Raapsutan ja raapsutan. Harava ja raapsuttaja äännähtelevät, kumpikin omalla vaikeroivalla, mutta innostuneella tavallaan.
Kotipiha on keltaisia ja ruskeita lehtiä täynnä. Ne ovat kuin tukeva matto. Vesi on liimannut lehdet kiinni toinen toisiinsa.
Mies sanoi muutama viikko sitten, ettei kannata vielä ryhtyä haravoimaan. Pitää odottaa poutasäätä. Kuulemma silloin lehdet kuivuisivat ja olisivat keveämpiä. Mumisin itsekseni, että sitä saat odottaa tulevaan kevääseen.
Joidenkin on vaikea käsittää, että nautin pienen pihani haravoimisesta. Siitä ruohikko tai sora alkavat jälleen näkyä. Kun yhden kulman saa putipuhtaaksi. Kun työ edistyy ja pikkuhiljaa urakan saa hoidettua. Kun näen kätteni jäljen.
Pihalla olevat puut ja niistä putoavat lehdet eivät ole minulle rasite. Ne ovat kaunistus.
Muistan miten isä haravoi lapsuudenkodin pihaa. Muuten niin suurpiirteinen mies nuohosi aina yhden nurkan tarkasti. Äidin mielestä puhdasta jälkeä olisi pitänyt syntyä rivakammassa tahdissa.
Rapsutellessa mietin ihan mitä sattuu. Mitähän kaupasta pitää hakea? Ei sosekeittoaineksia, nyt tekee mieli kunnon lihaa. Menisikö käymään Saleen? Siellä voi vain piipahtaa. Muuten, mikä ihme oli nainen, joka hymyili minulle siellä oven edessä viimeksi kaupassa käydessäni. Minä nostin suupieliä ja ajattelin, että älä nyt ainakaan jää tarinoimaan, sillä menee hyvät jutut ohi, kun aprikoin koko ajan naisen henkilöllisyyttä. Missä ihmeessä olen tavannut hänet aiemmin?
Nämä hanskat ovat kyllä aivan liian kylmät. Pitää mennä sisälle vaihtamaan. Ei vielä, haravoin vielä tuonne puskaan asti. Mitähän äidille kuuluu? Koska viimeksi olen siellä käynyt? Onpas harakalla ruma ääni. Mikähän peruste Luojalla on ollut noita ääniä jakaessaan?
Kauhea jano, antaa olla. Mikä oli sen jalkapalloilijan nimi, joka siirtyi viimeksi Tottenhamiin? Hänellä on vähän apinamainen päänmuoto. Valtteri kertoi hänestä viimeksi kotona käydessään. Muisti on kyllä selvästi heikentynyt. Yes, Bale ! Muistinpas.
Levähdän välillä. Istahdan puutarhatuoliin. Katse kiertää milloin missäkin. Usein ei missään, kunhan vaan hengittelen ja katselen ympärilleni. Jatkan hetken päästä, tai olen jatkamatta.
Minulle ei ole enää tärkeää suorittaa koko homma yhdellä kertaa. Voin jättää työn kesken. Pystyn jo kestämään keskeneräisyyttä.
Voin jatkaa iltapäivällä, huomenna, viikonloppuna, joskus. Eikä silläkään ole väliä, saanko kaikki haravoitua syksyllä. Keväällä voin jatkaa.
Merja Ryhtä
toimittaja