Vesiosuuskunta on vailla omistusta

0

Vesiyhtiöllä ei ole tahoa, jonka kanssa kävisi kaupasta neuvotteluja

Someron kaupunginvaltuuston kokouksessa vanha Länsi-Suomen Vesiosuuskunta nostatti yllättäen vilkkaan keskustelun.

Epätietoisuus jätevesiverkoston laajentumisesta Härkälään on vaivannut valtuutettuja ilmeisesti pidemmän aikaa. Kaupunki ei ole päässyt tekemään Härkälään kaivetusta viemäriverkostosta kauppoja sen rakentaneen osuuskunnan kanssa.

Valtuutettu Jutta Varjus (kok.) hämmästeli teknisen puolen joitakin jumissa olevia viemäröintihankkeita.

– Kultelan kaavoitus on ilmeisesti jumissa museoviraston takia. Turuntiellä on valitukset päällä, joten viemäröinti ja kevyenliikenteen väylä eivät etene. Missä kulkee sitten Länsi-Someron eli Härkälän puoli? Pystyykö valtuuston puheenjohtaja tähän vastaamaan, kun olet siinä mukana?, Jutta Varjus osoitti kysymyksensä valtuuston puheenjohtaja Jani Kurvisen suuntaan.

Kurvinen maanitteli ensin Someron Vesihuollon hallituksen puheenjohtaja Markku Mäki-Teeriä vastaamaan Varjukselle, saamatta vastausta.

– Neuvottelut vesiyhtiön kanssa ovat kesken. Vesihuollossa on jonkunmoinen konsulttiselvitys ymmärtääkseni käynnissä, Kurvinen kommentoi itse.

– Eli homma on vesihuollosta kiinni?, Varjus varmisteli.

– Juuri näin, kyllä se etenee, Kurvinen vastasi.

Riitta Lehtinenkin (sd.) tiedusteli Mäki-Teerin halukkuutta vastata. Tämä nousi tuolistaan.

– Kyllä asia koskee nyt lähinnä osuuskuntaa. Siellä ei ole myyjääkään, se on nyt se ongelma. Vesiyhtiö ei voi ostaa osuuskuntaa, jos siellä ei ole myyjää. Ei siitä sen enempää, Mäki-Teeri kuittasi.

Ilkka Koivuniemi (kesk.) kertoili nähneensä Härkälässä puintiaikana kaivinkoneita, jotka ottivat putkia esille.

– Joku on töissä. Kun Mäki-Teeri sanoo, ettei verkostoa ole ostettu, niin kenen hommia ne ovat?, Koivuniemi kyseli.

Mäki-Teeri vastasi.

– Asia on niin, että vesiyhtiö on tehnyt siellä hommia ja koeponnistanut putkia. Kyllä sieltä vuotojakin löytyy, mutta ne ovat korjattavissa. Mutta kaupparekisterin mukaan osuuskuntaa ei ole, ongelma on siinä.

Jani Kurvinen kertoi olevansa Länsi-Someron Vesiosuuskunnan viimeinen puheenjohtaja.

– Viimeksi viime viikolla ollaan vesiyhtiön toimitusjohtajan kanssa tästä asiasta keskusteltu. Siellä on koeponnistukset tehty ja siellä joku konsulentti selvittää sopimuspapereita. Siihen mennessä kun paperit ovat valmiina, niin vesiosuuskunnan puoleltakin on rekisteröityminenkin uudestaan tehty. Se (vesiosuuskunta) ei ole ollut tällä hetkellä toiminnassa.

Varjus tiedusteli, minkälainen on järjestelyjen aikataulu.

– Viime viikolla koeponnistelu saatiin valmiiksi. Putki on käyttökunnossa. Runkoputkessa ei ongelmaa ollut, vaan runkoputken jälkeisissä tonttisuluissa oli vuotoja. Nyt ne on kaikki varmistettu, Kurvinen vastasi, ja jatkoi.

– Tietenkin aloitetaan uudet neuvottelut, kun saadaan vastakumppani ja tietoon tästä tulleet kustannukset vesiyhtiölle. Uskoisin, että syksyn aikana, tänä vuonna kaupat syntyy. Uskon näin, että löytyy ostaja ja myyjä tänä vuonna, Kurvinen lupasi valtuustolle.

– Saako tämän kirjallisena, lohkaisi Mäki-Teeri, saaden aikaan naurunhörähdyksiä valtuutetuissa.