Paimionjoki-yhdistys haluaa nostaa esille Paimionjoen vesistön hyväksi tehtyä työtä palkinnon avulla.
Toistamiseen haettavissa olevan palkinnon tavoitteena on tuoda esiin niin vesistöalueella toimivien yksityishenkilöiden kuin ä paikallisyhdistysten ja -yhteisöjen tärkeää työtä. Työ voi olla esimerkiksi Paimionjoen virkistyskäyttöä tai tunnettavuutta lisäävää tai konkreettisia töitä veden tilan hyväksi.
Paimionjoki-palkinnon arvo on 200 euroa ja se on tarkoitettu käytännön toimenpiteiden tukemiseen, kuten pieniin laite- tai tarvikehankintoihin ja talkoopäivien järjestämisestä aiheutuviin kuluihin.
Yhteisö tai yksityishenkilö ei voi itse hakea palkintoa, vaan jonkun toisen tahon tulee suositella sitä. Suositus perusteluineen tulee jättää 13. marraskuuta mennessä (paimionjokiyhdistys@paimio.fi tai postitse Paimionjoki-yhdistys, PL 50, 21531 Paimio).
Paimionjoki-yhdistyksen hallitus päättää palkinnon saajan ja palkitseminen tapahtuu yhdistyksen sääntömääräisen syyskokouksen yhteydessä joulukuussa.
Viime vuonna palkinnon sai Kotiseutuyhdistys Tarvaiset ry Liedon Tarvasjoelta. Paimionjoki-yhdistyksen hallitus kiitti yhdistystä erityisesti pitkäjänteisestä työstä Tarvasjoen luontopolun ylläpidossa.
Paimionjoki-yhdistys ry on vuonna 2010 perustettu Paimionjoen vesistön tilaa ja virkistyskäyttöarvoa edistävä yhdistys. Suurin osa rahoituksesta tulee alueen kuntajäseniltä (Somero, Paimio, Koski Tl, Marttila, Pöytyä, Lieto, Sauvo), mutta jäsenistössä on lisäksi yrityksiä ja paikallisia yhdistyksiä. Toimintaa rahoitetaan myös hankkeiden avulla. Yhdistys toimii koko Paimionjoen valuma-alueella Somerolta Paimioon asti.