Palokunnalle sydämensä menettäneet Juha Laine ja Matti Soini ovat täpinöissään kuin pikkupojat. He esittelevät lapsuuden leikkipaikkaansa Fordson Sussexia antaumuksella. Sen ohjaamoa, vilkkuja, kuljettajan penkkiä, tikkaita ja muita yksityiskohtia.
Heidän toiveissaan on, että Someron Palomieskerhon omistama paloauto Fordson Sussex vuosimallia 1938 korjattaisiin sellaiseen kuntoon, että sen saisi museorekisteriin. Jatkossa se voisi olla vetonaulana erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Sillä voisi vaikkapa kuljettaa hääpareja kirkkoon ja muutakin väkeä juhlapaikalle.
Museovirastonkin toive on, että auto olisi jatkossa yhteisökäytössä.
– Meillä on tarjolla kuljettajat, jotka osaavat esimerkiksi kaksoiskytkimen oikut. Sen käytössä tarvitaan rytmitajua, naureskelee Matti Soini, ja Juha Laine näyttää käytännössä jalkatyön niksit.
Kaksikko kaavailee, että paloauto saataisiin ensi kesäksi rekisteröintikuntoon ja sitä päästäisiin tielle kokeilemaan.
Laine ja Soini heittävät haasteen yksityisille, yrityksille, yhdistyksille, seuroille ja muille kiinnostuneille.
– Tämä on osa somerolaista historiaa. Jos tiedät jotain Someron paloauto Fordson Sussexin vaiheista, sinulla on vanhoja kuvia siitä, haluat auttaa työlläsi tai rahallasi auton entisöimistä, niin ota meihin yhteyttä, kehottavat Juha Laine ja Matti Soini.
Matti Soini arvelee, että kunnostukseen uppoaa runsaat 10 000 euroa. Suurimmat rahareiät ovat jarrujen korjaus, renkaiden hankinta ja auton maalaus. Jarruremonttiin mennee parisen tonnia. Yksi rengas maksaa 350 euroa ja niitä tarvitaan kuusi.
Museovirastolta on saatavissa kunnostukseen avustusta puolet kustannuksista. Hakemus tulee jättää lähiviikkoina.
Aivan uutukaisen näköiseksi autoa ei ole tarkoitus entrata. Sen ikä, historian havina ja kuluneisuus saavat näkyä.
Esimerkiksi kuljettajan nahkapenkin selkänojassa on palomiesten sisääntulo-oven puolella reikä. Matti Soini mietti, miksi juuri tuo paikka on niin kulunut. Sitten hän äkkäsi, että jokainen sisääntulija otti penkin nojasta kiinni ja tukea, kun nousi askelmat ylös.
– Kuluman voisi jättääkin siihen. Se muistuttaa menneistä.
Kahvat oven ulkopuolella ovat eri paria. Tarina kertoo, että kun sammuttajia koottiin autoon pitkin kylää, niin eräs vahva mies hyppäsi autoon ja samalla hänelle jäi kahva käteen. Sen jälkeen autoon hitsattiin sellainen ripa, joka varmaan pysyy paikoillaan. Toinen kahva on edelleen alkuperäinen linja-autokahva.
Soini ja Laine organisoivat hanketta, mutta eri ammattilaiset tekevät itse remontin.
– Ilmaiseksi ei tarvitse tosiaankaan tehdä, muistuttaa Matti Soini.
He pohtivat josko järjestäisivät juhlan, kun vanha paloauto saadaan museorekisterikuntoon.
Elettiin sotien jälkeisiä vuosia. Someron kunta tarvitsi toisen paloauton. Sodan jälkeisinä vuosina sellaista ei ollut mahdollisuutta hankkia uutena.
Juha Laine kertoo, että isänsä Vilho Laine oli toiminut sodassa kuorma-auton kuljettajana Petsamo–Rovaniemi linjalla, eli kuuluisalla Jäämernen reitillä. Kokemusta kovista olosuhteista ja niistä vaatimuksista, joita paloautollekin asetettiin, voitiin hyödyntää uuden paloauton valinnassa ja hankinnassa.
Niinpä palolautakunta esitti silloiselle kunnanhallitukselle, että tilattaisiin ulkomailta kuorma-auto. Siitä paikalliset rakentaisivat menopelin sammutustehtäviin.
Auton hankintaan ja korjaukseen varattiin 1,2 miljoonaa markkaa. Hyvään lopputulokseen päästiin kuitenkin alle miljoonalla.
Englannissa valmistettu kuorma-auto Fordson Sussex saapui Somerolle alkuvuodesta 1948.
Päävastuumiehet rakentamisessa olivat Palo-Villenä tunnettu Vilho Laine, joka oli tuolloin kalustonhoitajana, ja Unto Virta. Myöhemmin Vilho Laine toimi Someron kunnan palopäällikkönä aina vuoteen 1973.
Pari sai käyttää somerolaisia apuvoimia, joita urakassa tarvittiin. Juha Laine kertoo, että Villeä ja Untoa avustamaan mielenkiintoisessa rakennustyössä lähtivät seppä Heinonen Kirkonmäeltä metalliosien takomiseen ja rakentamiseen, Gunnar Peltovako, puuseppä Artturi Virta Kirkonmäeltä, autonasentaja Eino Mäkinen ja Lehtinen, jonka etunimen tietävä voisi ilmoittaa Juha Laineelle.
Paloauton kori tehtiin lähinnä linja-auton korin osista. Puu oli pääasiallisin materiaali, sillä metallista oli pulaa. Varsinaista kuorma-autoa ei jäänyt jäljelle kuin nokka.
Letkukaapit ovat takana ja paikka irtoruiskulle. Sivulaatikoihin mahtuu useampi sata metriä letkua. Palopaikalta päästiin ripeästi lähtemään, kun letkut saatiin ylös lavalle.
Vaunun katolla on jäljellä yhdet tikkaat. Vakiokalustoon kuuluivat kahdet tikkaat, jotka sivuille käännettyinä muodostavat lavalle reunan.
– Peräänkuulutamme ne toiset tikkaat. Jospa joku tietäisi, missä ne nyt ovat, pyytelee Juha Laine.
Palokunnan käyttöön auto on rekisteröity vuonna 1948.
– Se oli vakaa, eteni vaikeakulkuisessakin maastossa, oli kuin traktori, kertoo Soini.
Viimeisiä keikkojaan palopaikoille se teki apuautona 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Sen jälkeen se on ollut juhlakäytössä, esimerkiksi monet palomiehet on kyyditty avioliiton satamaan sen kyydissä.
Joitakin vuosia sitten Sussexilla eläkepäiville matkasi Ritva Soini , joka oli työskennellyt pitkään K-Supermarket Härkätiessä. Autolla on ajelutettu päiväkotilapsiakin.
Palo-auto on ”hoivassa” Someron Hinauksen hallilla.
Someron vanha paloauto
Fordson Sussex
– alunperin kuorma-auto vuosimallia 1938
– valmistusmaa Englanti
– saapui Somerolle alkuvuodesta 1948
– rakennettiin paloautoksi somerolaisvoimin, päätekijöinä Vilho Laine ja Unto Virta
– korin materiaali pääasiassa puuta
– rekisteröity paloautokäyttöön 1948
– oli paloautokäytössä 1970-1980-lukujen taitteeseen
– eläkkeellä ollut juhlakäytössä, esimerkiksi hääautona
