Linna kestää isältä tyttärelle

20.12. on kulunut sata vuotta Väinö Linnan syntymästä. Hän kuoli 21.4. 1992. Urjalassa syntyneen, sittemmin Tampereelle asettuneen Väinö Linnan urakaari oli huikea: päiväläispojasta ja tehdastyöläisestä kansalliskirjailijaksi ja tieteen akateemikoksi.
Meillä oli lapsuudenkodissani Lieksan Pankakoskella puhkiluettu Tuntematon sotilas . Se oli jäänyt perinnöksi varhain menehtyneeltä isältäni, Syvärin-kävijältä, joka ei paljon sodasta puhunut. Tuntematon sotilas puhui hänen puolestaan.
Kansakoulun kolmannella luokalla ollessani ostin Täällä Pohjantähden alla -trilogian kolmannen osan kahdellakymmenellä pennillä Pankakosken kirjaston poistomyynnistä. Se on yhä rakkaana aarteena kirjahyllyssäni, vaikka sain 2000 Linnan Kootut teokset arvostelukappaleena.
Aikuisena olen ymmärtänyt, että kun aloin lukea Pohjantähteä kolmannesta osasta käsin, olin tietämättäni edennyt samassa järjestyksessä, jossa Linna trilogiaa suunnitteli. Alun perin hänen tarkoituksensa oli kuvata 1920-lukua ja muutenkin niitä aikoja, joista hänellä oli omakohtaisia muistoja. Vähitellen hän kuitenkin ymmärsi, että Suomen historian tapahtumat vaativat laajempaa taustoittamista. Ensisijaisena lähtökohtana ei näin ollen ollut sisällissodan kuvaaminen.
Linna on seurannut tiiviisti mukana elämässäni. Yläasteella kirjoitin aineen Pohjantähdestä, lukiossa pidin esitelmän Tuntemattomasta sotilaasta. Ylioppilasaineeni Yhteiskuntakritiikkiä suomalaisessa kaunokirjallisuudessa käsitteli Pohjantähteä, ja sain siitä laudaturin ja 98 pistettä.
Elokuussa 1983 osallistuin Pentinkulman päiville Urjalassa. Pääsin kiertoajelulle Pohjantähden maisemiin siihen bussiin, jossa Linna itse oli oppaana. Kierroksen aikana nähtiin niin kartanomaisemaa kuin autioita kyläteitä, vanha Honkolan kansakoulu, joka sittemmin paloi, ja työväentalon peruskivet.
Linna korosti, että Pohjantähden totuus on yleistä totuutta, tyypillistä totuutta, eikä se ole mikään Urjalan pitäjänhistoria. Toisaalta Linna myönsi, että hänen lukemansa aineisto, lapsena kuullut tarinat ja kaikki itse koettu on suodattunut hänen mieleensä nimenomaan Urjalan torpparimaiseman kautta. ”Tämä maisema minulla oli silmissäni, kun kuvittelin Koskelan Jussia menemässä taksvärkkiin ja Akselia matkalla kapinaan”, kertoi Linna.
Rohkaistuin kysymään Linnalta pari kysymystä silloin tekeillä olleesta gradustani, joka käsitteli vastuun ja syyllisyyden ongelmaa Pohjantähdessä. Linna oli hyvin ystävällinen. Tiedustelin, voisiko Aadolf Halmetta ja Lauri Salpakaria pitää eräänlaisena vastinparina, samoin Janne Kivivuorta ja Ilmari Salpakaria, vaikka he edustavatkin yhteiskunnallisilta näkemyksiltään aivan eri laitoja. Linna nyökkäsi ja sanoi: ”Kyllä, mutta syvemmin.” Yritin syventää problematiikkaa parhaani mukaan, ja graduni aiheesta sai 1984 eximian. Se lähetettiin Linnalle luettavaksi. Suoraa palautetta en häneltä saanut, mutta professorien mukaan hän oli pitänyt työtäni ”helvetin hienona”.
1996 osallistuin ainoana naisfinalistina Linna-tietokilpailuun, joka televisioitiin. Sijoituin neljänneksi. Sain palkinnoksi Oiva Toikan muotoileman lasilinnun, jalohaukan. Linna kulkee mukanani jokaisella vuosikymmenellä.

Eija Komu
filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija

ja kriitikko