Somero-lehti 5.11.2010
Teksti ja kuvat Sauli Kaipainen
Korvenojan tilalla eletään vanhan ajan malliin, silti koko ajan kehityksen mukana pysyen.
Tuvassa on kaksi valtavaa kiinanruusua, jotka äiti Salme laittoi kasvamaan yli 20 vuotta sitten. Ne kukoistavat, mitä nyt talon koira, Tarja Hovilan kasvatti springerspanieli Jaska pensaita alaoksista hieman pöyhii.
Erkki Korvenoja on juuri lähdössä traktorin ja jyrsimen kanssa töihin. Töitä riittää aina, mutta sentään on aikaa myös jutella.
Korvenojan maatilapaja palvelee isoa kulmakuntaa. Korjattavaa ja parsittavaa koneiden kanssa riittää aina.
Talossa on myös saha, ja sahauksen aikana miehiä kokoontuu Korvenojaan joskus toistakymmentäkin kerralla juttelemaan kulmakunnan asioista ja parantamaan maailmaa. Kahveja varten on parakki. Jollain on asiaa, toinen liittyy mukaan muuten vain, kun näkee autoja pihassa.
– Moni tykkää tulla katsomaan sahausta. Sitä, kun puusta tulee kauniin valkoista. Se on omalla tavallaan sellaista akun lataamista, Erkki Korvenoja nyökkää.
Sonnit eivät päästä helpolla
Molemmat vanhemmat ovat poissa. Isä Juho, myös Jussiksi kutsuttu, kuoli 1960. Sisaruksista vanhin, Erkki, oli silloin kuudentoista, Kaisa liki 14 ja Lauri vasta 11-vuotias.
Talo on samalla suvulla nyt kolmatta sukupolvea. Sisarusten äiti oli Lautelasta, omaa sukua Enqvist. Hänen lähdöstään on aikaa 10 vuotta.
Ei auttanut lasten muu kuin tarttua somerolaisittain sanoen jo nuorina härkää sarvista. Osaaminen, käden taidot ja vastuunkanto kasvoivat tekemisen myötä.
– Me olimme pieniä natiaisia kun aloitettiin töissä. Lehmät pistettiin pois kun Terttilän meijeri lopetti 1970-luvulla. Sen jälkeen on ollut sonnimullikoita. Vieläkin niitä on vähän jäljellä, ovat meille jo kuin perheenjäseniä. On anguksia, herefordeja, friisiläisiä; vähän mitä sattuu ihmisiltä löytymään, Lauri Korvenoja kuvailee leppoisasti.
Isot sonnit ovat pahimmillaan hurjaluontoisia. Mitään ei ole koskaan sattunut, mutta monta kertaa on läheltä pitänyt.
– Kerran Kaisa pelasti Karjakunnan ostajan hengen, kun sonni sotki miestä ojan pohjalle. Kaisa veteli heinäseipäällä sonnia kylkeen, ja sonnin oli pakko väistyä. Ja yhtenä kertana sonni puski rikki paimenpojan ja polki sen maahan. Sen jälkeen eläimet olivat karkuteillä, Erkki Korvenoja kertoilee.
Kaluston pitää kestää
Ensimmäinen traktori Korvenojalle tuli 1960-luvun lopulla. Peltoa oli 27 hehtaaria, nykyisin vuokramaineen 46 hehtaaria.
– Raskaita töitä ei oltu enää pitkään aikaan tehty hevosilla. Kynnöt ja äestykset teki Pälikön Paavo omalla traktorillaan. Ensimmäinen traktori meillä oli kolmevitonen fergu, ilman x-kirjainta, eli tasauspyörästön lukkoa, Erkki Korvenoja kertoo.
Seuraavan traktorin myötä otettiin iso askel tilanpidon ja töiden kannalta.
– Sataseiskavitosella massikalla aloitimme kalkin levityksen. Sitten tuli Zetor 8045 ja seuraavaksi 12045, ja sitten Ursus ja taas sen jälkeen Zetor, jonka numero oli 16245.
– Zetoreissa ja Ursuksissa on ollut vahvat puolensa kalkinajossa. Ne ovat vanhan ajan traktoreita, ilman turhia ja rikki meneviä sähkölaitteita. Belarus pyörittää sahaa, sillä siinä on harvakäyntinen, sitkeä kone, jolla työ sujuu, Korvenojan miehet kuvailevat.
Keksijöitä ja kehittäjiä luonteeltaan
Kaikki kalkinajokoneet ovat peräisin Korvenojan omasta maatilaverstaasta. Vanha levityskone on pistetty myyntiin sitä mukaa kun uusi on valmistunut.
Osaamisen lisäksi Erkki ja Lauri Korvenojalta luonnistaa myös keksiminen ja kehitystyö. Traktorin perään sovitettavaa Suttura-tasomyllyä on tehty myyntiin, samoin Survo-merkkistä apevaunua. Auton peräkärryllä kulkevia sorkkahäkkejä, puimurin silppureiden heiluriteriä ja korkealle kurottavia suursäkkinostimia on myös kehitetty. Eikä tässä suinkaan ole kaikki, mitä vuosikymmenten varrella on syntynyt.
– Esimerkiksi apevaunu piti tehdä yli 10 vuotta sitten ensin itselle. Koneet ovat kalliita, mikään ei ole enää halpaa. Maatalousnäyttelyissä on esillä niin valtavia koneita, ettei niitä auta mennä enää edes katsomaan. Niiden kanssa on jatkuva kierre, vuoroin pitää ostaa isompia koneita, sitten lisää peltoa ja sen jälkeen taas uusia, vieläkin isompia koneita.
Verstas on hyvin varustettu. On pari sorvia, nytkysaha, pistohöylä, mankeli, putkentaivutin, jyrsin sekä luonnollisesti myös mig, kaasuvehkeet ja vanha tasasuuntaaja. Ja kaikki tarvittavat käsityökalut.
Näin on hyvä
Kaisa Korvenojan kädentyöt ovat maalauksia, oksa- ja risutöitä, sementtipatsaita. Koirapatsaita hän on tehnyt useita. Betoninen härkäkin seisoo pihalla. Sen hän teki ennen kuin Uuno Syrjälä teki härkäpatsaan torille.
– Olen kokeillut, mitä mistäkin materiaalista tulee. Muotokuvia rupesin tekemään, kun eräs opettaja totesi, ettei minusta maisemamaalariksi ole, Kaisa Korvenoja toteaa vähättelevästi näyttävistä maisematauluistaan.
Lauri Korvenoja on harrastanut pistoolilla ampumista Aholassa 35 vuotta. Erkki Korvenojan harrastuksiin on kuulunut painonnosto, mutta koskaan hän ei ole lähtenyt kilpailuihin, vaikka kykyjä ja raameja olisi riittänyt. Tekniikan opiskelulla olisi voinut päästä pitkälle, nyt hän on mennyt voiman kanssa.
– Painot olivat itse tekoisia, heinäkoneen akselista tehty ja päihin punnuksia. Sata kiloa sain 17-vuotiaana ensimmäisen kerran nousemaan käsien varaan. Tottakai Fergun tai Dextan takapyörä piti saada ylös, sellaisista asioista kisattiin ennen. Nyt lonkat ovat olleet huonot, mutta joulukuussa pääsen leikkaukseen.
Sisarukset ovat hyvin tulleet toimeen keskenään. Kenenkään ei ole tarvinnut miettiä lähtemistä muualle.
– Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, Kaisa Korvenoja pohtii hymyillen.
Kalkinajo on pian alkamassa. Pelloille lähdetään heti kun maa jäätyy.