Vuonna 2000: Kokoomus ja demarit voittajia

0
Kokoomuksen väki riemuitsi kahdesta lisäpaikastaan valtuustoon.

Keskustan ja kristillisten vaaliliitto menetti yhden paikan

Somero-lehti 24.10.2000

Teksti: Seppo Kummala

Somerolla kunnallisvaalit saivat äänioikeutetut uurnille 65,1-prosenttisesti. Äänestäjien tuella Someron valtuusto pesi täydellisesti kasvonsa, sillä 35 valtuutetusta enemmistö, eli 18 on uusia.

Someron suurin puolue keskusta hävisi vaaleissa Kristillisen liiton kanssa yhden paikan. Samalla vaaliliitto menetti yksinkertaisen enemmistönsä valtuustossa. Vaaliliiton paikkamäärä on yhteensä 17.

Suurin vaalivoittaja oli kokoomus, joka lisäsi paikkamääräänsä kahdella. Uuteen valtuustoon lunasti paikan 8 ehdokasta, joista uusia oli 5.

Sosiaalidemokraatit lisäsivät paikkalukuaan yhdellä nousten 6:een. Sirkka-Liisa Leppälä nousi Someron ääniharavaksi.

Vasemmistoliitto säilytti kolme paikkaansa, joskin kolmannen paikan puolue sai vasta viime vaalien jälkeen, kun liberaaliehdokas Jukka Sorva katsottiin jääviksi tehtävään.

Nyt Sorva sai valtuustopaikan perussuomalaisten sitoutumattomana ehdokkaana. Paikka on ehdokasryhmän ainoa. Vihreiden ainoa sitoutumaton jäi vaille valtuustopaikkaa.

Valituiksi tulivat

Kokoomus: Leena Eino, Maija Soini-Ruohonen, Pia Maavirta, Matti Härkönen, Markku Mäki-Teeri, Ritva Ilvesniemi, Juhani Torkkomäki ja Heikki Laine.

Vasemmistoliitto: Heikki Lehtinen, Irja Lehtonen, Päivi Kalliola.

Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue: Sirkka Liisa Leppälä, Jouko Elo, Antti Kujansuu, Eero Saneri, Teuvo Aaltonen ja Pirkko Väänänen.

Suomen Keksusta: Mauri Salo, Ilkka Koivuniemi, Heikki Tuomisto, Leena Kerko, Taru Pöri, Matti Leino, Jarmo Mäki, Mirja Rouhiainen, Jani Kurvinen, Touko Roto, Inkeri Majuri, Esko Vuorinen, Eino Leppänen, Raimo Lönnqvist, Pentti Manner ja Tero Pirttilä. Keskustan ja kristillisen vaaliliiton ehdokkaista menivät arvontaan Rauno Koivisto ja Silja Kulmala.

Perussuomalaiset: Jukka Sorva.