Vuonna 2010: Pala raadollista suomettumishistoriaa

0
Kiiruun talossa on muistoja Heikki Urmakselle. Siellä hän kävi koulua ja kirjoitti ylioppilaaksi Someron Yhteiskoulusta. Hän muistaa olleensa kerran rehtorin puhuttelussa, kun oli tunkenut lunta pojan takinkauluksesta sisään. Tämä oli sitä ennen heittänyt häntä lumipallolla.

Somero-lehti 12.10.2010

Teksti Otso Pohjalainen

Haikki Urmas kertoo kirjassaan, että sekä Kalevi Sorsa että Mauno Koivisto toimivat kylmän sodan aikana epäilyttävän läheisessä yhteistyössä KGB:n kanssa ja vuotivat idän suuntaan jos jonkinlaisia tietoja.
Tohtori Heikki Urmaksen kirjalla Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät on vain vähän tekemistä tämän päivän politiikan kanssa, mutta sitäkin enemmän se voi auttaa ymmärtämään kansakuntamme lähimenneisyyttä. Urmaksen saama ajatus kirjan kirjoittamisesta oli kypsynyt hiljalleen, ja lopullisesti päätös syntyi Helsingin kauppakorkeakoulun entisen rehtorin, professori Fedi Vaivion aloitteesta. Kirjassa kuvaamistaan tapahtumista 1960–1970-luvulla Urmas oli keskustellut Vaivion kanssa luottamuksellisesti jo 1990-luvun alussa, ja eräänä ratkaisevana päivänä Vaivio soitti Urmakselle.
– Hän sanoi, että olen sen kirjan velkaa Suomen kansalle ja etten minäkään eläisi ikuisesti, Heikki Urmas kertoo.
Kun Urmas ryhtyi marraskuussa kirjoittamaan, hän aloitti henkisesti keventävän purkutyön tapahtumista, jotka olivat pyörineet hänen päässään jo 35 vuoden ajan.
– Kirjan vastaanotto oli erittäin hyvä, vaikka demarien käynnistämä ajojahti vuonna 1975 oli uskomaton, Urmas toteaa.
Kirjassaan Urmas kertoo niistä mullistavista tiedoista, jotka hän sai tehdessään väitöskirjaansa. ETYK-vuonna ilmestynyt väitöskirja ay-liikkeen hajanaisuuden ajasta sai sosialidemokraatit ja Mauno Koiviston, Suomen Pankin pääjohtajan, takajaloilleen. Koivisto ja SDP yrittivät Urmaksen mukaan tuolloin kaikin keinoin mustata hänen mainettaan.
Tiedonlähteinä väitöskirjaa valmisteltaessa olivat paitsi arkistotiedot, myös henkilökohtaiset suhteet SAJ:n tuolloiseen pääsihteeriin Olavi Järvelään.
– Huomasin olevani keskellä oleellisinta juonittelua, jota käytiin Suomessa KGB:n ja CIA:n välillä, Urmas sanoo.
Kirjasta ilmenee, kuinka maaliskuussa 1971 Olavi Järvelä yllättäen luovutti hänelle järjestön entisen puheenjohtajan, Jaakko Rantasen testamentin.
”Minun elossa ollessani et sitten näistä asioista puhu, mutta kun katsot ajankohdan oikeaksi niin anna palaa”, Järvelä vannotti. Rantasen testamentiksi kutsutussa muistiossa Rantanen antaa selityksensä SAJ:n noususta ja tuhosta.
Urmas kertoo, kuinka suurimman vaikutuksen häneen teki muistiosta ilmennyt tieto, jonka mukaan Kalevi Sorsan valinnalla SDP:n puoluesihteeriksi vuonna 1969 piti saada aikaan järjestely, jolla Sorsasta tulisi myöhemmin pääministeri (mikä tapahtuikin 1972) ja samalla pohjustettaisiin Mauno Koiviston presidenttiyttä Urho Kekkosen jälkeen. Urmas kertoo, että sekä Sorsa että Koivisto toimivat kylmän sodan aikana epäilyttävän läheisessä yhteistyössä KGB:n kanssa ja vuotivat idän suuntaan jos jonkinmoisia tietoja. Rantanen ja Järvelä puolestaan olivat saaneet vihiä näistä toimista länsivalloilta. Rantasen testamentin ohella Urmas on käyttänyt kirjassaan hyödykseen pääministeri ja valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan sekä kokoomuspoliitikko Päiviö Hetemäen muistioita ja heidän kanssaan käymiään keskusteluja. Sekä Liinamaa että Hetemäki olivat asioista yhtä perillä kuin Rantanen ja Järvelä.
– Hetemäki vei jo vuonna 1969 SDP:n puoluekokouksen jälkeen Kekkoselle tiedon, että Sorsan valintaan liittyi edellä kuvattu aspekti. Yhdysvalloissa oli varsin hyvin tiedossa Sorsan ja KGB:n yhteydet. Kekkonen ryhtyi pelaamaan aikaa, Urmas kertoo.
Yhdysvallat ilmaisi keväällä 1975, ettei presidentti Gerald Ford osallistuisi Helsingissä järjestettävään ETYK-kokoukseen, jos Sorsa olisi kokouksen aikana Suomen pääministerinä. Kekkonen oli järkyttynyt. Hän myönsi Sorsan hallitukselle eron ja nimitti kokouksen ajaksi Liinamaan johtaman virkamieshallituksen.
Myöskään Kekkosen presidenttikauden jatkaminen vuonna 1978 ei Heikki Urmaksen mukaan ollut vallanhimoa vaan pyrkimys viivästyttää Koiviston valintaa presidentiksi.
– Kekkonen oli äärettömän ristiriitainen hahmo. En ollut mikään Kekkos-fani, Urmas painottaa.
Siitä huolimatta Urmas kutsuu Kekkosen vuoden 1969 jälkeistä toimintaa isänmaalliseksi uhrautumiseksi, jonka pyrkimyksenä oli välttää Suomen luisuminen sosialismiin Koiviston myötä.

