Pelko on väkevä voima. Se pakottaa taistelemaan: puolustautumaan ja myös hyökkäämään. Tulta päin -käskyä ei tarvitse kuulla, refleksit toimivat jo!
Taistelua virusten kanssa on toki käyty jo ennen koronaa. Rätti kädessä kulkeneena tajuan vasta nyt, että jokainen suursiivous on perinnetietoa näkymättömia vihollisia vastaan. Tänäkin jouluna toistin tutut rituaalit: hellan tausta oli putsattava, lakanat vaihdettava, vessa pestävä Kloritella, moneen kertaan. Ja ohjeiden mukaan maski naamalla kauppaan, käsipesu, erikoismaskilla kirjastoon, käsipesu, desinfiointi, käsipesu, käsipesu… loputtomiin.
Kehittyneessä, vauraassa yhteiskunnassa pandemiaa vastaan ei tarvitse taistella yksin. Ystäviä löytyy nyt ennennäkemättömän paljon: Mika ja Taneli, Sanna ja Krista, Kirsi V. ja Markku M., Asko J. ja niin edelleen. Lähimmät kaverit ovat naapuriaidan takana tai ainakin netin ja puhelimen päässä. Syksyn mittaan poikkeustilaan alkoikin jo tottua, järki voitti tunteen, ja pelko hellitti.
Mutta sitten tuli joulu.
Voiko joulua leikkiä ilman lapsenlapsia ja lahjaorientoituneita aikuisia? Mistä saa joulutunnelman, kun lihavastaisuutta opettelevat hylkäävät kinkun, ja laulut pitää yrittää laulaa Zoomissa? Striimatut konsertit paljastavat virheet, ovat steriilejä – ja lumi puuttuu maasta… viruksen takia kaikki!
Siinäpä se. Pandemian maailmanlaajuisuus auttaa ymmärtämään oman kokemuksen suhteettomuuden. Tilanne on paljon pahempi niillä ystävillä – ja tuiki tuntemattomilla – jotka asuvat Irlannissa, Puolassa, Walesissa tai vaikka Amerikassa. Saksan sukulaisetkin ovat tiukemmin kontrolloituja kuin me suomalaiset, somerolaiset.
Myös historiaan katsominen antaa perspektiiviä; taistelua käydään,mutta kyse ei ole sodasta. Silloin kun tässä maassa sodittiin, viruksia ja bakteereja riitti. Tuberkuloosi tappoi kaikenikäisiä, tulirokkoon kuoli varsinkin lapsia, polio vammautti tuhansia. 1900-luvun alun iso pandemia kesti vuosia, ja ”tavallisia” influenssoja riitti – ja riittää – joka vuodelle.
Hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa oli onneksi käytössä raskaat aseet: kirkko, koulu ja joulupukki ovat opettaneet meidät tavoille, joille on vieläkin käyttöä.
Nykypäivän Suomessa lapsia opetetaan edelleen pesemään kätensä, olemaan kaivelematta nenäänsä ja röyhtäilemättä seurassa. Kunnollisen kansalaisuuden eetosta henkii hyvin vanha sanonta: Rippikoulun käynyt ja rokotettu!
Koronajoulun 2020 onnistuminen meidän perhekunnassa oli yllätys. WhatsApp -ryhmässä jaettiin aattoillan tapahtumat videoin ja viestein melkein reaaliajassa. Yksi Zoom-keskustelu riitti näyttämään, että kaikki on kunnossa, vaikka mummo ei ollutkaan ruorissa. Perinteet sekä säilyvät että muuttuvat. Ja tapanina tavattiin ulkona.
Pandemian kokonaistilanne näyttäytyy vasta uudenvuoden ja loppiaisen jälkeen, jolloin ihmiset palaavat lomilta. Rokotukset etenevät hiljalleen, ja joulurauha palaa maahan uudelleen, sitten joskus AD?
Kaija Parko