Teiniaikana syntynyt unelma on nyt kansien välissä

0
Mikko Välttilän esikoisromaanin fiktiivinen tarina kuvaa realistisesti tämän päivän elämää maaseudulla.

Maatalousyrittäjä Mikko Välttilä on tyytyväinen mies. Hän toteutti haaveensa, josta on unelmoinut 15-vuotiaasta saakka. Esikoiskirja, maaseudun elämästä kertova romaani Mitä meistä jää on kirjakaupan hyllyssä.
– Halusin jo silloin 15-vuotiaana kirjoittaa nimenomaan romaanin ja siitä mitä Suomen maaseudulla tapahtuu. Toki elämä maaseudulla on nykyään aika lailla toisenlaista .
Unelma muhi vuoden jos toisenkin.
– Viime kesänä kuului päästäni bling, lappu syttyi. Kun keskeiset henkilöt oli luotu, kirjoitin kirjan kuudessa viikossa, Välttilä kertoo.
– Oikeastaan suurin jarru oli se, ettei minulla ollut tietoa, miten kirjan synnyttämisen prosessi oikein menee. Oli iso kynnys tarttua toimeen.
– Lopulta hämmästyin itsekin, kuinka nopeasti kirja syntyi.
Seisoessaan Somerkirjassa romaanipinonsa vierellä Mikko Välttilä vastailee monenlaisiin asiakkaiden kysymyksiin. Mies tunnetaan Somerolla hyvin, joten teoksen lisäksi häneltä kysellään muun muassa sukulaisista, ruuantuottamisesta ja kanoista.
– Kanoja en enää hoida, olen keskittynyt pelkästään ruuan myyntipuoleen, sanoo persoonallista kotimaisen ruuan jakelusysteemiä pyörittävä yrittäjä.
Mies herkistyy hetkeksi, kun luokse tulee kirja kädessään hänen entinen äidinkielenopettajansa Pekka Salminen . Kun opettajan kirja on signeerattu, Välttilä kaivaa taskustaan puhelimen ja ottaa omistuskirjoituksestaan kuvan.
– Tämä on suuri hetki minulle.
Pekka Salminen kertoo lukeneensa kirjan ja hämmästelee, että siinä ei juurikaan ole kirjoitusvirheitä.
– Oliko sinulla hyvä kustannustoimittaja, hän utelee.
Esikoiskirjailija sanoo, että kustannustoimittaja Panu Väänäsellä ei itse asiassa ollut niin kovin paljon korjattavaa, eli hyvät opit on Kiiruun koulusta saatu.
– Mikko oli jo koulussa kova supliikkimies ja hyvä kirjoittaja, opettaja kehuu.
– Harmitti vain, että olisin halunnut kirjoittaa enemmän pelkkiä tarinoita, mutta piti kirjoittaa niin monenlaisia tekstejä, Välttilä vastaa.
Uteluihin siitä, miten opettaja kirjan koki, tämä vastaa:
– Otin sen elämyksenä siitä, mitä Mikko on keksinyt. Alun itsemurhakohtaus kauhistutti, mutta varmasti sen pitikin olla sykähdyttävä. Hyviä naisasioita oli mukana. Sellainen ilahduttaa tällaista vanhan liiton ihmistä. Kokonaisuudessaan hyvin kirja piti otteessaan, Salminen kehuu.
Mikko Välttilällä on mielessään jo seuraava romaani, jonka kirjoitustyö on hyvässä vauhdissa.
– Aihe on siinä jotain ihan muuta kuin esikoisromaanissa, mutta enempää en vielä paljasta.
Keskustelu kirjan esittelytilaisuudessa siirtyy kirjojen lukemiseen.
– Jos aikoo kirjoittaa romaanin, niitä on luettava, Välttilä toteaa.
– Itse asiassa kirjailijat lukevat todella paljon, Pekka Salminen tietää.
Välttilä kertoo suorastaan ahmineensa kirjoja teini-ikäisenä.
– Siitä olen myös erittäin iloinen, että olen pystynyt opettamaan omille lapsilleni kirjojen lukemisen ilon. Kaikki lukevat kirjoja, Välttilä sanoo.
Omia suosikkeja ovat muun muassa Väinö Linna ja Jari Tervo .
– Myös Tommi Kinnusen Neljäntienristeys teki ison vaikutuksen, samoin Elena Ferranten Napoli-sarja .
Millainen on hyvä kirjailija?
– Hyvä kirjailija osaa antaa tilaa lukijan ajatuksille, Välttilä kiteyttää.

