En tiedä ovatko sanonnat ”nukkuminen on yliarvostettua” ja ”nukkua ehtii sitten haudassa” suomalaisia älynväläyksiä, mutta typeriltä ne kuitenkin kuulostavat. Kun on vuosia kärsinyt uniongelmista, osaisi arvostaa hyvää unta. Muistan viimeisimmän yhtäjaksoisesti syvää unta nukutun yöni. Se oli keväällä 2019. Sitä aikaisempaa en sitten enää muistakaan.
Univaikeuteni alkoivat opiskeluaikoina, mutta helpottivat kyllä muutamaksi vuodeksi välissä, kunnes alkoivat taas muutama vuosi sitten. Uneni on katkonaista ja pinnallista. En ole aamuisin virkeä tai palautunut. Pyörin sängyssä hyvää asentoa etsien tai sitten en saa mielessäni pyörivää ajatusten autopilottia sammumaan. On vaikeaa nousta aamulla yhteiskunnan asettamien aikataulujen mukaisesti, jos on valvonut koko yön.
En ole saanut ongelmaani apua terveydenhuollosta. Huonoa unta ei hoideta tai osata hoitaa. Ainoa tarjottu apu ovat lääkkeet, nukahtamista helpottavat lääkeaineet tai apteekista ilman reseptiä saatava melatoniini. Ne eivät ole auttaneet. Haluaisin oppia nukkumaan uudelleen. Haluaisin unen lahjan takaisin.
Olen nopeasti uusille asioille ja ideoille syttyvä ihminen. Kehitän itselleni projekteja ja arkeni muuttuu usein. En ole viime vuosien aikana nukkunut samassa sängyssä monestikaan yhtä kokonaista viikkoa työni ja opintojeni liikkuvuuden takia. Oikeastaan jokaisen päiväni aikataulu on ollut erilainen. Teen työni silloin kun se sopii muille. Olen huono pysähtymään.
Uniterapiaan voisi kaiketi hakeutua omakustanteisesti tai jatkaa aiheen opiskelua itse. Jotain olisi saatava aikaan, sillä huono uni vaikuttaa niin moneen seikkaan terveydessä. Väsymys kuormittaa kehoa ja mieltä. Olisi järkevää yrittää muuttaa näitä juurisyitä ja tapoja elämässään, jotka sitten mahdollisesti johtavat muihin terveydellisiin ongelmiin myöhemmin.
Olen yrittänyt opetella keinoja hyvän unen saavuttamiseksi. Rauhoittumista, meditointia, oikeanlaista ravintoa ja liikuntaa. Tiedän, että tarvitsisin rutiineja. Pitäisi olla pitkäjänteisempi ja toimia tiukemmin yhden kaavan mukaan. Se tuntuu haastavalta omassa arjessani.
Uniongelmista on tullut yleinen ilmiö siinä missä lisääntyvistä mielenterveyden sairauksista ja yhä nuorempien loppuunpalamisesta. Mikä johtaa mihinkin on kinkkinen kysymys. Tämän tyyppiset ongelmat kulkevat kuitenkin käsikädessä.
Meille asetetaan yhteiskunnassa monesti samantasoisia odotuksia. Ihmisten toleranssi on kuitenkin yksilöllinen. Jotkut kestävät painetta ja stressiä paremmin kuin toiset, jotkut ovat oppineet parempia työkaluja niiden käsittelemiseen kuin toiset. Ihmisiä on mahdotonta asettaa samalle viivalle mitä tulee jaksamiseen. Armollisuus ei kuulu enää monenkaan sanavarastoon. Sitä ei löydy itseä kohtaan, saatika muita. On ilmeisesti helpompaa vaatia.
Ajattelin tehdä itselleni uudenvuodenlupauksen jo näin etukäteen. Muutan elämääni enemmän siihen suuntaan, että pystyn keskittymään paremmin käsillä olevaan hetkeen. Edes kerran päivässä, edes muutaman minuutin ajan. Yritän luopua ajatuksesta, että minun pitäisi olla jatkuvasti tehokas ja tuottelias. En kuitenkaan pysty siihen, niin miksi stressaisin asialla itseäni liian usein.
Yritän jättää sellaiset ihmiset omaan arvoonsa, jotka antavat ymmärtää, että en ole tarpeeksi. He eivät elä minun elämääni. Jospa näiden muutosten myötä saisin päiviini enemmän rauhaa ja pääsisin sitä kautta jälleen myös unen jäljille. Hyvää syksyä teille kaikille ja hyvää yötä, nukkukaa hyvin!
Kira Kauppi
toimittaja/kengitysseppä