Kolme uutta koronatartuntaa Somerolla – Avi kiristää ulkotapahtumien osallistujamäärän kymmeneen

0

Somerolla on tilastoitu kolme uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) torstaina.

Uusia tartuntoja on myös Someron naapurissa Salossa viisi.

Somerolla on todettu nyt yhteensä 19 virukseen sairastunutta epidemian aikana.

Varsinais-Suomessa on torstaina kaikkiaan 82 uutta koronavirustapausta, näistä 52 on todettu Turussa. Yhteensä tartuntoja on raportoitu sairaanhoitopiirissä kaikkiaan 2 116 pandemian aikana.

Suomessa uusia tartuntoja merkittiin torstaina 840. Tilastointiin sisältyy 470 tapausta, jotka on todettu jo 2.–8. joulukuuta. Tuoreiden uusien tapausten määrä on siis 370.

THL kertoi keskiviikkona Twitterissä, että syynä raportointiviiveeseen on tietotekninen ongelma.

Varsinais-Suomen kokoontumisrajoitukset kiristyvät perjantaista alkaen, sillä alue on siirtynyt leviämisvaiheeseen. Ulkona järjestettävissä kokoontumisissa saa olla vain 10 osallistujaa eli sama määrä kuin sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa, kertoo aluehallintovirasto (Avi) torstaina.

Tämä määräys kumoaa aikaisemman Varsinais-Suomea koskeneen kokoontumisrajoituksen, jonka mukaan ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien sallittu osallistujamäärä oli 20 henkilöä. Uusin määräys on voimassa ajalla 11.12.2020–10.1.2021.

Kiristyksen taustalla on maakunnan entisestään heikentynyt koronatautitilanne, kertoo Avi.

– Epidemiatilanteen hillitsemiseksi on tärkeää, että jokainen toimii vastuullisesti. Vastuullisella toiminnalla ja määräysten noudattamisella voimme yhdessä pitää huolen siitä, että tartuntatautitilanne ei pahene, vedotaan Avin tiedotteessa.