Härkä Darts Eurassa

0
Härkä Dartsin miehistöä: Timo Kuisma (vas.), Timo Alanne, Jari Takala ja Juha Merivirta. (arkistokuva, Kari Eerikäinen)

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron Härkä Darts kohenteli asemiaan darts-tikanheiton SM-liigan kakkosdivisioonalohkossaan, kun se avasi kauden voittotilinsä euralaista DC Osman Viikinkien kakkosjoukkuetta vastaan tämän kotiareenalla.
Joukkueet ottelivat päivän aikana toisiaan vastaan kahdesti ja molemmat kamppailut päättyivät somerolaisten 5–3 voittoon. Avauspelin erävoitot jakautuivat vieraiden eduksi 16–12 ja jälkimmäisen 17–13.
Härän ja koko ottelun parhaista heittosuorituksista vastasi jälleen Timo Kuisma , joka voitti kaikki neljä peliään yhteiserin 12–2.
Juha Merivirta (päivän eräluvut 10–5) oli avausottelussa aivan liekeissä, voittaen molemmat vastustajansa puhtaasti 3–0. Ainoan tappionsa Merivirta kärsi vasta päivän viimeisessä kaksintaistelussaan.
Jari Takalan (4–9) tuloskäyrä oli päinvastainen, mutta joukkueen kokonaispisteiden kannalta oli sitäkin merkityksellisempää, että hänenkin voittotilinsä aukesi päätöskierroksella.
Neljäntenä härkänä oli tällä kertaa matkassa Timo Alanne (7–9), joka oli omalta osaltaan pohjustamassa kauden avausvoittoja joukkueelleen. Tilille kertyi molemmissa otteluissa voitto ja tappio.
Alkukauden kolmelta tuplakierrokselta Härkä Darts on saalistanut kaksi voittoa ja yhden tasapelin. Kertyneet seitsemän sarjapistettä oikeuttavat kahdeksan joukkueen voimin pelattavan lohko numero 15:n keskivaiheille, eli viidenteen sijaan.