Leeni Tiirakari: Someron yhteiskoulu ja lukio 1927–2020
”Someron yhteiskoulun perustamisesta vuonna 1927 tulee muutaman vuoden kuluttua täyteen sata vuotta. Tänä aikana on oppikoulumme käynyt läpi monia mullistuksia. Ensimmäisinä vuosina luotiin pohja ja perusteet koulun ylläpidolle. Sotavuosien jälkeen yhteiskoulu laajeni yliopistoon johtavaksi ja joutui samalla vastamaan valtavaan oppilastulvaan laajentamalla resurssejaan.
Ikäluokkien pienentyminen 1900-luvun lopulla ei kuitenkaan tuonut suurta helpotusta tilanpuutteeseen, sillä opetussuunnitelmien muutoksien vuoksi opetettavien ryhmien määrä kasvoi edelleen. Koulutuksen rakenne pysyi melko muuttumattomana aina 1980-luvulle saakka.
Suurimmat muutokset oppikoulun arjessa on koettu viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana juuri opetussuunnitelmien ja -metodien turbulenssissa. Muutos on niin suuri, ettei vanhan Someron yhteiskoulun kasvatti enää uuden koulun digiloikassa selviäisi lähtöruutua pidemmälle.”
Nämä kappaleet ovat lainausta filosofian tohtori Leeni Tiirakarin kirjoittaman kirjan, Someron yhteiskoulu ja lukio 1927–2020, esipuheen alusta. Johdannossa käydään läpi miltei sadan vuoden historia Someron koululaitoksessa.
Leeni Tiirakari opetti historiaa ja yhteiskuntaoppia Someron lukiossa vuosina 1975–2010. Pitkä, 35 vuoden ajanjakso ilmenee rakkautena Someron koululaitosta kohtaan sekä esipuheessa että kappaleessa ”Sadan vuoden saavutukset”.
Henkilökohtaiset tuntemukset eivät haittaa. Ne saavat kokonaisuuden läheisemmäksi lukijalle. Koulumuistot ovat tärkeitä jokaiselle. Muu sisältö kirjasta on objektiivista historiankirjoitusta, kuten pitää.
Tiirakari toteaa olevansa edelleen ”koulutiellä”. Yhteydenpito nykyiseen ja aiempaan opettajistoon on säännöllistä ja merkityksekästä.
Peruskoulun yläaste, joka tuli Somerolle keskikoulun jälkeen 1977, ei ole tässä historiassa esillä. Se liittyy Someron kansakouluihin, ja sai pari vuotta sitten saman tekijän käsistä oman julkaisunsa.
Ensimmäiset vuodet yhteiskoulua käytiin maamiesseuran talossa. Sotavuosina ja niiden jälkeisinä ”ruuhkavuosina” tiloja vuokrattiin myös Kiiruun ja Rostin taloista. On ollut kaiken kaikkiaan kahdeksan rakennusta, joissa koulua on pitkän historian aikana käyty.
Alkuun Someron yhteiskoulu oli yksityinen, viisiluokkainen keskikoulu. Lukio-opinnot aloitettiin 1942 ja koulu laajeni kahdeksanvuotiseksi. Ylioppilastutkinto-oikeuden koulu sai sotien jälkeen 1945 ja laajeni näin yliopistoon johtavaksi. Kunnan omistukseen koulu siirtyi 1946.
Ennen arkkitehti Aarne Ervin suunnitteleman koulurakennuksen valmistumista koulun päärakennus oli alunperin kunnansairaalaksi rakennettu talo Aholan tontilla, nykyisen kaupungintalon takana. ”Vanhaksi kouluksi” myöhemmin muodostunutta vaaleaa puurakennusta käytettiin vuosina 1929–1990. Ja ennen kuin juhlasali valmistui, liikuntatilaa oli myös Suojeluskuntatalossa.
Maineikasta ”Ervin koulua” käytiin 1954–2014. Joitakin vuosia kestäneiden homejupakoiden jälkeen yläkoulu siirtyi väistötiloihin, ja lukiolaiset omaan SoLuun. Nykyinen koulurakennus valmistui 2018.
Yhteiskoulun ja peruskoulun väliseen ajanjaksoon mahtuu Someron-Kiikalan kunnallinen keskikoulu 1968–1976, joka muodostettiin valtionavun kasvattamiseksi. Opetussuunnitelma perustui oppikoulujen opetussuunnitelmaan, ja kouluun oli pääsykokeet.
Oli kokonaisia luokkia, jotka valtaosin koostuivat naapurikunnasta Kiikalasta tulevista oppilaista. He olivat leuhkoja lentokentästään, jollaista Somerolla ei vieläkään ole.
