Tässä kuussa ilmestynyt Suonna Konosen ja Arto Pajukallion kantri-blues-folk-pohjainen livealbumi Metsähovin pojat on äänitetty viime syksynä eri puolilla Pohjois-Karjalaa: Joensuussa, Juuassa ja Nurmeksessa. Suonna Kononen on Pohjois-Karjalan valtalehden Karjalaisen kulttuuritoimittaja, tietokirjailija ja pitkän linjan muusikko. Arto Pajukallio on vielä pitemmän linjan muusikko. Hänet tunnetaan erityisesti Freukkareiden kantavana voimana ja muun muassa Helsingin Sanomien konsertti- ja televisio-ohjelmien arvioijana. Freukkareiden klassikoita kuullaan tälläkin levyllä.
Suonna Kononen soittaa akustisia kitaroita, mandoliinia, pianoa ja huuliharppua, Arto Pajukallio akustista kitaraa. Molemmat vuorottelevat laulussa ja taustalaulussa. Duo julkaisi viime vuonna studiolevyn Mutaisista vesistä, joiden hienoista biiseistä pari on päätynyt tähänkin yhteyteen. Mutaisista vesistä (Jallu) on Arto Pajukallion tosipohjainen tarina edesmenneestä liian kiltistä ihmisestä, jolle maailma oli liian kova paikka: ”Hänen sielunsa kirjoitti shekin, / jota keho ei pystynyt lunastamaan.” Suonna Konosen Metsähovin pojat peilaa lähikuppilan vakiojengiä, jonka jäsenet kantavat kukin omaa kipeää kohtaloaan.
Suonna Konosen äidin-isä oli legendaarinen Koillismaan koskien suojelija, toimittaja ja kirjailija Reino Rinne (1913–2002). Rinne -levylleen Suonna Kononen sävelsi hänen tekstejään, ja nytkin kuullaan pianon säestämänä utuisen mietiskelevä Ikimetsän puut. Waylon Jenningsin Outlaw Shit on saanut Suonna Konosen käsissä täsmäkäännöksen Pekka Myllykoske n (1959–2017) suuhun: Kantripaskaa. Hän ehti levyttää sen ennen syöpähoitojen alkamista. ”Koululääketieteen opit hylkäsin, / isän odotusten päälle sylkäsin. / Panin peliin kaiken, / en vain minä, myöskin hän. / Risaiseksi lauloin / ehjän elämän.”
Sen sijaan itkettävän ihana Suomenhevonen , jonka Suonna Kononen kirjoitti tribuutiksi ihmisen parhaalle ihmiselle ja työtoverille, ontuu, koska Suonna Kononen ei malta pysytellä upeassa perusmelodiassa vaan koukeroi suotta. Suomenhevosen paras versio on minusta edelleenkin Suonna Konosen aiemman Folkswagen -yhtyeen Karjalan balsamia -levyllä (2005).
Duon vahvuus on syvässä inhimillisyydessä, myötäelämisessä ja siinä, että he kertovat karheanrosoisia tarinoita Arto Pajukallion mukaan ”syrjään sysityistä” baarien miehistä ja naisista, kuten tälläkin levyllä kuultavat Freukkareiden ikivihreät Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin) ja Töölööseen . Duo kulkee ja kiertää aina sydän edellä.
Viime helmikuussa Kononen&Pajukallio koettiin Somerolla Hämeenportissa. Jos korona suo, duo soittaa myös 60-vuotissynttäreilläni, joita vietetään toivottavasti helmikuun lopussa Hämeenportissa.
Eija Komu
filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija ja kriitikko