Kiitosta, kehotusta, ihmettelyä…

0
terveyskeskus ambulanssi

Suurkiitos Someron terveyskeskukselle nopeasta lääkäriin pääsystä kiireellisessä vaivassa, hyvästä asiantuntevasta hoidosta ja ystävällisestä palvelusta.
Kiitollinen

Ihmeellistä, miten urheilukentän katsomosta on tullut yhtä äkkiä niin hyvä. Someron Esan ja Voiman viikkokisoissa niin itse omien vanhempien kuin omien lasten kanssa käyneenä on mieleen jäänyt, kuinka puku- ja vessatiloihin menemistä vältettiin kaikin tavoin jo 20 vuotta sitten. Ja vältellään edelleen.
Liikkuva perhe

Hyvät somerolaiset: Teillä todella kaikki hyvät kivijalkaliikkeet, joten käyttäkää niitä ihmeessä. Pääkaupunkilaisena käytän aina täällä ollessani, ja ystävänikin. Liikkeissä palvellaan auttavaisesti ja ystävällisesti. Pidetään huolta niistä, että pysyvät jatkossakin.
Tuleva somerolainen

Kiitos nimimerkille Harmistunut. Ihmetellyt itsekin asiaa. Halpaa mainosta.
Pyöräilijä

Omatoimikirjasto kuulostaa ehkä hyvältä. Mutta ajatelkaapa, mitä aukioloaikojen laajentamisesta seuraa ilman henkilökuntaa? Jos niitä laajennetaan iltaan, on seurauksena varmasti ilkivallan lisääntyminen. Somerolla on jo riittävästi esimerkkejä, mihin valvonnan puuttuminen johtaa, eli lisääntyvään ilkivaltaan. Säilyttäkää Someron kirjasto jatkossakin hienona.
Taso korkealla edelleen

Viime lehdessä kerrottiin rekkaparkista Somerolle. Näin sivusta seuranneena ammattikuljettajana voin todeta, että parhain paikka tuollaiselle alueelle olisi teollisuusalue Palma tai sitten Salon tien vieressä oleva teollisuusalue. Jos parkki on keskusta-alueella kerrostalon tai rivitalon takapihalla, kukkahattutädit marisevat, kun joku käyttää aamuyöstä ilmanpaineita jarruihin töihin lähdettäessä.
Tarpeellinen alue Somerollekin

Upporikas Greenpeace seilaa kaukana pohjoisessa. Dieselpolttoaineen voimalla. Ei ole kestävää kehitystä. Ei ratkaise ongelmia.
Make

Vanhukset paikkansa ansainneet -nimimerkki kyseli viime lehdessä, ovatko Lamminniemi- tai Katajakodin kaikki huoneet käytössä. Valitettavasti tilanne on se, että täyttä on jokaisessa yksikössä. Parhaillaan kartoitetaan vaihtoehtoja ja tehdään järjestelyjä, jotta jokaiselle tehostettua palveluasumista tarvitsevalle löytyisi paikka.
Marjaana Sorokin, vt. perusturvajohtaja