Merja Koivaaran pitkäaikainen unelma on toteutunut. Someron Tupanäyttämö on koonnut lähes luonnollisen kokoisen seimiasetelman näyteikkunaan Joensuuntien varrelle. Se on samassa talossa kuin Kello ja Kihla-Aitta. Janne Nyström antoi tilat jouluseimen käyttöön, josta Koivaara on iloinen.
– Minulla on ollut haave, että saataisiin keskieurooppalaiseen tapaan ulos jouluisia juttuja: tarjoilua ja se jouluseimikin. Sellainen vanhan ajan joulumeininki. Ihmiset voivat kierrellä, katsella ja nauttia. Vanhan ajan joulutori voisi olla Kiiruun puistossa, suunnittelee Merja Koivaara tulevaisuuden joulunalusia.
Joinakin vuosina näyttämöläisten seimi on ollut esillä Kivimakasiinissa. Sen vieressä laulettu ja julistettu joulurauhakin.
– Kivimakasiini on ollut hankala, kun sitä ei ole voitu pitää auki koko aikaa ja siksi vain harvat ovat voineet nähdä seimen, toteaa Koivaara.
– Ensimmäistä kertaa päästiin rakentamaan installaatiota lämpimässä tilassa!
Rakennelma haluttiin pitää salassa ennen julkistamista.
– Yritimme rakentaa ja hienosäätää asetelman verhon takana. Piti odottaa pimeää, että näkee, miten valot toimivat ja valaisevat kohdetta. Se oli vaikeaa tehdä niin, etteivät ikkunoiden ulkopuolella näkisi, mitä sisällä tapahtuu.
Seimi oli esillä viimeksi Joulupolku-tapahtumassa Hovimäessä. Seimen, jossa lapsi makaa, on aikoinaan rakentanut kirvesmies Voitto Ollonqvist. Installaatiota kokosi Someron Tupanäyttämön väki.
Näyteikkunassa on esillä myös tähti ja teksti someronkielisestä jouluevankeliumista. Evankeliumin ovat kääntäneet Someron murteelle aikoinaan Onerva ja Voitto Ollonqvist.
Tonttukokoelma Saukon liiketalossa
Yrittäjänaiset ovat viritelleet tonttuja kahteen tyhjään ikkunaan Saukon liiketaloon. Pääosassa ovat 4H-kerhon eläkkeellä olevan ohjaajan Leila Järvisen tonttukokoelma. Kaikki ikkunassa olevat tontut ovat lainassa häneltä.
Leila Järvinen toi esille myös puolisonsa Tauno Kalliolan osuuden tonttujen askarteluun. Ikkunalappuun on laitettu tonttukokoelman omistajana Leilan ja Taunon tonttukokoelma. Tonttuja on lähes 40 vuoden ajalta.
Ikkunasomistusten järjestämisen mahdollistivat Eino ja Mikko Erkinaro.
Somistukset tuskin jäävät tähän, vaan muitakin Joensuuntien tyhjiä näyteikkunoita alkaa täyttyä jouluisilla aiheilla kaiken kansan katseltavaksi.