Määräaikainen toiminnanjohtaja hoitamaan kulttuurigalleriahanketta

0
Aarikan esineistö kiinnostaa yleisöä. Somerolla on järjestetty Aarikka-näyttelyitä, viimeisin Kivimakasiinissa kesällä 2020.

Someron Kulttuuri suunnittelee palkkaavansa toiminnanjohtajan hoitamaan kulttuurigalleriahanketta, eli Kaija Aarikan elämäntyögallerian synnyttämistä Somerolle. Työ olisi kahden vuoden mittainen määräaikainen pesti. Sitä hoitaisi kulttuurituottajan työssä sijaisena kulttuuriyhdistyksessä nyt työskentelevä Liisa Mattila.

– Hän suunnittelisi, kehittäisi museohanketta alkuun, hoitaisi rahoitushakemukset kuntoon ja veisi sitä alkumetreillä eteenpäin, selvittää Someron Kulttuurin puheenjohtaja Olla-Riitta Aarikka.

Galleriassa olisi myös vaihtuvia näyttelyitä. Ensimmäiset vuodet menisivät paikallisten taiteilijoiden teosten äärellä, sillä Somerolla taiteilijoita riittää. Gallerian suojelijaksi on lupautunut kirjailija Kaari Utrio.

Kulttuuriyhdistyksen on tarkoitus hakea hankkeelle leader-rahoitusta Varsinais-Suomen jokivarsikumppaneilta. Aarikan tyttäret ovat jättäneet avustushakemuksen Suomen Kulttuurirahastolle. Myös muita rahoituslähteitä selvitellään.

– Tavoitteena on, että projektiin saataisiin tukieuroja, sittemmin galleria tuottaisi ja toisi rahat kustannuksiinsa. Yhdistyksellä ei ole varaa laittaa siihen suuria summia, muistuttaa Olla-Riitta Aarikka.

Hän sanoo kaupungin luvanneen henkisen tukensa, mutta euroja kaupunki ei ole varannut gallerialle ainakaan ensi vuodelle.

– Emme tiedä tulevasta, esimerkiksi siitä, mikä kulttuuriyhdistyksen rooli on kaupungin palvelutuotannossa, viittaa Aarikka siihen, kun kaupunki ryhtyy vuoden 2021 alusta hoitamaan liikuntapalvelut itse.

– Kulttuurigalleriahankkeella me vahvistamme asemaamme.

Pohdittavana on museon paikka. Ahola kaupungintalon vieressä on vahvoilla, sillä sitä pidetään sijainniltaan hyvänä ja se liittyy Kiiruun kulttuurikampukseen. Muita vaihtoehtoja kartoitetaan.

Jatkossa kulttuurituottajana eli kulttuuritapahtumien järjestäjänä ja kulttuuriyhdistysten lenkkinä toimii Eeva Pettersson. Hän on työn vakituinen tekijä, mutta on ollut useamman vuoden perhe- ja opintovapailla. Hänen on tarkoitus palata töihin ensi vuoden huhtikuussa.