Puhuttiin Kiikalan busseista, joihin kiikalalaiset Etelä-Someron kylien oppilaiden kanssa sulassa sovussa ahtautuivat. Kerralla kyydissä saattoi olla 90 oppilasta. Kuin sillit suolassa. Sellainen ei enää onnistuisi, kun kaikille pitää olla oma istumapaikka.
Teoksen kokoaminen on jälleen Leeni Tiirakarin mittava saavutus. Kiitoksia hän langettaa laajalle asiantuntijakunnalleen, avustajille ja kuvien lainaajille. Kirjan tekemiseen on osallistunut merkittävä osa pitäjää.
– Ei tällaista voisi tehdä, elleivät ihmiset siihen auliisti antaisi aineistoa. Tällainen kirja on yhteinen yritys.
– Toivon ihmisten kokevan tätä lukiessaan nostalgian värähtelyjä. Opettajat ovat olleet värikästä väkeä. Asuntolana oli urheilukentän takana sijainnut ”kolhoosi”, jossa opettajien kesken vallitsi välitön ja hyvä yhteishenki. Täällä on ollut paljon pitkäaikaisia opettajia. Tänne on tultu eläkevirkaan. Nykyäänhän opettajat eivät lainkaan samassa määrin asu Somerolla, Tiirakari mainitsee.
Kustantaja on jälleen kerran paikallinen Amanita. Ahkerien kirjoittajien ohella sen rooli on merkittävä, sillä Someron kotiseutukirjallisuus on esimerkillisen runsasta. Harva kunta voi kisata Someron kanssa.
Tärkeän ja taidokkaan työn aineiston esillepanossa on tehnyt taittaja Sari Savikko.
– Kuva-aineisto oli kirjavaa ja sitä oli runsaasti, noin 2 000 kuvaa. Järjestelin niitä kansioittain, teemoittain ja kronologisesti. Kuvista käytettiin 350, eli noin 1 700 jäi käyttämättä. Kuva-aineiston puolesta kirjaan olisi voinut tehdä vaikka 1 500 sivua, mutta tekstiä olisi tarvittu lisää, Sari Savikko muistuttaa.
Tavoitteenaan hänellä oli saada aikaan mahdollisimman monipuolinen kuvasto siitä, mitä koulussa kaikkina aikoina on tapahtunut.
– Määrällinen raja pitää vetää riittävän alas ihan pelkästään kirjan käytettävyyden vuoksi. Sivuja on 256, joilla on tuhansia kasvoja. Ne kertovat koko kertomuksen.
Kirjasta on otettu hieman pienempi painos kuin edellisestä kansakoulukirjasta. Ostamiseen on hyvä varautua ajoissa. Toisen painoksen ottamiseen kustantajilla on luonnollisesti iso kynnys.
Kiiruun koulun henki on muodostunut käsitteeksi, jolla on saavutettu myös hienoja oppimistuloksia. Koulussa vallitsi kuri jo rehtori Joel Vilkin aikana, ja käytännössä katsoen ilman kurinpitotoimia. Rangaistuskirjaan ei juuri kertynyt merkintöjä.
– Ylioppilaskokeiden tulokset ovat huikeita, kun vielä muistetaan se, että Somerolla lukioon pääsee opiskelemaan alemmalla keskiarvolla kuin monin paikoin muualla. Diplomien suorittamiseen Somerolla lähdettiin jo aikaisessa vaiheessa. On jännää, miten oppilaat ovat niin innostuneita niiden suorittamisessa. Opettajatkin ovat aina panneet itsensä likoon kaikissa lukion juhlissa ja riennoissa, Leeni Tiirakari arvioi.
Kirjan toiseksi viimeiselle sivulle Savikko laittoi Tiirakarin kuvatoiveen penkkariautosta, jonka lavan kyljessä on teksti Acta est fabula, plaudite .
Eli näytelmä on loppu, taputtakaa.
————————————————
”Someron yhteiskoulu ponnisteli läpi alkuhankaluuksien, sotien ja koulu-uudistusten kokeillen rohkealla otteella erilaisia opetussuunnitelmia ja ennakkoluulottomia kieliohjelmia. Koulun harmoninen henki on ollut kantava peruspiirre. Sen ansiosta koulu on saanut nauttia pitkiä työuria tehneiden opettajien innokkaasta sitoutumisesta opetustyöhön, mikä on siivittänyt nykyisen lukion hämmästyttävän hyviin ylioppilastutkinnon tuloksiin vuosi vuoden jälkeen. Vakaassa yhteisössä kasvanutta tervehenkistä nuorisoa on ollut kiitollista ohjata, ja opettajat ovatkin ylpeinä saaneet seurata suojattiensa menestystä heidän valitsemillaan elämänaloilla.”
Yhä koulutiellä syksyllä 2020
Leeni Tiirakari