Onpahan ollut erilainen vuosi. Koronan kanssa pelaamista. Alkuvuodesta varoitettiin ensiksi Kiinassa puhjenneesta nuhakuumeesta, sitten sen räjähdysmäisestä leviämisestä yli rajojen, lääkitystä ei ollut. Huippunopeiden tietoliikenneyhteyksien ja internetin kautta levitettiin salamannopeasti maapallolle tieto tappavasta taudista. Pieni pikantti yksityiskohta oli havaittavissa jo silloin. Tämä pikkuruinen pirulainen oli alusta lähtien nopeampi.
Sitten idässä tsaari Putin ja lännessä keisari Trump ovat, ensin tautia vähäteltyään ja tilastoja edukseen vääristeltyään, joutuneet miljoonien sairastuneiden ja satojen tuhansien menehtymispiikin edessä toteamaan, että tuo näkymätön väkäpallo on mahtavampi. Omat vallankäytön keinot loppuivat. Putin ”malinka Volodja” yritti kieltää taudin lailla ja tilastoja vääristelemällä, Trump ”best president ever” kehottamalla ruiskuttamaan käsien desinfiointiainetta suoneen.
Näille kahdelle nomenklatuureineen tappio koronalle on arvovaltakysymys. Meille tavallisille Härkätien tallaajille henkilökohtainen opetus elämän arvokkuudesta ja siitä, että se ei tule ilmaiseksi, vaan on annettava vastine pitämällä huolta ainutkertaisen elämän edellytyksistä. Mutta siihen liittyy myös koronan oppi kulminoituen saumattomasti joulun sanomaan.
Poliittiset päättäjät niin Suomessa kuin muualla maailmassa olivat alussa kokonaan ja edelleen suurelta osin jälkijunassa. Reagoidaan, mutta ei pystytä ennakoimaan. Julmistellaan poikkeustoimenpiteillä, suolletaan lausuntoja, kompastellaan toisiinsa yhtenäisen linjan puutteessa – kunnes annetaan uusia lausuntoja ja suosituksia.
Miksi Suomi on sitten pärjännyt niin hyvin, parhaiten koko Euroopassa? Kiitos hallituksen ja viranomaisten, vai niistä huolimatta?
Väitän, että olen oikeassa, kun sälytän kaiken kunnian sille tavalliselle tallaajalle, joka on se todellinen sankari käyttäessään omaa järkeään ja harkintaansa.
Toisaalta työnsä ovat tehneet etulinjassa koronatulituksessa Mannerheim-ristin arvoisesti sairaanhoitajat ja lääkärit, lähihoitajat ja palvelutalojen henkilökunta, siivoojat, vartijat, opettajat, poliisit. Vanhemmat etätöissä ja karanteeneissa ja niin edelleen. Yhteiset parhaat pelisäännöt oman toimintansa kautta luoden.
Koronan korostama joulun sanoma tulee yhteisöllisyydestä. Ihmiset pitävät toisistaan huolta. Soitetaan naapurille ”tarviitko kaupasta mitään, voidaan tuoda”, käydään haravoimassa pyörätuolipotilaan pihalta syyslehdet, ostetaan paikkakunnan omista yrityksistä ja kehotetaan muitakin tekemään se ja niin edelleen.
Omissa rooleissani yhdistysten hallituksissa ja somerolaisena olen nähnyt todellista yhteen hiileen puhaltamisen henkeä ja toisistaan välittämisen osoituksia. Laitalainen Joulu -keräys on onnistunut erinomaisesti.
Omassa työssäni 90 prosenttia yhteyksistä, jopa puhetilaisuuksista, puhumattakaan palavereista, on siirtynyt verkkoon. Ihme kyllä, liiketoiminta on nollaksi romahtamisen jälkeen nousemassa jaloilleen ja hakenut jopa uusia laskutettavia muotoja.
Ei se helppoa ole ollut, mutta kuten polkupyörällä opettelu 64 vuotta sitten – vaikka naarmuja kaatumisista polviin tuli – niin uusi yritys oli kuitenkin lopputuloksen arvoinen.
Varoitan kuitenkin Teams- ja muiden ryhmätapaamisareenoiden vaaroista. Varsinkin, kun mikrofoni ja kuvat ovat itse huomaamatta päällä.
”Faija juma, sä oot taas pölliny mun kuulokkeet, hanki omat!” (taustalta pitäessäni palaveria erään yliopistoprofessorin kanssa)
”Onks sulla vielä noi kalsarit, palaverin jälkeen pesuun.” (työryhmäni asiantuntijajäsenen taustaopastusta)
”V…u tätä ajanhaaskausta, mä en nää enkä kuule taaskaan mitään, p…..e näitä kirottuja vehkeitä. Missä mä oon?” (projektinjohtaja meille toimeksiantoa antaessaan)
Mutta sitten se paras:
”Siis vuosikausien jälkeen: Että sä näytät hyvältä edelleen. Onpa tosi kiva nähdä ja tavata.”
Hyvää joulunalusta virtuaalisesti, etänä ja maskin takana hymyillen kaikille toivottaen.
Juha Wiskari
yrittäjä