Metsässä juoksentelua, pimeäpiilosta pihalla

0
Niilo Kivistö (vas.)

Sohkasen perhe, pojat Justus, Eetu ja Juuso, isä Ilkka ja äiti Heidi Id Tammelasta, piipahti syyslomalla uimaan Somerolle. Mukana oli myös poikien kaveri Niilo Kivistö.

– Niilo on meidän ekstra-poika tällä viikolla, kertoi Heidi Id.

Edellisenä päivänä he olivat käyneet Liesjärven kansallispuiston Kettumäessä.

– Ihan kivaa oli. Syötiin eväitä metsässä. Tulta ei helposti saatu aikaiseksi, selvitti Juuso Sohkanen. Se johtui märistä puista.

Pojat olivat juoksennelleet metsässä ja käyttäneet kaatunutta puuta keinulautana. Illalla he leikkivät kotipihalla pimeäpiilosta. Yksi laski, toiset lähtivät piiloon ja sitten laskija lähti etsimään. Jokaisella oli apuna taskulamppu.

– Hakijalla oli vähän huonompi lamppu, viisastelivat pojat.

Sunnuntai-iltana osa oli äiti-Sohkasen kanssa katsomassa uusinta Risto Räppääjä -elokuvaa.

Pojat pääsivät vielä Ilkka Sohkasen kanssa konehommiin. Luvassa oli myös ajelua traktorilla.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here