
Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Somerolainen Juha-Matti Vuorela on ollut aitiopaikalla todistamassa forssalaisen jääkiekkoilun uutta nousua parrasvaloihin.
Näin voi liioittelematta kuvata Forssan Palloseuran tänä vuonna tapahtunutta paluuta toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Mestikseen. Suomi-sarjakierroksella ehti vierähtää kolmetoista vuotta.
Vaikka Mestis on lajinsa kakkostaso, se lukeutuu valtakunnallisesti seuratuimpiin palloilusarjoihin. Parhaimmillaan Mestis on katsojamäärillään hätyytellyt sarjavertailussa jopa kärkikolmikkoa ja viime vuoden tilastojen mukaan se oli maamme kuudenneksi suosituin palloilusarja.
Vuorela, 38, omaa pelaajataustan Forssan Palloseuran junioreista ja Suomi-sarjassa pelanneen edustusjoukkueen toimintaan hän tuli näkyvästi mukaan kuutisen vuotta sitten.
– Vuoden 2014 syksyllä aloitin joukkueenjohtajana ja seuran hallituksen jäsenenä. Nyt on alkamassa kolmas vuoteni hallituksen puheenjohtajana, kesäkuun alusta lähtien myös seuransa vt. toiminnanjohtajan tehtäviä hoitanut Vuorela kertoo.

Talouden kunto on nyt sarjapaikan tae
Muutamalla viime kaudella FPS vakiinnutti paikkansa Suomi-sarjan kärkikastissa. Koronarajoitusten vuoksi viime kevään nousukarsintapelit jäivät pelaamatta, mutta FPS sai Kiekko-Espoon tavoin mahdollisuuden Mestis-lisenssin lunastamiseen.
– Edellytyksenä oli, että saamme Forssan jäähalliin suunnitellun joustokaukalon käyttöön ennen uuden sarjakauden alkua. Hanke oli Forssan mittapuulla ja tuolla aikataululla haasteellinen, mutta kun se toteutui, niin olimme valmiit ottamaan Mestispaikan vastaan, Vuorela sanoo.
Pelillisesti Mestis on niin paljon Suomi-sarjaa vaativampi, etteivät Vuorela, sen enempää kuin FPS:n urheilutoimenjohtaja Timo Willman ja päävalmentaja Asko Rantanen kuvitelleetkaan paluukaudesta muodostuvan helppoa.
Ensimmäisellä sarjaneljänneksellä voitot ovat olleet forssalaisille tiukassa ja joukkue on ankkuroitunut sarjan tyveen.
– Suurinumeroisia tappioita ei kuitenkaan ole juuri tullut ja pelillisesti olemme pysyneet ennalta kovempien joukkueiden kyydissä aika hyvin.
– Sarjasijoituksellahan ei tällä kaudella ole sinänsä ratkaisevaa merkitystä, kun sarjasta ei näiden poikkeusolosuhteiden aikana voi pudota muuta kuin taloudellisten syiden takia, Vuorela muistuttaa.
Seuraavaksi edessä on yhtiöittäminen
Seuransa talous- ja tausta-asioista päävastuuta kantava Vuorela uskoo, että FPS selviytyy tämän kauden ”tulikasteestaan” kuivin jaloin ja on vuoden kuluttua taas hieman valmiimpi Mestiksen asettamiin taloudellisiin ja urheilullisiin haasteisiin.
Jo nyt FPS on joutunut kasvattamaan kausibudjettinsa Suomi-sarjan vajaan 150 000 euron tasolta kaksinkertaiseksi.
– On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka hyvin sekä yleisö että muut tukijat ovat ottaneet nousumme vastaan. Vaikka korona-aika rajoituksineen nyt tekee tulopuolelle aika isoa lovea, kiinnostus meitä kohtaan on aivan eri luokkaa kuin Suomi-sarjassa.