——————————–

ARVOSTELU

Huutomerkki maaseudun puolesta

Mitä meistä jää on somerniemeläisen maatalousyrittäjä Mikko Välttilän (s. 1975) esikoisromaani. Sen on kustantanut laatukustantamo Docendo.
Minäkertoja on Sami Karjalainen, aluksi maan suurimman ruokakauppaketjun vastuullisuusjohtaja. Hänet kuitenkin irtisanotaan, kun hän on puhunut suunsa ja omatuntonsa puhtaaksi yritysjohdolle käytyään työmatkalla Puolassa ja petyttyään siellä näkemäänsä.
Tapahtumat sijoittuvat pääosin Varsinais-Suomeen, Samin kasvumiljööseen, vaikka välillä poiketaan myös pääkaupunkiseudulla, jossa Samilla on vaimonsa kanssa hulppea asunto. Aviokriisi ja sitä seurannut ero johdattavat Samin takaisin juurilleen. Salo mainitaan romaanissa pariin otteeseen.
Jo teoksen alku on dramaattinen: Samin ystävä, ainoa sellainen, on ampunut itsensä: ”Olin löytänyt Villen saunatuvasta pää tohjona ja perintöhaulikko sylissä seitsemältä illalla. Jonnekin oli hukkunut kymmenen tuntia tätä maailmaa. Kymmenen tuntia ilman parasta ystävääni Villeä. Vihasin jokaista sekuntia.”
Ystävän motiivi tuhoisalle teolleen löytyy turhautumisesta, joka on tuttua myös Samille. Maaseutu autioituu, koulut lakkautetaan, maanviljelijät ajetaan ahtaalle. Tuotetun ruuan ekologisuusarvot näyttävät hyvältä kaupan hyllyillä, vaikka tosiasiassa kaikki on toisin. Sami auttaa kuolleen ystävänsä vaimoa työskentelemällä suursikalassa. Paikkakunnalla vierailevasta eläinlääkäristä hän saa uuden rakastetun, vaikkei asia etene kovin nopeasti, sillä Sami ei halua pikalaastaria erokipuun.
Mikko Välttilä kirjoittaa sujuvasti, vaikka henkilöhahmoja onkin välillä käytetty isompien asioiden puhetorvina ja siten romaani on turhankin paljon täyteen ladattu. Tendenssiromaanina se kuitenkin puolustaa paikkaansa. Sellaisena se on kuin tarpeellinen huutomerkki maaseudun puolesta.
Mikko Välttilä sanoo kustantamon tiedotteessa: ”Ehkä kuitenkin kirja on ennen kaikkea kuvaus siitä, kuinka raadollista nykypäivän globaali ruokabisnes onkaan. Tuottajat, jalostajat, ostajat ja myyjät eivät välttämättä ikinä tapaa toisiaan. Makkarapaketin vaiheet alkutuotannosta kuluttajalle eivät kiinnosta. Tärkeintä on maksimaalinen voitto.” Tätä ajatusmallia Mikko Välttilä välttää hartiavoimin omassa yritysmallissaan.
Keski-ikäisen miehen sielunmaisema on kuvattu uskottavasti, samoin uudelleen rakentuva suhde ainoan tyttären kanssa. Epilogi viittaa onnellisesti eteenpäin: uusi vauva on syntynyt, ja hän kantaa edesmenneen ystävän nimeä. Ehkä hänen tiensä on helpompi.

Eija Komu
kriitikko

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here