Teeriharju keskeytti tanssittamisen

0
Teeriharjulla tanssitaan

Teeriharju lopetti tanssien järjestämisen ainakin marraskuun ajaksi. Päätöksen taustalla ovat kiristyneet koronaohjeet. Joulukuun esiintyjiä ei vielä ole peruutettu.
– Nyt seurataan ja katsotaan, mihin suuntaan epidemia kehittyy ja ohjeet muuttuvat. Aloitamme tanssit, kun tilanne sen sallii. Turvallisuus on tärkeä asia ja se edellä mennään, kertoo tanssipaikkaa ylläpitävän Häntälän maamiesseuran puheenjohtaja Matti Hämäläinen .
Normaalisti Teeriharjulla tanssitaan lokakuusta huhtikuuhun keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Teeriharju ehti järjestää ennen taukoa neljät tanssit.
– Porukkaa oli kohtuullisesti, eli kävijämäärän perusteella olisi voitu jatkaakin. Tanssijat, jotka meillä kävivät, olivat tyytyväisiä ja hyvillä mielin siitä, että oli mahdollisuus päästä parketille.
Bingoa lavalla pelataan normaalisti ympäri vuoden, mutta pelaaminen on ollut koronan takia tauolla maaliskuusta lähtien.