Tuomaanpäivää juhlitaan 21.12. Vanhan kansan mukaan tuona päivänä alkaa perinteisesti joulu. Sananparsi sanoo: Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.
Tuomaanpäivänä asetettiin suojelevat ristit oville ja ikkunoille. Niitä maalattiin ja vuoltiin. Tuomaanristin esikuvana ovat olleet kirkkojen takorautaiset ristit. Vuollun koristeen nimi viittaa apostoli Tuomaaseen.
Tuomaanpäivästä arkinen aherrus hiljeni; alkoi levon ja rauhan aika, jolloin joulun valmistelut tuli olla pääpiirteittäin jo tehty. Enää ei teurastettu eläimiä, pantu olutta, leivottu tai valettu kynttilöitä. Tuona päivänä oli tapana syödä hyvin ja maistella jouluksi pantua olutta.
Tuomaanpäivän ja joulun välisiä päiviä kutsuttiin pesäpäiviksi. Aurinko oli tuolloin kolme päivää pesässään ennen kuin lähtee uudelle kierrokselle. Pesäpäivien aikaan ei saanut kehrätä, hakata puita metsästä tai edes vuolla lastuja. Näistä teoista seurasi onnettomuutta karjalle vai viljalle.
Vähäinenkin auringonpaiste pesäpäivinä tiesi kuulemma hyvää kesää. (Wikipedia)