Suositus Somerolle ja koko maakuntaan: Ei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia – lasten ja nuorten harrastukset poikkeuksena

0

Varsinais-Suomen alueellinen koronaryhmä suosittaa, ettei yli 20 henkilön yksityistilaisuuksia järjestetä sisätiloissa.

– Syynä on se, että koronapandemia kiihtyy edelleen Varsinais-Suomessa. Koronavirustartunnat tulevat nyt omasta perhepiiristä, anniskelupaikoista sekä sisätiloissa järjestetyistä yksityistilaisuuksista, ryhmä tiedottaa.

Suositus tulee voimaan maanantaina 19. lokakuuta. Ohjausryhmän toivomus on, että suositusta noudatetaan heti.

– Koronavirus on tarttunut varsinkin erilaisissa juhlissa tuttavapiirissä, tupaantuliaisissa ja muissa yksityistilaisuuksissa. Kävimme ohjausryhmänä huolellisen keskustelun siitä, millä tavoin voisimme ehkäistä näitä tartuntoja. Suosittelemme käyttämään erityistä harkintaa siihen, onko juhlaa tai muuta tiivistä vapaa-ajan kokoontumista juuri nyt tarpeen järjestää, sanoo johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä ryhmän tiedotteessa.

Ohjausryhmä ei kuitenkaan ulota suositustaan kaikkeen harrastustoimintaan. Näin ollen esimerkiksi lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluharrastuksia, partiotoimintaa ja vastaavia harrastuskokoontumisia voidaan jatkaa, kun muistetaan turvavälit sekä hyvä käsi- ja yskimishygienia.

KORONAPANDEMIA kiihtyy edelleen Varsinais-Suomessa. Alueella pystytään jäljittämään tällä hetkellä noin kolme neljästä tartunnasta.

Koronatartuntojen lähteet ovat entistä moninaisempia. Tällä hetkellä koronavirustartuntoja saadaan ryhmän mukaan varsinkin omasta perhepiiristä, anniskelupaikoista sekä sisätiloissa järjestetyistä yksityistilaisuuksista.

Tartunnan saaneiden keski-ikä maakunnassa on lokakuussa ollut 34 vuotta. Eniten tartuntoja on todettu 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä.

Ohjausryhmä painottaa lisäksi, että viime aikoina tartunnan saaneiden nuoresta iästä huolimatta, on tärkeää suojata ikääntyneitä ja riskiryhmiä. Uusia suosituksia aiheesta ei annettu, mutta ohjausryhmä kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että ikääntyvien ja riskiryhmien terveysturvallisuudesta huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla.

VARSINAIS-SUOMEN koronavirustapaukset keskittyvät erityisesti Turkuun ja sen ympäristökuntiin. Maakunnassa on edelleen myös kuntia, joissa ei ole todettu yhtään koronavirustapausta.

Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirin alueella on jo 704. Viime viikon aikana (5.–11.10.) on ilmoitettu yhteensä 83 koronapositiivista testitulosta sairaanhoitopiirin alueelta.

Somerolla uusia sairastuneita ei ole tullut tämän viikon aikana, ei myöskään Salossa tai Koskella.

TERVEYDEN ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ilmoittama ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella 30,1.

Ilmaantuvuus on noussut merkittävästi edeltävästä 14 vuorokauden tarkastelujaksosta, jolla se oli 9,3.

THL:n kiihtymisvaiheen kriteeri alueellisesta ilmaantuvuudesta on noin 10–25 tapausta 100 000 asukasta kohden 14 vuorokauden aikana.

– Viikko- ja päiväkohtaisesti olemme löytäneet suuret määrät koronapositiivisia näytteitä. On hyvä kuitenkin huomata, ettei syksyn tartuntamääriä voi suoraan verrata kevään tartuntalukuihin. Testausmäärät ovat nyt kuusinkertaiset verrattuna huhtikuun ensimmäisiin viikkoihin, jolloin keväällä todettiin eniten tapauksia, Tyksin mikrobiologian ylilääkäri Kaisu Rantakokko-Jalava kertoo sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Tyksin laboratorio tutki viime viikon aikana yhteensä 6 399 koronanäytettä. Positiivisten näytteiden osuus kaikista koronalaboratorionäytteistä on nyt 1,4 prosenttia. Viikkoa aiemmin (6.10.) positiivisten koronanäytteiden osuus Varsinais-Suomessa oli 1,3 prosenttia. THL:n kiihtymisvaiheen kriteeri on yksi prosentti koronapositiivisia näytteitä.

Tyksin sairaaloissa koronatilanne on rauhallinen. Sairaalahoidossa on koronan vuoksi sairaanhoitopiirin alueella tällä hetkellä viisi potilasta.

Alueellinen koronaa ehkäisevä työryhmä antoi tiistaina 6.10.2020 suosituksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle:

Kasvomaskien eli suu-nenäsuojainten käyttöä tilanteissa, joissa riittävää 1–2 metrin etäisyyttä ei voi pitää.

Suositus noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kiihtymisvaiheen suositusta kasvomaskin käytöstä väestölle. Sen mukaan kasvomaskin käyttöä suositellaan muun muassa julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää sekä toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa.

Työntekijöiden ohjeistukset antavat Työterveyslaitos ja työnantajat.

Siirtymistä harkinnan mukaan etätyöhön ja etäkokouksiin, jos ne työnantajan linjauksen mukaan ovat mahdollisia.

Ohjausryhmä toi esiin, että etätyösuositus on Varsinais-Suomessa voimassa valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti.

Alueellinen koronaa ehkäisevä ryhmä on monen toimijan yhteinen ohjausryhmä. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja linjaa alueellisia suosituksia.

Työryhmässä ovat mukana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Ely-keskus sekä edustus useista kunnista ja THL:sta.

Työryhmää johtaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here