Paimennuksen SM-koe Somerolla

0
kuva Päivi Palm/TS

1Paimennuksen Kennelliiton virallinen Suomen-mestaruuskoe järjestetään viikonloppuna Somerolla Woollandian lammastilalla (Metsänojantie 52).
Yleisöllä on tapahtumaan on vapaa pääsy.
– Laitumella on tarjolla vain seisomapaikkoja, joten kannattaa ottaa mukaan retki-istuin tai vastaava ja ylle lämmintä, veden- ja tuulenpitävää ulkoiluvaatetta sekä kunnolliset jalkineet; pellolla on aina vähän koleaa, neuvoo tilan isäntä Kimmo Klossner .
– Koronasta johtuen paikalle tulevia katsojilta toivotaan asiaankuuluvaa yleisten ohjeiden noudattamista. Käsidesiä on tarjolla paikalla ja etäisyydet on helppo pitää, ulkona kun ollaan. Yleisölle varatulla alueella on hyvin tilaa pitää riittäviä etäisyyksiä. Paikalla on myös kahvikanttiini.
Kisajärjestäjät muistuttavat, että katsomoalueella tulee käyttäytyä hillitysti, jottei suorittava koirakko häiriinny. Suosionosoituksia jaetaan vasta suorituksen päätyttyä.
– Katsomoon voi tuoda oman koiran, ehdottomasti kytkettynä, kunhan se vain käyttäytyy hyvin, Klossner ohjeistaa.
Koirien suorituksia voi seurata aamusta iltapäivää. Perjantaina käydään nuorten mestaruuskoe korkeintaan 3-vuotiaille koirille. Lauantaina on ylimmän luokan koirien karsintakoe ja sunnuntaina finaali. Mukana kisoissa on 18 koirakkoa.
– Yksi suoritus kestää suunnilleen 15 minuutista puoleen tuntiin, jos koira lampaan löytää, mutta toki vaihteluakin on, kertoo tilan emäntä Marika Klossner .