Karita Mattila on ylpeä somerolaisjuuristaan

0

Maailmankuulu sopraano Karita Mattila on syntynyt Somerolla 5.9.1960.

Hänen isänsä Erkki Mattila työskenteli 1950–60 -lukujen vaihteessa muutaman vuoden ajan Långsjön kartanon tilanhoitajana Pitkäjärvellä. Nuoripari, eli Karita Mattilan vanhemmat, oli tullut tänne siis perheenisän työn perässä.

Myös Mattilan vanhin veli syntyi täällä. Silloin Somerolla oli oma synnytyssairaala. Karita Mattila ehti asua Pitkäjärvellä puolisen vuotta, ennen kuin perhe muutti takaisin Perniöön, jonne Erkki Mattila palasi pitämään kotitilaansa. Erkki ja Marja Mattilan maatila sijaitsee Perniön Ketunpyölin kylässä. Jo nuoresta asti Karita Mattilaa kannustettiin kotona laulajaksi.

Mattilalla on siis komeat juuret, sillä Åvikin kartanossa on yöpynyt myös Ruotsin kuningas.

Syntymäpaikka pulpahti julkisuudessa esille jälleen hiljattain. 60-vuotias Karita Mattila oli viime torstaina 10.12. pahoillaan yhteisöpalvelu Twitterissä Ilta-Sanomien uutisoinnista, jossa häntä kutsuttiin ”turkulaissopraanoksi”. Asia oli mennyt hänen mukaansa pieleen jo toistamiseen.

”Kun en ole. Syntynyt Somerolla, kasvanut lapsuuden ja nuoruuden Perniössä. Asun vakituisesti Jenkeissä. PLEASE”, kirjoitti Karita Mattila Twitterissä.

Ilta-Sanomien uutista ”täydensi” Mattilan mukaan vielä se, että kuvassa hänen päässään oli harmaa peruukki Covid fan tutten aariakohtauksesta ”ikäihminen sairas vanhus”.

”Voi valaskala. Sopiikin nappiin tähän ”uutiseen”, twiittasi Mattila samana päivänä 10.12. toisaalle, kuultuaan Ilta-Sanomien artikkelista.

Karita Mattila on klassisen musiikin myydyin suomalaistaiteilija. Hän on esiintynyt ympäri maailmaa ja muun muassa voittanut kahdesti Grammy-palkinnon parhaasta oopperalevytyksestä. Hänen levytyksistään kolmea on myyty kultalevyn ja kahta platinalevyn verran.

Somero-lehti on uutisoinut Karita Mattilan syntyperästä muun muassa 3.9.2010.