Jo vajaan vuoden kuluttua, eli kaudella 2021-22 kaikilta Mestiksen seuroilta edellytetään osakeyhtiöpohjaista toimintamallia, joten Forssassakin on jo tulevan talven aikana edessä seuran yhtiöittäminen.
– Osakeyhtiön perustamien on eräs lähitulevaisuuden isoista työprojekteistamme, Vuorela vahvistaa.
Luottamustehtäviä oman toimen ohessa
Vuorela hoitelee Palloseuran asioita seuran toimistolla – ja välillä jäähallin puolellakin – vähintään viitenä päivänä viikossa. Oman aikansa haukkaavat lisäksi seuran mandaatilla langennut jäsenyys Mestiksen hallituksessa, kuten myös Mestiksen johto- ja tuotteistamisryhmien jäsenyydet.
– Osa ryhmistä kokoontuu viikoittain, osa kuukausittain. Keskimäärin laskien varmaan muutama tunti viikossa menee oman toimen ohella noiden sarjan yhteisten asioiden hoitamiseen.
Jo neljättä vuotta Mestiksen hallituksessa istuva Vuorela sai istuntoihin hiljattain mielenkiintoisen, uuden tuttavuuden, kun entinen ulkoministeri Timo Soini kutsuttiin mukaan sarjan hallitukseen.
– Eiköhän hänen kokemuksestaan ja yhteyksistään tule olemaan tälle organisaatiolle paljon hyötyä, näin ainakin uskomme ja toivomme, Mestis-hallituksen somerolaisjäsen uskoo.
————————————————–
Forssa on perinteikäs kiekkokaupunki
Juha Laakso
Forssa kulki valtakunnallisissa etujoukoissa, kun Suomen jäähalliverkosto alkoi todenteolla rakentua 1970-luvulla. Kaupunkiin valmistui järjestyksessään Suomen kuudes jäähalli vuoden 1971 lopussa, eli aiemmin kuin esimerkiksi Turkuun.
Olosuhteiden parantumisen myötä Forssan Palloseura singahti rivakkaan tahtiin jääkiekon maakuntasarjasta pääsarjan kynnykselle ja aika nopeasti myös kynnyksen yli, SM-liigaan.
Perimätiedon mukaan Forssan Palloseuraa on jopa tituleerattu ”Suomen ensimmäiseksi SM-liigaseuraksi”. Seura nousi pääsarjaan keväällä 1975 ja saman vuoden syksyllä käynnistyi ensimmäinen liigamuotoinen mestaruussarjakausi.
FoPS sattui olemaan tuolloisista liigaseuroista aakkosjärjestyksessä ensimmäinen, joten forssalaisseura sai kunnian kirjautua ensimmäisenä uuden sarjaorganisaation jäseneksi.
Asukasmäärin vertailtuna Forssa on edelleen pienin paikkakunta, joka on saanut joukkueen jääkiekon SM-liigaan.
Liigavaloissa forssalaiset saivat paistatella vain kaksi kautta, kunnes alkoi Palloseuran sinänsä kunniakas taival toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, ykkösdivisioonassa.
Seuran nimestään käyttämä lyhenne ehti vaihtua FoPS:sta FPS:ksi ja sarjan nimi vaihtua vuosituhannen taitteessa ykkösdivisioonasta Mestikseksi, ennen kuin forssalaisten lähtö sarjaporrasta alemmaksi alkoi häämöttää.
Se tuli eteen keväällä 2007, kolmenkymmenen yhtäjaksoisesti ”Divarissa”/Mestiksessä pelatun kauden jälkeen. Yhtä pitkää rupeamaa ei tällä tasolla ole mikään muu seura vetäissyt.
Somerolainen Juha-Matti Vuorela tulee omalla panoksellaan olemaan vahvasti vaikuttamassa siihen, kuinka pitkäksi perinteikkään forssalaisseuran taival Mestiksen tasolla tällä erää muodostuu.
