Viime aikoina on painotettu yhteiskuntavastuuta monella suulla. Yleensä se näyttää menevän niin että puhuja toteaa vastuun velvoittavan jotain muuta kuin itseään. Miksiköhän se on niin? Olemmeko kaikki huonoja kantamaan vastuuta yhteisistä asioista? Onko itsekkyys ajanut yhteisen edun ahtaalle? Se itsekkyyskin näyttää poikkeuksetta esiintyvän muissa. Ennen sanottiin, että jos tehtävä annetaan jollekin muulle, kukaan ei koskaan tee sitä.
Hallituksella, eduskunnalla ja poliitikoilla kaiken kaikkiaan on oma vastuunsa ajaa Suomen kansan kokonaisetua, vaikka välillä sitä on vaikea jutuista uskoa.
Yrityksillä on oma vastuunsa toimia yrittäjinä niin, että kaikki velvoitteet tulevat hoidettua, tulos pysyy kunnossa. Tuloksista osansa pitää mennä yhteiskunnalle (verottajalle ynnä muihin maksuihin), yrityksen kehittämiseen ja henkilökunnan palkkoihin sekä huolehtimiseen ja omistajatkin tarvitsevat osuutensa, jotta eivät vedä rahojaan pois.
Henkilökunnalla on vastuunsa tehdä työnsä hyvin ja tehokkaasti sekä työtään kehittäen. Sillä saa varmistettua työn jatkuvuuden. Henkilökunta on useilla aloilla globaalissa kilpailutilanteessa yhtä lailla kuin yrityskin. Yritys ei toimi ilman henkilökuntaa ja työtä ei ole ilman yrityksiä. Suuri osa työstä on toki paikallisella kilpailutasolla ja osana paikallisia markkinoita.
Ennen opetettiin, että oma osuutensa on tehtävä niin hyvin, että pystyy kantamaan myös töihin pystymättömien osuuden omalta osaltaan. Sama tarve on tänä päivänä (esimerkiksi syystä tai toisesta työkyvyttömät). Sillä tavalla Suomi on muuttunut, että pieni osa ihmisistä katsoo olevansa liian hyviä tekemään vähemmän vaativia töitä. Se ei ole vastuun kantoa eikä yhteiskuntavastuullisuutta.
Eläkeläisillä on oma vastuunsa. Pitää itsestään huolta, jotta ei tarpeettomasti rasita terveydenhuoltoa ja huolehtia nuoremmista sukupolvista mahdollisuuksiensa mukaan. Vapaaehtoistyö on vahvaa vastuun kantoa.
Koululaisilla ja opiskelijoilla on oma vastuunsa, opiskella huolellisesti ja riittävästi, jotta tulevaisuudessa omaa hyvät perustiedot, joiden päälle voi rakentaa ammatillisen osaamisen. Yleissivistys on myös tänä päivänä monessa ammatissa tarpeellista.
Kaikilla meillä, iästä ja tehtävästä riippumatta, on vastuu suosia kotimaisia tuotteita ja työtä. Niiden suosiminen on todellista vastuun kantoa. Toisinaan sen toteuttaminen vaikeutuu, kun tuotteita ei ole halpatuonnin takia enää tarjolla, mutta onko se halvin ollut aiemmin ja nyt järkevää ostaa?
Kotimaisen työnkin tarjonnassa on tarjonnan vajausta. Siihen löytynee ainakin kaksi syytä. Ihmiset helposti kouluttautuvat ammatteihin, jotka tuntuvat kivoilta ja hohdokkailta. Ensin olisi hyvä tarkistaa mitä oikeasti tarvitaan. Siinäkin on muuttuvassa maailmassa vaikeutensa.
Työnantajilta tässä kohtaa voisi odottaa enemmän rohkeutta. Usein hyvä kehityshakuinen tyyppi pystyy nopeasti oppimaan uuden ammatin vaikka oppisopimuskoulutuksen kautta. Sekin on yhteikuntavastuuta.
Kannetaan vastuu yhdessä