Televisiosta tuli kesällä Jari Tervon luotsaama ohjelma Entä jos , missä jossiteltiin historiallisilla tapahtumilla. Tätä jossittelua voi tehdä myös oman paikkakuntamme tapahtumilla.
Entä jos turkulainen kauppias Gustaf Adolf Löfgren ei olisi ostanut vuonna 1868 Joensuun Kiiruun tilaa? Kiiruun puistossa ei olisi nyt komeaa 16 huonetta käsittävää asuinrakennusta, jota Someron Kulttuuri hallinnoi. Eikä ainakaan Joensuuntien varrella olevaa viinatehtaan kivimakasiinia. Someron kirkossa ei olisi Löfgrenin veljen Erik Johanin maalaamaa alttaritaulua, jossa apostoli Jakobin pää ja kädet ovat keskeneräisinä mietityttäneet kirkkokansaa jo 130 vuotta.
Ilman viinatehtailijaa Someron Säästöpankki olisi saanut siirtää 140-vuotisjuhliaan muutamalla vuodella eteenpäin, niin ponnekkaasti Löfgren oli pankkia perustamassa. Antoi pankille toimitilat ja pani vielä vaimonsa ja lapsensa tekemään ensimmäiset talletukset.
Löfgrenin aikana Kiiruun talosta tuli Joensuun kylän keskus. Talossa pidettiin käräjiä ja se toimi kievarina. Rakennuksessa asui 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kunnanlääkäri, hammaslääkäri ja kaksi apteekkaria.
Tätä nykyä Kiiruu on koko Someron keskus, sillä sen vanhoille maille on tehty Someron ylivoimaisesti suurimmat investoinnit. On rakennettu kaupungintalo, Kiiruun koulu, kirjasto, uimahalli, monitoimitalo ja urheilukenttä. Ilman viinatehtailija Löfgreniä ne kaikki saattaisivat olla jossakin muualla.
Entä jos pankinjohtaja August Maneliuksen pojat olisivat perustaneet huonekalutehtaansa Somerolle vuonna 1945. Kerrotaan, että Matti Martelan toiveena oli tehtaan perustaminen kotikuntaansa, mutta Vihdin kunnanjohtaja Veikko Helle sai houkuteltua hänet Nummelaan.
Pahat kielet tosin puhuivat, että Someron kunta ei kovin innoissaan hankkeesta ollut, sillä tehtaan tulo olisi merkinnyt sosialistisen työväestön kasvua paikkakunnalle. Näin varmaan olisi käynytkin, sillä Tehokaluste Oy, joka muutti nimensä Martelaksi vuonna 1974, työllistää nykyisin 500 henkilöä ja on Suomen suurin toimisto- ja koulukalusteiden valmistaja.
Entä jos Leo Suvenmaan keväällä 1954 Malmikaivos Oy:lle lähettämä malmilohkare olisi johtanut kaivostoiminnan aloittamiseen Somerolla. Jos Hirsjärven rannassa tehdyissä syväkairauksissa ja sähkömittauksissa olisi löytynyt enemmän sinkkiä, lyijyä ja hopeaa ja Tupalan 85 metriä korkea kaivostorni olisi noussut Hirsjärven rantaan.
Harjun ja Ihamäen kaivoskylään olisi rakennettu kaksisataa uutta asuntoa. Somerolle tulevia ja lähteviä maanteitä olisi peruskorjattu ja Riihimäki-Turku junaratayhteys rakennettu Someron kautta.
Vaan mitä jos syksyllä 1992 kaivostoiminta olisi lopetettu kannattamattomana ja neljäsataa ihmistä jäänyt vaille työtä. Kaivosholvi olisi suljettu, tuotantorakennukset purettu ja jäljelle olisi jäänyt monien hehtaarien suuruinen kaivannaisjätteiden läjä. Suotovedet olisivat valuneet Hirsjärveen ja vesi olisi entistä harmaampaa.
Entä jos Somerniemen kunta olisi 1.1.1977 liittynyt Nummi-Pusulaan ja kuuluisi nyt Lohjan kaupunkiin. Varsinais-Suomen ja Uudenmaan raja kulkisi Hirsjärven ja Palikaisten kylien välissä.
Someron kaupunki olisi pinta-alaltaan kolmanneksen pienempi ja väkiluku 7 600. Ne palvelut mitä somerolaiset hakevat nyt Salosta ja Turusta, olisi somerniemeläisten haettava Lohjan keskustasta ja Helsingistä.
Mutta jos Lohjan kuntapalvelut ja Uudenmaan Ely-keskuksen päätökset olisivat olleet parempia, niin nyt Somerniemellä olisi pyöräteitä ja Oinasjärventiellä uusi päällyste.
Manu Kärki