Haastepitäjä

0
Laitalainen joulu -keräys on auttanut monia jo vuosien ajan.

Somerolaiset ovat ilmiselvästi haastekansaa. Varsinkin, jos on kyse hyvien tekojen tekemisestä, vähävaraisille keräämisestä, hyvän mielen tuottamisesta tai kaikkien turvallisuuden turvaamisesta.
Sen todistavat esimerkiksi ne kymmenet tuhannet eurot, joita paikkakunnalta kerätään erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Kun somerolaiset on haastettu mukaan vaikkapa Laitalainen joulu -pottia keräämään, ovat tuhannet eurot kilisseet kassaan.
Kesällä haasteen voima nähtiin Haasta Niskaset -porrasjuoksukisassa. Hyvää mieltä ja terveyden kohotusta jaettiin juoksemalla satojen osallistujien porukalla lähes koko kesä.
Jokin aika sitten Somerkirja haastoi somerolaisyrittäjät ja asiakaspalvelijat käyttämään maskeja. Maskinkäyttö lisääntyi kouriintuntuvasti. Eikä niitä käyttäneet vain asiakaspalvelijat, vaan myös asiakkaat ottivat haasteen vastaan.
Nyt Somero-lehden välityksellä lähtee kaksi haastetta. Kaupunki lähti mukaan Joulupostia ikäihmisille -kampanjaan. Tarkoitus olisi saada vähintään 500 joulukorttia liikkeelle. Eli nyt kynät sauhuamaan!
Toinenkin haaste hakee hyvää joulumieltä. Someron Yrittäjänaiset toivovat tonttuja ikkunoihin. Ihanaa! Nyt saa siis tonttuilla ja oikein luvan kanssa.