
Sauvolaiset Timo Sippo ja Sanna Katajainen poikkesivat eilen Somerolla matkallaan kävellen Nuorgamista Hankoon.
– Olemme kävelleet pitkiä matkoja aiemminkin. Vuonna 2017 kuljimme Camino Francesin eli Espanjan halki kulkevan perinteisen pyhiinvaellusreitin, joka on pituudeltaan 835 kilometriä. Seuraavana vuonna kävelimme Ranskassa Pyreneiden vuoriston yli merenrantaan ja sen jälkeen lähdimme Lissaboniin, josta kuljimme 700 kilometrin matkan Portugalin läpi, kertoo Timo Sippo.
Tänä vuonna pariskunnan oli tarkoitus lähteä jälleen Etelä-Eurooppaan, mutta korona muutti suunnitelmia.
– Siitä tuli ajatus, että kävellään Suomen läpi, eli apostolinkyydillä päästä varpaisiin.
Matka alkoi elokuun puolivälissä Nuorgamista, jossa sijaitsee Suomen ja Norjan välinen raja-asema.
– Ensi sunnuntai-iltana olisi tarkoitus olla kotona Sauvossa. Muutama päivä on hoidettava työasioita, ennen kuin matka jatkuu kohti Hankoa.
Parilla on Sauvossa Elämys Ämmi -niminen matkailuyritys.
– Kotoa Hankoon menee viitisen päivää, laskeskelee Sippo.
Pari on kävellyt keskimäärin 25 kilometriä päivässä, loppua kohti on vähän tiivistetty tahtia. Huilipäiviä on ollut kolme.
Matkaa kertyy Sipon arvion mukaan yhteensä noin 1900 kilometriä.