Ilon ja kaipuun raikkaita säveliä

Levy, joka sai päivänvalon 10 vuotta kantaesityksensä jälkeen

Levyn Laulu suuresta kaipuusta musiikin Arto Koskinen sävelsi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Sävelet syntyivät Rabindranath Tagoren, Juan Ramón Jiménezin, Niilo Rauhalan ja Jalaluddin Rumin korkeatasoisiin runoihin. Suurimpaan osaan lauluja Koskinen teki käännöstyön itse.

Vielä tarvittiin kappaleet tulkitseva laulaja.

– Pähkäilin kauan laulusolistia. Mietin kovin, mistä voisin löytää oikeanlaisen. Tulkitsijalta vaadittiin runsaasti teknistä osaamista, Arto ”Mamba” Koskinen sanoo.

Muusikko Antti Toukkari ehdotti hänelle jokioislaista Sanna Pietiäistä.

– Ajattelin lainata levyn kirjastosta. Sattumalta Sanna oli yhtenä vuonna monitoimitalolla Somero soikoon -kilpailun juontajana. Sain kuulla hänen lauluaan ja se kuulosti tosi hyvältä. Tiesin, että Sanna tulisi olemaan minulle ideaalinen solisti.

Pietäisellä oli Koskisen tarvitsema selkeä artikulaatio. Hän saattoi myös jättää klassisen musiikin koulutuksen kautta tulleen laulutyylin.

– Sannalla on taipuisuus äänessä, hän laulaa puhtaasti. Hengitystekniikka on hallussa, eikä laulu ole tavanomaista ”piipittävää”, hänellä on äänessään voimaa. Miksaaja Jussi Suonikko sanoikin kuultuaan Illan viileät tuoksut, että ääni lähtee vatsasta asti.

Koskinen osoittautuu tarkaksi musiikin puhtauden suhteen.

– Samaa laulupuolen tarkkuutta en monellakaan suomalaisella tiedä. Pepe Willberg laulaa ja artikuloi hyvin. Esimerkkinä vaikka Chydeniuksen säveltämä, veret seisauttava Sinua, sinua rakastan – ja sen olen Pepelle sanonutkin.

Edellisellä levyllään Koskinen osoitti, miten itämainen polyfoninen musiikki on yhdistettävissä länsimaiseen musiikkiin. Jo Händel ja Bach käyttivät polyfonista tekniikkaa säveltäessään. Fuga Indianaa Koskinen pitää edelleen pääteoksenaan. Yleisö tosin pitää uutta teosta helpommin omaksuttavana.

– Silloin 2000-luvun alussa haaveilin menestyväni musiikissa. Ajattelin, että laulusarjan avulla voisin herättää kiinnostusta. Nyt ikää on 73. Peräseinä häämöttää, kun ikää on jo paljon. Olen heittänyt menestyshaaveet.

Koskinen opiskelee yhä musiikkia. Mielenkiinto on persialaisessa ja intialaisessa perinteessä. Niissä soivat melismat, joka on laulumusiikissa sävelkulku ja siihen liittyvä tekniikka, jossa yhdellä tavulla lauletaan useampi eri sävel.

Melismoja on käytetty muun muassa barokin ja renessanssin musiikissa, gregoriaanisessa kirkkomusiikissa ja gospelissa. Levyllä Sanna Pietiäisellä on laulettavanaan runsaasti melismoja.

– Se tuo musiikillista intsensiteettiä. Sitä haluan musiikissani viljellä. Sanoituksissa pitää olla painokkaita, pitkiä vokaaleita. Niitä ei ole aina runoudessa eikä proosassakaan. Siksi runouden pitää olla korkeatasoista. Ilmaisukeino pitää saada mukaan myös suomentaessa. Laulajalta vaatii tekniikkaa, että tulos on kunnollinen.

– Runon ja sävelen suhde on merkittävä. Intiassa esittävälle taiteilijalle on tärkeää pystyä tuomaan esille tunneilmaisu. Se vaatii eläytymistä. Musiikin melodisuus on tärkeä. Melodisuus on musiikin sielu.

Koskinen näkee kaksi vastavoimaa. On kaupallisuus, joka musiikissa on helppotajuisuutta. Halutaan miellyttää yleisöä – tehdään korvamatoja. Sitten on elitistinen vaihtoehto, joka voi olla norsunluutorni.