Aukeaman Heikki Urmaksen kirjasta.

Viime keväänä ilmestyneen kirjan materiaalista 90 prosenttia oli Urmaksen käytössä jo 1960-luvun lopulla, kun hän alkoi kirjoittaa väitöskirjaansa. STK:n, LTK:n, SAK:n ja SAJ:n arkistojen kätköissä vietetyt kuukaudet toivat Urmaksen silmien eteen tietoa, jonka käsittely ja penkominen hänen mukaansa sai ammattiyhdistysliikkeen hänen kimppuunsa jo ennen väitöskirjan valmistumista. ”Pääsiäisenä 1972 sattui mielenkiintoinen tapahtuma. Kauppakorkeakoulussa olleeseen työhuoneeseeni murtauduttiin ja, kuten kävi ilmi, samalla kopioitiin siihen asti kirjoittamani tekstiߪ Myöhemmin nuo kopiot ilmaantuivat Tampereen yliopistoon – Punaiseen Warwickiin – jossa oli messuttu, että nyt Helsingissä jopa yritettiin tehdä ay-liikettä vahingoittavaa tutkimusta.”
Vaikkei Urmaksen väitöskirja käsitellyt Koiviston KGB-suhteita, se ampui alas perinteisen käsityksen vuoden 1969 tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta silloisen valtiovarainministerin Mauno Koiviston saavutuksena. Päin vastoin – Urmaksen mukaan Koivisto oli vastustanut sopimusta kiihkeästi ja muistuttanut silloista valtakunnansovittelija Liinamaata, että vasemmisto menestyy vain, jos työväen oloja ei päästetä liiaksi nousemaan.
Vettä myllyyn lisäsi, kun Urmas kertoi Suomen Kuvalehdessä SDP:n saaneen 1950-luvulla Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n rahoitusta. Tämä oli KGB:n tiedossa, millä kiristettiin Rafael Paasiota Turun puoluekokouksessa vuonna 1969.
Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät on Urmaksen mukaan yksittäisten tapahtumien summa, joka on kirjoitettu Suomen kansaa varten. Mutta miksi juuri Urmas valikoitui henkilöksi, jonka tulisi kertoa tarina raadollisuudesta? Urmas uskoo syynä olleen, että hänellä oli Hetemäkeen, Liinamaahan ja Järvelään luottamukselliset suhteet. Hänellä on käsitys, jonka mukaan Järvelä antoi Rantasen paperit hänelle, jotta arka aihe ei tulisi Järvelän kuoltua painumaan historian hämäriin.
– Jaakko Rantanen, Olavi Järvelä ja Keijo Liinamaa olivat itsekin sosialidemokraatteja, mutta he eivät voineet hyväksyä sitä, että Suomea johdettaisiin KGB:n avulla Kremlistä, muistuttaa Heikki Urmas.

Monitaitoinen Heikki Urmas

Kauppatieteiden tohtori, eläkkeelle jäänyt liikennelentäjä ja nykyinen vapaa-ajansomerolainen Heikki Urmas on kotoisin Koskelta. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Someron yhteiskoulusta vuonna 1954. Koulutyö ei ollut hänelle helppoa, varsinkin kielten opiskelu tuotti suuria vaikeuksia.
– Kouluaikojen muistot tarttuvat ihmiseen. Koulun ja sen ajan merkityksen tajuaa vasta myöhemmin, miettii Heikki Urmas.
Somero edustaa hänelle tervettä suomalaista maaseutua.
– Kai olen 75-prosenttisesti somerolainen, toteaa Pitkustan rannalle kakkoskotinsa kunnostanut helsinkiläinen.
75-vuotias Heikki Urmas on ehtinyt moneen mukaan. Lentokapteenina Urmas ehti ylittää Atlantin pitkän uransa aikana 704 kertaa.
Hän on opettanut Helsingin kauppakorkeakoulussa kansantaloustiedettä ja työmarkkinakysymyksiä. Hän toimi 10 vuotta kansainvälisen ekonomitutkinnon, BBA-ohjelman johtajana.