
Kaasen tila on tunnettu perinteissä pysymisessä. Viimeiset härät olivat tilalla vuoteen 1927, viimeisimpinä tällä seudulla. Vuosien varrella tilalla on käytetty voimanlähteinä myös hevosia ja höyrykonetta. Ensimmäinen traktori tuli vasta 1950-luvulla, mihin vaikutti myös sota-aika.
– Traktoreitakin olisi voitu jo hankkia, mutta ne olivat kiven alla ja kalliita tietenkin.
Myös Kaasen talosta lähdettiin sotaan, kun talon isäntänä vuodet 1932–1972 vaikuttaneelle Kalle ”Jussi” Johannes Kaaselle tuli kutsu tykkimieheksi talvisotaan.

Tilan edellinen isäntä Kalle Kaase kalasaaliin kanssa.

Isäntä 20. polvessa

Nykyisin tilaa pitävät Seppo ja Tarja Kaase . Tilan jatkaminen oli 25 vuotta isäntänä työskennelleelle Sepolle itsestään selvä valinta.
– Se on ollut selvää. Ei minulla ole oikein mitään muuta ammattia mielessäni ollutkaan kuin tämä. En myöskään kokenut, että isäni Kalle Kaase olisi minua tässä uravalinnassa painostanut.
Kaase harjoittaa tilalla metsänhoitoa, luomuviljan ja härkäpapujen viljelyä sekä lomamökkien rakentamista ja vuokraamista. Lomamökit ja ylämaankarjan pito ovat tulleet hänen aikanaan.
– Haikkuja minulla on tuossa muutama, mutta se on vähän pienessä mittakaavassa. Isäni luopui aikanaan lypsykarjan pidosta keskittyen munituskanalan hoitoon. Kanat laitettiin pois 13 vuotta sitten, ja noita lomamökkejä olen rakentanut.
Tuula Kaase tuli taloon vuonna 1968 avioituessaan Kalle Kaasen kanssa, ja emännäksi 1972.
– Olen viihtynyt kovasti. Täällä on maisemallisestikin niin kaunista. Täällä on järvet ja kaikki!
Hän on asunut Kaskistossa yli 50 vuotta ja nähnyt seudun muuttuvan.
– Hengellinen puoli on ollut hyvin voimakas maaseudulla. Se on muuttunut niin paljon. Silloinkin kun minun aikanani oli vielä seurat (1982), ja piispakin kävi, niin täällä (Kaasen tilalla) oli yli 80 ihmistä.
Hän on nähnyt myös pula-ajan ja siitä nousun, kun maaseudun elpyessä alkoivat uudistukset.
– Salaojitettiin vielä minunkin täällä ollessani. Ne olivat suuria juttuja.
– Olen hätkähtänyt monta kertaa pihalla: Kuinka moni tätä pihaa on jo tallannut! Mietimme usein Kallen kanssa sitä, että olisi se kyllä mielenkiintoista, kun jostain tulisi joku vanha ihminen kertomaan jotain entisestä.
Perhe ei kuitenkaan koe paineita menneisyydestä. Seppo Kaase, joka on isäntä jo 20. polvessa, suhtautuu asiaan hyvin käytännönläheisesti.
– Se on mennyt vain näin iät ja ajat. Ei sitä ajattele sen enempää.

Jutussa on käytetty lähteinä Kaasen sukukirjan lisäksi Leeni Tiirakarin ja Manu Kärjen teosta Kyläkierros (2016).

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here