– Klassinen musiikki ja kevyt musiikki ovat etääntyneet toisistaan, mitä se ei ollut ennen. Beethoven ja Mozart sävelsivät esimerkiksi sarabandeja ja muita tansseja. Se muutos on ollut ikävä tosiasia.

Levyn ilmestyminen vei 10 vuotta kantaesityksestä. Alkuun Koskinen haki ulkopuolista kustantajaa – sitten julkaisijaa. Apurahaakin haettiin. Lopulta hän päätyi rahoittamaan kaiken itse. Lähimpien ihmisten avustuksella, mistä hän on kiitollinen.

Puolisonsa Eevan kanssa on eläkeläisinä pienet tulot. Alunperin haaveena oli 1 000 kappaleen painos vinyylinä sekä cd:nä. Mutta vinyyli oli jätettävä pois ja cd-painos minimimäärään, 300:een. Oli myös sairasteluja. Arto Koskisen vaivoina ovat fibromyalgia ja sähköallergia. Studiotunnit eivät olleet helppoja.

– 2017 ryhdyimme äänittämään. Onhan tätä tehty kuin Iisakin kirkkoa. Äänityksen kanssa tuli vastaan odottamattomia ongelmia.

Koskisen puheista kuultaa, että hänellä on musiikkiin kunnianhimoinen suhtautuminen ja korkeat tavoitteet.

– Kysyin M.A.:lta, josko Pedro (Hietanen) tai Maijanen (Paavo) tulisivat tuottajaksi. Finnvoxin Risto Hemmi oli yksi mahdollisuus äänittäjäksi ja miksaajaksi, mutta tuntihintakin olisi ollut 85 euroa. Salossa ja Tampereella pääsin 30 eurolla.

Mahdollisia jatkojakin Arto Koskinen on miettinyt.

– Olen pohtinut, jos tekisin klavikordi-levyn. Se on cembalon tyylinen soitin, jolla saa aikaan myös vibraton.

– Myös blues-levystä olen haaveillut yhdessä Parkon Tommin kanssa. Hän on fenomenaalinen (taiturimainen) soittaja! Muun muassa Seppo Paakkunainen sanoi, ettei kukaan soita kitaraa, niin kuin hän. Mutta Tommi vain on vielä enemmän syrjäänvetäytyvä tyyppi kuin minä. Voi olla, että levyhaave ei toteudu, vaikka sitä niin haluaisin.

– On väärin ja traagistakin, elleivät hänen taitonsa tule tietoon laajemmin. Nykyisin hän on kuulemma soittanut enimmäkseen nokkahuilua.

Sanna Pietiäinen pohtii, että levyn musiikki ja sovitukset vaativat useita kuuntelukertoja. Niiden jälkeen se alkaa soida päässäkin.

– Kantaesityskonsertissa levyn musiikki oli minulle lähes klassista. Kappaleista tuli mieleen Bach. Mutta nyt kun levy on valmis, niin Arton sovittamana musiikki muuttui ihan täysin. Kumpikaan ei ole huonompi tai parempi, mutta oli itsellekin vau ! – että tästä tulikin tällainen.

– Levyn kappaleet ovat laulajalle tosi vaativia. Niissä on vaikeat melodiakulut. Laulujen rakenteet eivät noudata tavallista iskelmien kaavaa, joissa on A- ja B-osa ja sitten se loppu. Silloin 10 vuotta sitten tiesin, että tätä pitää ihan tosissaan harjoitella.

Tekstit olivat Pietiäisen mielestä äärimmäisen hienoja jo ensi tutustumalta. Ja hän tykkäsi melodioista.

– Se, mikä toi oman lisäsäväyksen, olivat laulun korukuviot, melismat. En tahtonut saada niitä kohdalleen, vaikka tiesin, miten ne menivät. Arto opetti: ”No Intiassa opetetaan niitä näin” ja näytti, että pitää mennä ensin hitaasti ja siitä nopeutetaan. Tekstien sisäistäminenkin oli haastavaa, mutta Arto auttoi niissäkin. Tekstimaailma oli jännää ja mystistä. Kun nämä on oppinut, on voittajan olo, Sanna Pietiäinen nauraa.

– Arto myös inhoaa laajaa vibratoa. Hän pyysi, etten käytä sitä näissä lauluissa. Mutta lauluissa ei ole kovin helppo asia poistaa vibratoa, se tulee automaattisesti, kun ääni rupeaa soimaan – se rupeaa silloin värähtelemään.

– Siinä oli suuri työ, että sain laulun onnistumaan siltä, ettei se kuulosta pakotetulta tai jännitetyltä. Hieman sinne jäi, mutta Arto sanoi, että vähän saa olla – ihan vähän. Nykyisin mietin vibratoa ja sen hallintaa paljon enemmän!

– Tykkään tosi paljon tästä levystä. Se on niin hieno ja niin erilainen. Nykyään ei tehdä tämän tyyppistä musiikkia. Olen tosi iloinen, että sain olla mukana levyllä, joka on niin persoonallinen ja erilainen verrattuna valtavirtaan. Oli hieno olla osa musiikin historiaa.

———————————

Muusikot

Sanna Pietiäinen – laulu, Arto Koskinen – piano, syntetisaattori, Lotta Laaksonen – viulu, Jussi Suonikko – alttoviulu, Serafiina Kämi – huilu, alttohuilu, Markus Ketola – rummut, Hannu Mattila – kitara, Timo Pyhälä – kontrabasso, Esko Takku – pasuuna, bassopasuuna, Tom Käldström – kitara, Raimo Lyly – 12-kielinen kitara, Topi Ilmonen – sähkökitara, Arttu Aalto – rummut, Kari Laaksonen – perkussio

—————————————-

Kerta kerralta laajeneva elämys

Laittaessani levyn ensimmäisen kerran soimaan Tidal- suoratoistopalvelun kautta korvanappeihin, oletin kuulevani uutta. Levy oli uusi. Silti mietin, miksi sävelmät olivat tuttuja.

Toisella kuuntelulla olin varma, kunnes asia ratkesi muualta. Olin ollut läsnä kuulijana Someron seurakuntakeskuksessa, kun Sanna Pietiäinen helteisenä heinäkuun päivänä 25.7.2010 lauloi näitä taidokkaita Arto Koskisen sävellyksiä.

Se oli laulusarjan Laulu suuresta kaipuusta kantaesitys. Taitavan ja ison taustamuusikkojoukon ympäröimänä, ja monin tavoin uusiksi sovitettuina kappaleet ja sanoitukset ovat kuitenkin nyt kasvaneet entistäkin suuremmiksi. Kantaesityksessä oli piano ja laulu.

Sinä olet taivas -kappaleen rauha ja toivo tuo mieleen ruotsalaisen laulelmamusiikin. Suomessa tyyli on liiankin harvinainen, mutta naapurissa se osataan. Hyvä avaus!

Sinä teit minut rajattomaksi on vauhdilla eteenpäin kulkeva, kepeän raikas, irlantilaistyyppinen akustisen kitaran säestämä ja huilun kehystämä kappale. Mieleen tulee Ultra Bra -yhtyeen taustalla vaikuttanut lahjakkuus Kerkko Koskinen. Sama käy mielessä useammallakin kappaleella. Ainut vaan, että Koskinen Somerolta hoitaa säveltäjänleiviskänsä sukunimikaimaansa paremmin!

Viimeinen matka on mielen rauhoittavaa 70-luvun proge-balladia. Pitkä biisi kuljettaa mielen horisonttiin. Kauniit sanat, kuten muissakin.

Muukalainen on helkkyvää ja sykkivää jazzia. Markus Ketolan lahjat rumpalina nousevat esille. Anssi Tikanmäen loistava Matkakuvia Suomesta hiipii mieleen muistoista.

Kun tulivat illan viileät tuoksut soi klassisia barokin sävyjä. Hartaasti ja painokkaasti. Huikean kaunis sävelmä.

Oletko ulkona tänä myrsky-yönä on jazzia, joka kulkee kuin iloisena hymyilevä hirvi. Miten pehmeästi rientävät Koskisen sormet koskettimilla. Oma suosikki, vaikka hyviä ehdokkaita on muitakin samalle viivalle.

Ruokohuilun valitus on kappaleista paras mahdollinen päätös. Laittaa herkän pisteen lauluteokselle. ”Nuorukainen, nouse ja murra kahleesi.”

Arto Koskisen kynästä lähteneet korusävelet, melismat, soivat Sanna Pietiäisen äänessä taitavasti, vahvasti ja puhtaasti.

Sauli Kaipainen

Arto Koskisesta lisätietoa:

http://amanita.fi/fugacv.htm

sekä

https://somero.finna.fi/Content/somero_mamba